tiistai 4. lokakuuta 2016

Keittiön suunnittelua ja luonnoksia

Olen todella onnellinen, että päätimme uusia keittiökalusteemme kokonaan, nyt kun muukin asunto remontoidaan. Keittiö on kuitenkin koko kodin sydän, jossa vietetään paljon aikaa ja sen toimivuus on hyvin tärkeää. Käytännöllisyyden lisäksi toki ulkonäkökin merkitsee paljon.

Minulla on ollut jo vuosia selkeä kuva unelmieni keittiöstä. Sen tulisi olla ehdottomasti vaalea ja avaran tuntuinen maalaiskeittiö, olematta kuitenkaan yltiöromanttinen. Haaveideni tueksi keräilin Pinterestistä kuvia toinen toistaan kauniimmista countrykeittiöistä ja niiden avulla oli helppo alkaa hahmottamaan omaa unelmien kyökkiä.

Koska keittiöt ovat hyvin kalliita hankintoja, eikä budjettimme ole suurensuuri, niin alusta asti oli selvää, että tekisimme mahdollisimman paljon itse. Kaappien kasaaminen on toki työlästä hommaa, mutta jos siinä säästää pitkän pennin, niin olemme valmiita näkemään sen vaivan. Tässä kohtaa toki kiitän ja rutistan rakasta isääni, rakennusalan ammattilaista, joka meitä tulee remontissa avustamaan. Ilman häntä emme tästä varmaan selviäisi!

( Pinterest )

Mistä keittiö tulisi sitten hankkia? Ensin mielessä oli Ikea, mutta toiseksi hyväksi vaihtoehdoksi valikoitui Hämeenlinnassa sijaitseva Suomen Ylijäämävarasto.

Veljeni perhe hankki muutama vuosi sitten keittiönsä juurikin tuolta Ylijäämältä, ja loistavan palvelun lisäksi saivat sieltä todella kauniin, toimivan ja laadukkaan kodin sydämen. Pari muutakin tyytyväistä tuttavaamme olivat sieltä keittiönsä löytäneet, ja koska sijaintikin oli meidän kannaltamme loistava, niin päädyin eräänä vapaapäivänäni paikanpäälle mallikeittiöitä ihastelemaan.

Ylijäämävarasto sijaitsee Kantolassa, hieman kauempana keskustasta, ja rakennus on kieltämättä ulkoapäin aika karun oloinen. Nimi juontaa juurensa liikkeen alkuajoilta, jolloin myynnissä oli ainoastaan muilta toimittajilta ylijääneitä tuotteita mm. komkurssipesiä. Nykyäänkin vaihtuvasta valikoimasta löytyy poistotuotteita, ulkomaiden vientikappaleita ym. mutta vakiovalikoimissa myydään edukkaasti mm. keittiö- ja wc-kalusteita sadoin eri ovivaihtoehdoin. Kaikki tuotteet ovat ehjiä ja uusia.


( Pinterest)

Kiertelin Ylijäämällä aikani mallikeittiöitä katsellen ja löysinkin heti pari ovimallia, jotka olivat kovasti mieleeni. Toinen niistä oli Lyyra ura ja toinen Linnea peiliovi. Myös Integra viehätti yksinkertaisuudellaan.

Ammattitaitoinen myyjä vastasi avuliaasti kysymyksiini, ja päätimme, että lähettäisin hänelle kuvat nykyisestä keittiöstämme mittojen kera. Lisäksi lähetin hänelle myös omat piirrokseni ja toiveeni keittiön suhteen. Seuraavana päivänä sähköpostissani olikin jo valmiit luonnokset keittiöstämme kahdella eri ovimallilla. Ihastuin luonnoksiin heti, varsinkin Linnea peiliovimalliin, eikä muutoksia tarvinnut tehdä kuin liesituulettimen kohdalla.

Alunperin olisin kovasti halunnut keittiöömme uuden huuvamallisen liesituulettimen, mutta koska tuulettimen yhteydessä toimii myös koko kodin ilmanvaihto, olisi kyseinen liesituuletin maksanut maltaita. Mieheni toiveesta ( hänkin saa päättää jotakin ;) päätimme jättää vanhan liesituulettimen paikalleen ja säästimme näin taas useamman satasen. Toiveideni liesikupu olisi nimittäin maksanut lähemmäs tonnin.



Keittiön toiminnot jäävät entisille paikoilleen, sillä ne olemme kokeneet käytännöllisiksi pienessä tilassa. Mikro tosin siirtyy eri seinälle. Kodinkoneista vaihtuu ainoastaan uuni, sillä muut koneet ovat vielä täysin toimivia. Uunin ulkonäön suhteen jouduin myös tinkimään, sillä uudenaikaiset integroidut uunit olivat liian kookkaita tähän tilaan. Säästimme kuitenkin rahaa siinäkin.

Tiskialtaan yläpuolelle halusin ehdottomasti lasiovet, ja kaapistot tulevat olemaan entisiä matalammat, joten keittiöön saadaan kaivattua väljyyttä ja avaruuden tunnetta. Säiltystila toki hieman vähenee, mutta kaapeissamme on nytkin paljon turhaa tavaraa, josta on tarkoitus päästä eroon.

