maanantai 5. helmikuuta 2018

Pakkaspäiviä ja flunssan selätystä

Hyvää Runebergin päivää ja  aurinkoista alkanutta pakkasviikkoa!

Meidän viikonlopun suunnitelmat menivät uusiksi flunssa-aallon pyyhältäessä kutsumatta kotiimme. Torstai iltana nousi esikoiselle kuume ja perjantaina kuopus kaatui petiin! Isäntäkin alkoi pärskiä ja niistellä, joten toistaiseksi olen perheen ainut, johon flunssa ei päässyt vielä puraisemaan.

Perjantaina oli tarkoitus kutsua teinimme parhaat kaverit yökyläsynttäreille, mutta niitä jouduttiin nyt siirtämään.  Lauantain futis-talviturnaukset jäivät myös väliin ( ja minä pääsin livistämään tuomarivastaavan tehtävistä...auts )! 

Onneksi tauti ei ollut kovin sitkeää laatua ja lapsukaiset pääsivät viikonlopun levättyään, tänään jo takaisin kouluun ( vaikka kuopuksen mielestä olikin "epää" sairastua juuri viikonloppuna, eikä näin ollen saanut saikkua koulusta ;). 


Tällaisena aikana, kun tauteja voi nappailla mukaansa jos jonkinlaisena versiona, olen tehostanut marjojen syöntiä, vaikka toki syön niitä lähes päivittäin muutenkin. Kaupan kotimaiset pakastemarjatkin kelpaavat, sillä meidän pieneen pakastimeen kerätyt marjavarastot alkavat aina tässä vaiheessa ehtyä ja puolukka onkin se ainoa, mitä on enää jäljellä. Marjoja kun laittaa ison kourallisen puuron, jogurtin ja smoothien sekaan, niin kyllä on hyvää ja terveellistä :)

Yksi loistava vinkki flunssa-aikaan on tuore inkivääri! Inkiväärihän on yksi luonnon parhaita lääkkeitä tulehduksia vastaan ja se parantaa myös vastustuskykyä. Itse käytän sitä aika useinkin esim. smoothien seassa, koska pidän sen vahvasta mausta. Valitettavasti muu perhe ei siitä oikein välitä, mutta saatan raastaa sitä huomaamatta pikkuisen ruokienkin sekaan ;)

Kun kurkkua alkaa kolottaa, otan aina ison mukillisen teetä. Raastan sekaan inkivääriä ja lorautan hunajaa. ( Sitruunaakin sopii sekaan ). Lopuksi pureskelen ja syön inkiväärin, ja lähestulkoon aina flunssa on tipotiessään! Kokeilkaapa.



Sunnuntaina olisi ollut mitä ihanin talvikeli koko perheen kanssa yhteiseen ulkoiluun, mutta vietimme päivän vielä sisätiloissa lepäillen. Tänään olen puolestaan vapaalla. Heitin aamulla tyynyt ja täkit pakkaseen tuulettumaan, ja täytyypä heittää kohta tämä iso takamuskin lenkille. Harmi kun suklaa maistuu marjojen lisäksi liiankin hyvin ;)


Nyt kun lapset ovat isompia, niin tauteja onneksi osuu enää harvakseltaan! Toivotaanpa siis, että lenssut olisivat nyt tässä, eikä mitään jälkitauteja tulisi. Lämmintä vain päälle ja tehokasta käsienpesua. Toivottavasti tekin siellä ruudun toisella puolella olette säästyneet suuremmilta pöpöiltä.



Nyt nautitaan näistä mahtavista talvikeleistä, joita vihdoin tänne eteläänkin on saatu! Kevättä ja valoa kohti mennään :)

Auringonpaistetta päiväänne!

Iida Emilia

Ps: Vielä ehtii tämän päivän ajan osallistua kaupunkijuliste-arvontaan yksi postaus alempana!

4 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallisia kuvia! Mäkin oon marjojen (ja inkiväärin) suurkuluttaja. Parasta on, että jos syksyllä jaksaa ahkeroida, niin suurimman osan talvea saa napsia ilmaisia marjoja :D Kivaa alkanutta viikkoa!

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Linda! :) Voi marjat on niin herkullisia! Harmittaa oikein tuo meidän liian pieni pakastin, kun marjojen kanssa täytyy kitsastella, jotta ne riittäisivät paremmin. Ajatella, että jotain noin ihanaa löytyy metsistä ilmaiseksi! Itse en tosin ole kovin innokas poimija, mutta pari tuttavaani keräävät mielellään pientä korvausta vastaan. Täytyisi kyllä ruveta itsekin poimimaan ja hankkia ensitöiksi isompi pakastin...vaikkapa varastoon :)

      Mukavaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  2. Voi että mä täälä repesin tuolle "epää" jutulle. Meillä isommat pojat hokee tuota niin, että välillä tokaisen heille, että onpa teidän koko elämä nyt ihan "epäää":D
    Flunssaa tääläkin suunnalla, toki pienistä sitä ei huomaa muuta kuin siitä, että saa pyyhkiä neniä. Ei tietoakaan mistään sohvalla loikuilusta.
    Ihania pakkaspäiviä teille flunssasta huolimatta, mäkin lähden heittelääm peittoja ja tyynyjä tuulettumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä epäkohtia löytyy näiden nuorten elämästä :D
      Meillä itseasiassa tyttö sai sitten kuitenkin toivomansa saikun, kun maanantaina ääni katosi kokonaan ja kova yskä alkoi. Parempi jatkaa lepäilyä vielä.

      Parantumisia sinnekin nuhanenille! Pieniä ei tosiaan taudit haittaa, kun aina vaan viilettävät menemään, mutta näköjään nämä koululaiset malttavat jo loikoilla, varsinkin jos kuume iskee.

      Pirteitä talvipäiviä sinnekin! <3

      Poista