sunnuntai 11. elokuuta 2013

Sisustuskriisi!

 Näin syksyn tullen se taas iskee...nimittäin sisustuskriisi! Kaikki näyttää kotona tylsältä ja mälsältä. Tekisi mieli räjäyttää koko kämppä uuteen uskoon. Kumpa vaan tietäisi mitä edes haluaisi? Toisaalta miellyttäisi kukalliset tapetit, värikkäät räsymatot, ja retrot tekstiilit. Toisaalta taas tehdasmainen, suhteellisen minimalistinen ja metallinhohtoinen sisustuskin vetää puoleensa! Tiedätte varmaan tunteen. Miksei ole voinut syntyä ihmiseksi, joka sisustaa kerran, ja on tyytyväinen seuraavat kymmenen vuotta. Tai sitten pitäisi omistaa kolme erilaista asuntoa, jotka voisi laitella täysin erilaisiksi ;)

Yksi seinusta olkkarissa on kuitenkin miellyttänyt minua aina. Tämä mudanvärinen rosoinen seinä, mummolan vanha naulakko ja nippanappa koossa pysyvä apteekkarin lipasto...niistä en luovu! ( Tai no onhan tuo seinän väri meinannut muuttua useaankin otteeseen, mutta jotenkin nuo selkeät kontrastit vetoavat meikäläiseen ).





Tuskin täällä kuitenkaan mitään suurensuuria muutoksia tulee tapahtumaan. Jospa vähän uutta tekstiiliä sohvan-nurkkaan, niin sekin helpottaa ( kai ) kummasti. 

Yksi pieni muutos blogin puolelle tulee kuitenkin lähiaikoina. Lähdin nimittäin mukaan Indiedays Inspiration yhteisöön saadessani toisen kutsun. Vuoden verran piti tätäkin asiaa pähkäillä, mutta nyt olen iloisin mielin uusissa haasteissa mukana :). Blogissa saattaa siis pyöriä välillä mainoksia
 ( toivottavasti ette niistä pahastu ) mutta muuten sisältö pysyy samanlaisena.

 (


Niin, ja siitä sisustuksesta vielä:
Kun sain eilen tehtyä kunnon siivouksen ( jota ei ole kesän aikana turhan usein tapahtunut )
ja sytyttelin illan hämärtyessä tuikkuja palamaan, niin johan näytti heti kodikkaammalta!




Sisustamisen iloa sinullekkin!

Iida Emilia



                                             

24 kommenttia:

  1. Oi, miten tylsää olisi jos olisi täydellinen sisustus! :)
    Haaveilu ja haaveiden ja ideoitten toteutuminen on mielestäni suuri osa sisustelua, ehkä juuri se tärkein. :)
    Tosi kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa Insipirationiin... olenkin ihmetellyt mikset siellä ole...

    Kuule - sisustuksen ei tarvitse muuttua kokoajan... kun on kodikasta ja viihtyisää - miksi sitä pitäisi muuttaa.
    Minä ainakin katselen mielelläni tätä teidän sisustusta ihan tälläisenaan <3

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia ja ihana blogi :) Löysin tänne juuri Pieni Lintu blogin kautta :) Iloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  4. Voi niin tuttu tunne ja iskee aina ajoittain...!
    Omat nurkat,joihin turtuu ja tottuu,ei aika ajoin näytä oikein miltään,muutosta tahtoisi,muttei vaan millään keksi mitään....???
    Onneksi pienillä jutuilla saa äkkiä isoakin muutosta ja ilmettä...kunhan vain keksii.

    Sulla ei oo kyllä huolen häivää,teillä on aina niin ihanaa <3

    Niin ja onnea uusista tuulista :)

    VastaaPoista
  5. Oih, ottaisin niin mielelläni tuon koko kotinne sisustuksen, joten siinä ei varmasti ole mitään vikaa <3 Mutta tiedän hyvin tunteesi ;-)

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia! Erityisesti iskin silmäni noiden tuikkujen alla olevaan lautaseen? Onko se uusi ostos ja mistä hankittu?
    Jotain pientä pitää aina olla tekeillä, ja haaveet..niitä pitää varsinkin olla!:)

    VastaaPoista
  7. Voi kriisi :D Tää on niin tätä, ruudun tällä puolella ollessa sitä ihmettelee, miten noin kauniissa kodissa on mahdollista kärsiä minkään asteen kriiseistä kun kaikki on niin nättiä, niin nättiä ;)

