sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kuulumisia Pilvenhattaralta


Heipsansaa kaikki ihanat lukijat!

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet yhtä hullunmyllyä; sairastelua, työkiireitä, sressiä, huolta ja surua. Sitähän se elämä on. Aina ei voi tanssahdella pelkillä ruusun-nupuilla, vaan joskus niitä piikkejäkin osuu polun varrelle. 


Olisin tehnyt pitkästä aikaa postauksen, mutta blogin kuvakiintiö on nyt tullut täpötäyteen, (vaikka olenkin pienentänyt kuvatiedostojani), joten täytyypi mietiskellä Pilvenhattaran jatkoa tovi. En haluaisi ihan periatteesta ostaa sitä lisätilaa ( enkä pystykkään, kun siihen tarvitsee olla tietynlainen maksuväline ). En myöskään halua poistaa vanhoja postauksia, sillä nehän ovat itselleni kuin päiväkirjan sivuja. Luultavasti joudun siis aloittamaan kokonaan uudelleen, mikä ei varsinaisesti houkuttele sekään...mutta katsellaan nyt. 

Täällä kuitenkin kaikki hyvin, vaikka surun keskellä elelläänkin. Elämään kuuluu myös luopuminen, ja iäkkään ihmisen kohdalla poislähtö on luonnollista, mutta silti niin kovin murheellista. Kova ikävä kalvaa rintaa :(

Iltasella, kun lapset lukevat iltarukouksensa, he lähettävät terveiset muorille taivaaseen, ja toivovat, että taivaanisä pitää muorista hyvää huolta! Kuiskaan, että pidäthän huolta myös vaarista, joka jäi tänne maailmaan niin yksinään. Ja meistä muistakin samalla :)

Surullisen harmaan marraskuun keskellä lähden nyt etsimään kadonnutta joulumieltäni, ja toivotan teille kaikille:

Aurinkoisempaa alkavaa viikkoa!

Iida Emilia



Ps: Palailen varmasti pian :)

21 kommenttia:

  1. Voimia ja jaksamista sinulle.
    Kurkkaa tähän blogiin ja katso miten hän ratkaisi tuon kuva ongelman
    http://unelmiaelamasta11.blogspot.fi/

    Halauskin Erica

    VastaaPoista
  2. Täältäkin lähetetään voimia ja jaksamista! Älä blogista murehdi, me odotellaan, päätitpä mitä vaan! :)

    VastaaPoista
  3. Voimia siulle <3

    VastaaPoista
  4. Voimia ja jaksamista sinulle <3

    VastaaPoista
  5. Voimia minultakin sinulle surun keskelle!

    VastaaPoista
  6. Voimia ja jaksamisia sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
  7. Kovasti voimia ja jaksamista suruun! <3

    Kuvat kannattaa pienentää 800px (vai oliko 700px) kokoon, jolloin ne eivät vie tallennustilaa ollenkaan ja mitään vanhoja postauksia ei tarvitse poistaa tai aiempia kuvia pienentää. :)

    VastaaPoista
  8. Paljon voimia sinne surun keskelle!<3

    VastaaPoista
  9. Voi itku :/.Voimia surun ja syksyn keskelle,Taivaan Isän hellää hoivaa,lohdutusta ja huolenpitoa <3.
    Toivotaan,että joulumieli löytyy pikaisesti tai pikkuhiljaa <3.
    Lämpimin ajatuksin <3

    VastaaPoista
  10. Voimia teille kaikille <3 Kiva kun kävit kertomassa kuulumisia. Täällä kyllä jaksetaan odotella, kirjoitat taas sitten kun siltä tuntuu :)

    VastaaPoista
  11. Nyt ymmärän viestisi blogissani...
    Suru vie voimat ja iloa elämästä. Minä koin aikoinani surun keskellä lasteni sylissä pitämisen ja heidän puuhiensa seuraamisen lohduttavan. Mutta ikävää ei poista mikään...
    Voimahaleja sinulle ja koko perheellenne♥

    VastaaPoista
  12. Voimia teille ja iloisempaa loppuvuotta <3

    Vinkkejä kuvatilanloppumiseen:

    http://pienilintu.blogspot.fi/2012/11/picasa-albumiko-taynna.html

    VastaaPoista
  13. Lämmin osanotto!
    Paljon voimia ja jaksamista sinne <3

    VastaaPoista
  14. Jaksamista sinne Pilvenhattaralle. Niin on vielä tuoreessa muistissa oma suru ja eihän se kokonaan lainkaan häviä.

    Perhe ja yhdessäolo on parasta lääkettä suruun!

    Iso halaus!

    VastaaPoista
  15. Voimia <3

    täälläkin on hyvää tietoa:

    http://www.blogihaltuun.net/2011/05/kuvat-kuntoon-bloggerissa-osa-1.html

    VastaaPoista
  16. Paljon voimia ja jaksamista teille kaikille!

    VastaaPoista
  17. Anonyymi8.27

    Voi, ikävää kuulla teidän surusta. Osanottoni<3

    Venla

    VastaaPoista
  18. Pitkästä aikaa käymässä!

    Voi Teillä on raskaat ajat, kovasti voimia Teille kaikille ja lämmin osanottoni! <3

    Surun ja rakkaan läheisen menetyksen kohtaaminen tekee kipeää, ja vie paljon voimia.
    Ole armollinen itsellesi, anna kyyneleiden viedä ja vaikka nyt tuntuu kovin, kovin pahalta, niin vähitellen surun painava verho hälvenee eikä läheisen muisteleminen satu niin kovasti.
    ja vaikka suru helpottaa, ei se tarkoita sitä, että rakkaan läheisen unohtaisi, sillä kaikki kauniit muistot Muoristanne on talletettu sydämiinne. <3

    Olet ajatuksissani! <3

    VastaaPoista
  19. Voimia kovasti! Mekin saattelimme miehen mamman viimukuussa haudanlepoon. Kyllä se elämä vielä voittaa ja kadonnut joulumielikin löytyy kunhan saadaan vaan sitä lunta ja valoa :)

    VastaaPoista
  20. Kiitos ihanat kommenteistanne, ja lohduttavista sanoistanne <3

    Kiitokset myös vinkeistä tuon kuvatilan kanssa :)

    VastaaPoista