Toiselle seinustalle, jääkaapin viereen saan vihdoin käytännölliset vetolaatikot, ja niiden yläpuolelle on tulossa pitkään haaveissani muhineet avohyllyt.


Löysin Ylijäämävarastolta myös mieleiseni pyöreämuotoisen hanan, sekä valkoisen upotettavan komposiittialtaan ja vanhantyyliset vetimet.  ( Samantyyliset kuin kuvassa ) Työtasoa en ole vielä päättänyt, mutta todennäköisesti haluan massiivipuisen tason.



Keittiön välitilat ovat vielä kysymysmerkki! Nykyään käytetään paljon välitilalevyjä, jotka ovat edukkaita ja helppoja asentaa. Ne kestävät myös hyvin käytössä. Ylijäämällä olikin useampia laattoja muistuttavia valkoisia välitilalevyjä ja löysin niistäkin pari erittäin mieleistä vaihtoehtoa. Toisaalta tykkään myös paneeleista, joita löytyy nykyisestä keittiöstämmekin, joten siinäpä pähkäämistä kerrakseen.

Kun sain keittiöstämme lopullisen tarjouksen, olin tipahtaa penkiltä! Hinta jäi nimittäin paljon alhaisemmaksi, mitä olin kuvitellut, joten budjettimme pysyi hienosti hallinnassa. Saimme toki loppusummasta hieman alennusta bloginäkyvyyttä vastaan, mutta kyllä olen nyt tyytyväinen ja onnellinen.

( Ainoastaan se Smegin jääkaappi enää puuttuu ;)

(Pinterest)

Ensiviikolla meillä sitten aloitetaan uuden keittiön rakennus! Voiko tämä olla edes totta :)

Palaillaan asiaan!

Iida Emilia

-yhteistyöpostaus-

14 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää keittiösuunnitelmat! Mekin haaveiltiin uuteen kotiin täyspuista keittiötä mutta hinta oli liian korkea raksabudjetille kun tuli vielä maanrakennuksesta sekä maalämmöstä odotettua kalliimmat maaperän kivisyyden vuoksi. Me päädyttiin sitten ottamaan ikean keittiö näin alkuun ainakin ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla :)
      Voi että noita yllättäviä rahareikiä tulee näemmä aina kesken rempan vastaan! Taitaa olla valitettavan totta, että budjetti tulee aina rempan ja rakennuksen aikana ylittymään. Mutta Ikean keittiö istuu ihan varmasti hyvin hirsitaloonne, ja tosi kauniita keittiöitä siellä onkin. Itsekin toki ottaisin mieluusti puusepän tekemät täyspuiset keittiökalusteet, jos rahasta ei olisi kiinni :)

      Rakennusiloa teille <3

      Poista
  2. Hienot on suunnitelmat, innolla odotan lopputulosta :) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tintti :) Toivotaan, että lopputulos vastaa suunnitelmia!

      Poista
  3. Kivan näköinen keittiö, varmaan siksikin, kun tykkään itse saman tyylisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Tämän tyylinen keittiö taitaa olla monen mieleen :) Ei ehkä maailman persoonallisin kyökki, mutta miellyttää itseäni vaaleudellaan ja maalaismaisuudellaan :)

      Poista
  4. Ihania suunnitelmia <3 Mukavaa remppaa, täällä odotellaan lopputulosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia Sanna <3 Täälläkään ei malteta odottaa enää :)
      Voi se teidän uusi keittiönne on myös niin kaunis! Olen käynyt sielläkin inspiroitumassa useaan kertaan :)

      Poista
  5. Ihania suunnitelmia! Upealta näyttää havainnekuvat! Aina ei saa ihan sitä mitä haluaa ja joskus joutuu tekemään kompromisseja, mutta teidän lopputulos on varmasti vertaansa vailla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hanna kannustuksesta :) Se on totta, että ihan kaikkea ei todellakaan saa, eikä tarvitsekaan. Uskon myös, että lopputulos on silti raikas ja nätti, vaikka joistain unelmista pitikin luopua.

      Poista
    2. Totta ja luulenpa, että kun uutta valmista keittiötä sen valmistuttua katselee, ei ehkä enää edes muista missä asioissa tekikään kompromissin!

      Poista
  6. Eikö olekkin ihanaa kun viimein haaveensa tulee totta!! Itse odotin 5 vuotta keittiötä ja sain sen keväälle, olen ollut niin onnellinen. Odotan innolla kuvia.
    Sanna/vanharakkaus blogista
    Jos ennätät käy osallistumassa blogini arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna <3 No on se kieltämättä aika uskomaton tunne! Vihdoinkin :)
      Ja kiitos arvontavinkistä :)

      Poista
  7. Todella kauniin näköiset suunnitelmat, ja toivottavasti kaikki meneekin suunnitelmien mukaan. Onneksi tosiaan on ne isät aina auttamassa :) Keittiö todellakin on kodin sydän ja siksi sitä kannattaakin vaalia.

    VastaaPoista