tiistai 4. heinäkuuta 2017

Erilainen illanvietto

Heippa!

Eilen vietin vähän erilaisen illan parhaassa mahdollisessa seurassa, nimittäin ihan omassa seurassani. Hih! Näin nelikymppisenäkin sitä voi näköjään kokea jotakin uutta :) En ole todentotta nukkunut koskaan yötä yksin kotona!

Aloimme mieheni kanssa seurustella niin nuorina, että muutimme yhteen suoraan lapsuudenkodeistamme, ja sen jälkeen olemme olleet kuin paita ja peppu. Aina yhdessä. Joskus olen kyllä hotellissa yöpynyt yksin koulutuksen merkeissä, mutta kotona ovat ainakin lapset olleet seurana, jos miehellä on sattunut jotakin menoa olemaan.

No mutta, ei yhtään hassumpaa!
Oikeastaan aika mukava kokemus, vaikka koti olikin oudon hiljainen.
Lapset lähtivät nimittäin isänsä kanssa Helsinkiin serkuillensa yökylään, ja kävivät eilen tramppapuistossa, ja tänään aikovat mennä Linnanmäelle. Itse olen vielä töissä, joten jouduin jättämään reissun väliin.



Ja voitteko kuvitella, että jos ihmisellä on vapaailta ja sen voisi käyttää ihan miten vaan...
niin minähän tietenkin ensitöikseni SIIVOSIN! Siis niiin ihanaa pistää radio täysille, ja antaa villakoirille rauhassa kyytiä ilman keskeytyksiä! Tavarat ojennukseen, eikä kukaan tule niitä siirtämään! Ilonsa kullakin :D

Siivouksen päätteeksi tein pyörälenkin ja hain itselleni illaksi herkkuja Italialaiseen antipastotyyliin.
Televisiosta sattui tulemaan mielenkiintoinen elokuvakin.





Uni ei menannut tulla millään ja huomasin kuuntelevani kaikkia ulkoa kuuluvia ääniä. ( Taisin kurkistaa varmuuden vuoksi sängyn allekin, ettei ole kummituksia ;). Mutta nukuin lopulta hyvin kyllä ja nautein rauhallisesta illastani.

Mutta onhan se ihanaa, että tänään illalla kodin täyttää taas tutut äänet ja rakkaat ihmiset!

Nyt pyörän selkään ja töihin...

Iloa päiväänne!

Iida Emilia

10 kommenttia:

  1. Tuollaiset illat ovat, joskus tarpeen!
    Nyt, kun asumme rivitalossa, en pelkää...tai no en pelkää niin paljon yksin ollessani, mutta omakotitalossa nukuin valot päällä, jos vietin yön yksin..:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä oli ihan antoisa kokemus ja nautin kyllä välillä suunnattomasti "erakkona" olosta, mutta tuo yöllä yksin sänkyyn kömpiminen oli kyllä vähän pelottavaa, kun ympärillä on pimeys ja hiljaisuus :)

      Minäkin muistan aina lapsena/nuorena pelänneeni vanhassa omakotitalossamme, jos koulun jälkeen olin yksin kotona. Vanhassa talossa kuluu niin paljon ääniäkin :)

      Poista
  2. hih hih kuullostaapa niin tutulta, sillä minäkin joskus omalla ajallani alan siivoamaan :) Nyt olen opetellut että teen jotain hyvää ruokaa tai katson jonkun kivan leffan ja rentoudun ja chillaan <3 Ja nukkumisesta ei kyllä tule mitään ilman miestä, sillä mä oon ihan varma että meillä kuuluu aina silloin kaikkia outoja ääniä kun olen yksin ;) Kivaa tiistaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuo on kumma että pitää alkaa aina ensimmäisenä siivoamaan :D Munkin piti tehdä vain pikainen järjestely, jotta olisi mukava sitten nautiskella illasta, mutta lopulta siivosin oikein kunnolla. Tuo siivous on itselleni jonkinlaista terapiaa! Ja sen jälkeen vasta ihana olo onkin :).

      Juu kyllä siitä ukkokullasta saa turvaa kummasti, eikä silloin keskity outoihin ääniin ollenkaan :)

      Mukavaa viikon jatkoa sinne :)

      Poista
  3. Omassa seurassa oleminen tekee välillä hyvää. Mekin olemme mieheni kanssa aloittaneet seurustelun tosi nuorina eikä olla kovin montaa yötä oltu erossa 24 vuoden aikana :D
    Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi Kati. Olihan tosiaan mukava kokemus tuo yksikseen olokin :) Mutta kyllä tuntui silti, että jotakin puuttuu :D

      Oi, paljon on vuosia teilläkin takana jo! Hienoa <3 Ja hyvähän se on tehdä juttuja välillä erikseenkin :)

      Mukavia kesäpäiviä sinne!

      Poista
  4. Voi miten ihania kuvia♥ joskus on ihan kiva olla yksinään vaikka se nukkuminen ei tosiaan onnistukkaan...ja aika äkkiä voi tulla sellainen vähän orpo olokin jos on tottunut hälinään/elämään ympärillä:) Kaunista kesäpäivää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista <3
      Juu nimenomaan tuo hiljaisuus, kun ei ollutkaan sitä normaalia härdelliä ympärillä, tuntui tosi oudolta :D Mutta joskus on kyllä ihanaakin olla ihan erakkona!
      Ihania kesäpäiviä sinnekin! :)

      Poista
  5. Tosi ihania kuvia ja herkullisen näköinen herkkutarjotin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tuija :)
      Iloa päivääsi!

      Poista