tiistai 17. syyskuuta 2013

Tunnelmia sohvan-nurkasta


Olohuoneen syystunnelmat ovat rauhalliset, eikä mitään erityisiä muutoksen tuulia ole havaittavissa. Nautin siitä, kun illat hämärtyvät ( ja toisaalta kuitenkin päivänvaloa riittää aamusta iltayhdeksään, eli juuri sopivasti ). Sytyttelen harmaina päivinä, ja viimeistään illan pimeinä tunteina kynttilöitä runsaasti tuikkimaan. Ja pitihän sitä jo yhdet tunnelmavalotkin olohuoneen nurkkaan tempaista :)

Olen alkanut hiljalleen myöntää itselleni, että lapsiperheessä valkoinen matto ei ole kovin järkevä valinta! Toki pienet puuvillamatot mahtuvat helposti koneeseen, mutta tuo olkkarin suurempi matto kaipaisi taas mäntysuopahoitoa, vaikka sen juuri alkukesästä pesinkin. Plääh! Niinpä olenkin katsellut hieman jo uusia mattoja sillä silmällä, että jospa kuitenkin kokeilisi jotain tummempaa? Toisaalta vaaleat matot  jotenkin raikastavat tuota vanhaa ja kulunutta mosaiikkiparkettia. Kaippa se on kiikutettava matto siis vielä rantsuun pesupaikalle.





Peililipasto koristautui syksyyn led-valoin, joita hieman tuunailin GG:n cupcake-paperikupeilla, jotka olivat jääneet käyttämättä. Näin koristevalot tuovat kivaa syystunnelmaa olematta liian jouluiset.


En muista muuten koskaan kuvanneeni olohuonetta niin, että tuo seinä näkyisi kokonaisuudessaan. Maalasin aikanaan sohvan takana olevalle ( liian ) piiiitkälle seinälle tuollaisen neliön mallisen alueen, jotta se hieman katkaisisi pitkän seinän vaikutelmaa. Se on toiminut ihan hyvin. Ainakin meidän "komea" sohva pääsee sieltä hyvin oikeuksiinsa!

Saimme sohvan aikanaan appivanhemmiltani, ja sohva on vieläkin tukeva ja erittäin hyväkuntoinen. Sen ainut ongelma on VÄRITYS, sillä noiden valkeiden peitteiden ja tyynykasojen alla väijyy sellainen tummanVIHREÄ blyyssi-ihanuus, joka ei todellakaan sovi tähän asuntoon! Olen kerran, jos toisenkin ehdotellut siipalleni varovasti uuden sohvan hankintaa,( tuttavani myi esim.edullisesti pois siistiä Ektorppiansa hiljan ) mutta isäntä on päättänyt pitää tästä kiinni kynsin ja hampain. Eikä siinä mitään! En minä yöuniani ole tuon takia menettänyt. Täytyy kai ukko-kullallakin olla joku mieleinen esine täällä torpassa ;D



Jokatapauksessa iltaisin kynttilänvalossa  näyttää onneksi hyvältä niin sohva, likainen matto kuin kulahtanut emäntäkin. ;)

Tunnelmaista arkiviikon jatkoa!

Iida Emilia

24 kommenttia:

  1. Voi kun kaunista ja rauhallista :-) Olen huomannut että meillekään ei oikein valkoinen matto sovi. Meillä ei ole lapsia niitä sotkemassa, mutta tuo mies sotkee niidenkin edestä ;-)

    VastaaPoista
  2. Voi että, miten kaunista!! <3

    VastaaPoista
  3. Voi että miten kaunists teillä taas onkaan, ihana tunnelma!
    Tiiän tuon valkosen maton kirouksen lasten kanssa, nimimerkillä kaikki matot valkosia. :D Oon ite virkannut olkkariin iiison valkosen pitsimaton ja on siinä järjetön homma pestä! :O Tosin pesen sen aina sillon vasta kun pakko! ;) Samoin neitin huoneen maton, muut matot onki sen kokosia tarkotuksella että mahtuu peseen koneessa, koska niitä pitää pestä usein. :)

    VastaaPoista
  4. Meillä valkoinen matto ja musta rasvainen koira= pesulan tätin painajainen...
    Kauniit nuo kuppivalot, nuo kupit on kuin pienet varjostimet. :)
    Ihanalta näyttää tuo sohvakin, se on hyvin naamioitu. ;D

    VastaaPoista
  5. Mä olen niin laiska pesemään mattoja, että keväällä kääräisin valkoisen maton rullalle ja laitoin varastoon piiloon ja ostin uuden tilalle. Ei ehkä kovin fiksua.