    VastaaPoista
  8. Pia: Hih, niinpä! Olishan se harmillista jos sisustus olis kerralla valmis ;) Sehän olis sama asia kuin käyttäisi aina samaa vaatetta päivästä toiseen. Kyllä sitä aina vaihtelua kaipaa, ja se haaveiluhan on just parasta :)

    Ainosofia: Kiitos, ja kiva tulla Indiedays perheeseen mukaan. Pikkasen pitkään piti mietiskellä ;)
    Ja kiva kuulla, että tykkäät katsella siellä päässä, vaikka täällä päässä kriiseillään :) Mutta tottahan tuokin, että jos ne isot perusasiat on sisustuksessa kunnossa, niin ihan pikkujutuilla saa piristystä.

    Susanna: Voi kiitos, ja lämpimästi tervetuloa :) Leppoisaa Sunnuntaita sinne myös!

    Kikke: Kiitokset! Ja niinpä...kunpa keksis vaan. Mulla on nyt pitkäänkin kestäny tää kyllästymisen tunne. Pitäis saada tehdä kunnon remppa. Noh, se sitten ajallaan :)

    Eija: Hih,kiva :) Kiitos!

    TainaK: Kiitos paljon! Tuo tuikkujen alusta taitaa olla ihan ikivanha. Oliskohan ollut Ikeasta? Löysin sen sattumalta keittiön kaapin perukoilta :)
    Haaveilu on parasta <3

    Sanna: No voi kiitokset <3 Onhan täällä kodissa paljon juttuja joista todella tykkään. Se vaan kun katselee näitä nurkkia päivät pääksytysten, niin alkaa tylsistyttää. Ja kun ihailee muiden blogeja, niin alkaa tehdä mieli tuota ja tuota ja tuota, eipäskun tuota ;D Vaarallista!

    Mutta pieni huonekalujen vaihto esim. piristää kivasti. Ei tarvii sentään ostaa kokonaan uutta kalustoa :)

    VastaaPoista
  9. Sulla on niin yberkaunis koti, et kriiseily on turhaa! :)

    VastaaPoista
  10. Tuttuhan se tunne on, mutta sun taitavilla kätösillä loihdit sitä ihanaa muutosta<3

    Ja onneksi mä pääsen teille huokailemaan jo parin yön päästä...ihanuutta ihanuutta<3

    VastaaPoista
  11. Mä niin tajuun sua =D Olis niin helppoa jos olis se oma varma tyyli mutta kun ei niin ei. Mä pähkäilen ihan samojen ajatusten kanssa, vähän väliä ;)

    VastaaPoista
  12. Niin nättiä! Tuo seinusta taitaa olla munkin lemppari näissä sun sisustuskuvissa :)

    Mulla ei tuota kyllästymistä niin hirveästi ole ollut havittavissa, mutta siihen taitaa olla osasyinä nuo kaksi "keskeneräistä" huonetta, joissa on vielä laittamista sisustuksen suhteen.

    Ei ne mainokset haittaa, kun sisältö pysyy samana! Onnittelut uudesta haasteesta! Kuulut todellakin noiden ihanien blogien joukkoon :)

    VastaaPoista
  13. Iida-Emilia,

    IHANIA kuvia ja postauksia!! Kotinne on niin kaunis ja kodikas!♥
    Mutta ymmärrän sinua...;D Pieni vaihtelu sit kuitenkin monesti rittää piristämään tarpeeksi omaa mieltä:)

    Suloista sunnuntaita!
    Ja myöhästyneet synttärionnittelut!:)

    VastaaPoista
  14. Ihanat kuvat!
    Onneksi tekstiileillä saa nopeasti uutta ilmettä kotiin. :)

    VastaaPoista
  15. Oi ja voi kun kuulostaa tutulle nuo sinun sisustusajatukset niin samanlaisia ajatuksia, tai paremminkin niin että ennen pähkäilin noin ja en osannut päättää mitä oikein haluan..mutta nyt se tyylini on kuitenkin löytynyt ja onneksi tekstiileillä, kynttilöillä, valistuksella voi luoda syksyn pimeneviin iltoihin täydellisen ihanaa tunnelmaa..ja mikä parasta kun mennään joulua kohti tunnelmat sen kun paranee..kunnes aletaan odottaa kesää ja taas saa nauttia uusin silmin valosta ja vihreydestä :)

    VastaaPoista
  16. Kaunis kotisi ei muutosta kaipaa !
    Pian nähdään ja saadaan pähkäillä yhdessä uusia sisutusjuttuja ... supista ja kikattaa :)

    VastaaPoista
  17. Voi täällä niin samanlaista kriisiä pukkaa ;) Mutta teillä on niin kaunista, että just hyvä minusta näin <3 Ja sä olet niin taitava sisustelemaan pienillä jutuilla kotia aivan uudenlaiseksi :)

    VastaaPoista
  18. Remonttihiiri: <3

    Ansku: Kiitos Anskusein! Ihanaa, ihan pian nähdään :)
    ( Paniikki...imurit esiin )

    Cia: Mutta sullahan on varma sisustustyyli kaikessa mihin ryhdyt! Ja sä se oot kyllä nopea ja kätevä käänteissäsi. Minä kun vielä mietin ja pohdin, niin sää oot jo laittanu kaiken uusiks :) ja aina näyttää hyvältä!

    Marika: Voi kiitokset ihanasta kommentistasi <3 Niin tuossa seinustassa taitaa olla just noita teidänkin värejä ;) Mukavia sisusteluhetkiä sinne!

    Marikki: Kauniit kiitokset sinulle myös lämmittävästä viestistäsi <3

    MInttu: Kiitos, näin on :)Ja yleensä tämäkin tunne on ohimenevää...

    Hannele: Onpa kiva kuulla, että olet tyylisi löytänyt :) Ja niin mustakin tuntuu, että oma tyyli on ennen ollut suht selvillä, mutta en tiedä mikä nyt mättää!? ;)
    Vaan se on kyllä totta, että vuodenaikojen vaihtuessa saa ihanasti muutosta pikkujutuilla: Kynttilöillä, valoilla, kukilla, tekstiileillä. Voi tätä sisustamisen ihanuutta ( ja kamaluutta )

    Allidaalia: Kiitos ystäväin <3 Sinä se osaat aina piristää päivää! Ihanaa nähdä pian! Taas saadaan vuosia lisää kikatellessa, ja ehkä kivoja ideoita samalla :)

    VastaaPoista
  19. Kiitokset Jonnukkaiselle kanssa <3
    No eipä sullakaan mitään kriisiä uskoisi olevan siellä ihanassa kodissanne. Vaan sellaista se on tämä naisen elämä, huoh!

    VastaaPoista
  20. Niin tuttu tunne myös mulle! Olen myös huomannut sen, että jo jokin pieni juttu tai muutos saa kummasti helpotusta aikaan =)
    Joka tapauksessa mä aina huokailen sun kotisi kauneutta ja kättesi jälkeä <3
    Niin ja onnea Indiedays Inspirationin johdosta! =)

    Ihanaista maanantaita toivottelen sulle!

    VastaaPoista
  21. Teillä on niin kaunista! Tuo kuvan seinä on kyllä aivan upea. Kontrastia just sopivasti :) Sisustusta voi helposti ja edullisesti piristää pienilläkin jutuilla - jospa niistä löytyis "se juttu" tälläkin syksylle :) Mulle syksy tuo tullessaan hirveän innon ostaa kyniä :D Veikkaisin, että se on ammatin mukanaan tuoma juttu. Joka vuosi lähdetään kouluun uudelleen :)

    VastaaPoista
  22. ..Tuttu tunne tuo sinun kriisisi :-)
    Ihana blogi..t.Pia

    VastaaPoista
  23. Voih tiedän tuon tunteen kun kaikkien muidet kodit ovat niin ihania mutta oma vaan on ja pysyy samana niin tulee sellainen tunne että jotakin pitäisi tehdä, mitta mitä?
    Teidän koti näyttää munusta todella kotoisalta ja kauniilta, joten olehan tyytyväinen siihen!

    VastaaPoista
  24. Minnukka: Kiitos <3 No hyvä, että muillakin on samaa "vaivaa" havaittavissa, vaikka kyllä teillä on niiiin ihana koti :)
    Pienet jutut piristää, se on totta!

    Jane: Lämpimät kiitokset sinulle myös :) Nyt jo sisustus heti piristyi kun vähän vaihteli asetelmia. Ei se paljoa vaatinut ;)! Ihana toi kynien hamstraaminen!Niille on varmasti käyttöä!

    Pia: Siellä myös kohtalotoveri ;) Kiitos viestistäsi :)

    Petra: Kiva kun kävit kylässä. Kiitos paljon viestistäsi <3
    Juu, pitäis pitää joku blogi-tauko ettei yhtään ihastelis muiden kauniita koteja. Täytyy olla tyytyväinen siihen mitä on, eikä aina vaan haluta lisää ;D

    VastaaPoista