    Soma olohuone teillä <3

    VastaaPoista
  6. Kaunista ja rauhallinen tunnelma oikein huokuu kuvista!
    Luovuin valkoisista matoista vaikka pieniä lapsia ei olekkaan...mutta koiruli on...:D

    VastaaPoista
  7. Kaunista! :) Kivasti naamioitu sohva.

    VastaaPoista
  8. Näyttää niin rauhalliselta ja kodikkaalta! Noita mukeja, muffinsivuokia yms. on ihana käyttää pieninä varjostimina, tunnelmaa ja väriä:)
    Kaunista!

    VastaaPoista
  9. Anonyymi10.42

    Hei!!

    Kaunis vanha puusohva teillä olkkarissa....
    Tuollaisesta minäkin olen haaveillut meidän ruokaerkkeriin ja kyllä sellainen on jo tiedossa, mutta kuljetus Pohjanmaalta tänne Pirkanmaalle hieman tuottaa päänvaivaa.....
    Ehkä jollain konstilla:))
    -Ulla

    VastaaPoista
  10. Meilläkin on ruskea nahkasohva je eihän se väri mee kyn syksyllä ja joulunaikaan, muuten on ahdistan tumma..ja joo isäntä ei anna ostaa sohavaa kun hyvä kerran ennestään on. Mutta sitten me yhdessä ommeltiin siihen valkoinen päällinen koka en ainaiset peittoviritelmät ei pysyneet päällä ja toimii!!! Mahdoton urakka, mut ei tarvii nyt ektorppeja vielä haaveilla kun tuo toimii :) btw. blogissani on arvonta ja tarjolla olisi vanha kahvipurkki josta varmaan tykkäisit ;)

    VastaaPoista
  11. Lämmin tunnelma.
    Meilläkin mennään vielä valkoisella matolla. Kun tulee tahra taidan vaan kääntää sen :)
    Tunnelmavalot on söpöt :)

    VastaaPoista
  12. Täällä mennään myös teemalla "Hämärän hyssyy niin nättinä pyssyy ;)!"
    Hiukan säätöä tunnelmavaloilla ja ai että kaikki on niin kaunista <3

    Hyvin oot vihreän sohvan stailannu!Mä en kans tajua miten oon ikää suostunu ostamaan tämmöstä vaal.ruskeaa(ei mitään nättiä beessiä ees...) kulmasohvan,joka valtaa koko olkkarin...mikälie mielen häiriö ollu siinä kohtaa...Ja sitä on nyt vain kateltava,valitettavasti ;)

    VastaaPoista
  13. Mitä sitä kaunista muuttamaan, niin ihanan kodikasta. <3 Meilläkin isännällä on kunnon päähänpinttymiä joistain kalusteista, kuulostaa niin tutulta. ;)

    VastaaPoista
  14. On niin nättiä, itsekkin hulluna matkalaukkuihin ja pärekoppiin, tuovat niin tunnelmaa vaaleaan sisustukseen<3 Ja sohva on hyvä noin, sopu säilyy;)

    VastaaPoista
  15. Katja: Kiitos :) Hih, sama täällä, kyllä mies sotkee lasten mukana! Kesällä, kun olin tuonut juuri pestyn maton olohuoneeseen, niin isäntä tipautti pizzan tomaatteineen samantien matolle! ;)

    Heidi: <3

    Saikku: Kiitos :)Valkoiset matot on vaan niin kauniita, mutta kyllä toi jatkuva peseminen alkaa rasittamaan. Mäkin pidän niitä aina niin pitkään lattialla kuin mahdollista, ja käännän puolta, ja sitten vasta pesuun! Meillä kans kaikki muut matot tällähetkellä valkoisia paitsi lastenhuoneessa.

    Minttu: Kiitokset :)Hih, musta koira ja valkoinen matto! Siinä kyllä oiva pari ;)

    Hanni: :D Musta tuntuu, että mä teen kohta tämän maton kanssa samoin! Ja kiitos kehuista <3

    Irmastiina: Kiitos :) Näinhän se on, että lapset ja lemmikit ( ja miehet ) eivät sovi yhteen valkoisten mattojen kanssa ;)

    Mervi: Oi kiitos, kiva jos tykkäät :)Kyllähän se noinkin menettelee.

    Marikki: Kiitokset sulle myös <3 Noi oli tosiaan helpot virittää valoihin kiinni, ja vois kivasti aina vaihdella erilaisia sisustuksen mukaan :)

    Ulla: Kiitos kommentistasi :) Mä rakastan tuota puusohvaa, ja sen oli tarkoitus myös aluksi tulla ruokapöydän ääreen, muttei mahtunutkaan. Voih kuljetusongelma! Taitaa olla aika kallista maksaa matkahuollon kautta? Peräkärry vaan auton perään ja sohva kotiin :)

    Pirjo: No hyvin se on teilläkin naamioitu ja hienosti päällinen tehty! Mua kans rasittaa noissa peitteissä se, että ne ei pysy siististi paikoillaan! Kokoajan pitää olla siistimässä ja suoristamassa. ostaisin valmispäällisen, mutta sohva on niin iso, ettei ne valmiit päälliset mahdu tähän :/ Kiitos muuten arvontavinkistä <3

    Allidaalia: Kiitos! Näin tehdään meilläkin :) Haleja <3

    Kikke: :D On se hyvä kun illat pimenee vaan entisestään!
    Juuh, kyllä sitä on välillä tullut tehtyä kummallisia ostoksia! Mutta eihän se teitin vaal.ruskea paha ole :)

    GreyWhiteHeart: Hih,voi noita miehiä! Kiitos paljon <3

    Anne-Mari: No pääasia tosiaan että sopu säilyy :D Kiitos kommentistasi!

    VastaaPoista
  16. Hihi, toisilla se on se sohva, toisilla taas sohvapöytä ;) Helpottavaa kuulla, että muidenkin ukko-kullilla (öhöm, monikko sanasta kulta-kullalla...) on joku, mistä ne pitää kiinni! :)

    Joka tapauksessa kuvat kuten olohuonekin ovat oikein kauniit!

    VastaaPoista
  17. Ihanat syystunnelmat <3

    VastaaPoista
  18. Kaunista!!! Tuo seinällä oleva kollaasi/asetelma on tosi kiva, tykkään. Meillä myös ostettiin uusi olohuoneen matto miettien koiraa ja lapsia. Nyt on huomattavasti helpompi hoitoinen.

    VastaaPoista
  19. Love your beautiful Home!!!!
    So cosy and Cool at the same time!
    Tove :)

    VastaaPoista
  20. Mun blogissa on sulle haaste. :)

    VastaaPoista
  21. Hienot valot olet tuunaillut!
    Ja teidän olkkarissa näyttää aina niin hyvälle.
    Minä olen haaveillut valkoista mattoa tietäen, ettei meille koskaan tule sitä...on liikaa sotkijoita talossa. Mutta sellaisen vaalean maton olen uskaltanut hankkia, laitan sen kyllä vasta aina kura-ajan jälkeen lattialle (koirahan meillä taitaa tassuineen pahin maton sotkija olla)

    Mukavaa viikon jatkoa!
    -k-

    VastaaPoista
  22. Liisa: :D
    On noilla ukko-"kullilla" tosiaan onneksi jotain mistä pitää kiinni ;)

    Heinässä Heiluvassa: Kiitos :)
    Kyllä varmasti toi maton väritys pitäis täälläkin miettiä uudelleen :)

    Tove: Thank you very much <3 So nice to hear :)

    Mervi: Täytyypäs käydä kurkkaamassa :)

    K: Kiitos käynnistäsi :)
    Ensin itsekkin ajattelin, etten pitäisi mattoa ollenkaan kesällä tuossa, koska lapset ramppaa taka-ovesta sisään ja ulos, mutta en osannut olla ilmankaan mattoa. Talvi-aikana matto pysyykin huomattavasti puhtaampana.

    Mukavaista syksyä kaikille :)

    VastaaPoista
  23. Voi mitkä valot, itse ostin tänään pallovalosarjan :)

    VastaaPoista
  24. Oon aivan rakastunut teidän kotiin!

    VastaaPoista