maanantai 9. lokakuuta 2017

Pino lehtiä, teetä ja sympatiaa

Hellurei!

Kiva viikonloppu takana, ja tänään vielä leijun vapaapäivän rennoissa tunnelmissa. Mikäs sen mukavampaa, vaikka ulkona ripsiikin jälleen vettä. ( Uskomattoman paljon tuota sadetta riittääkin tähän syksyyn )! Kävimme lauantaina kosteasta kelistä huolimatta äitini, ja veljeni perheen kanssa patikkaretkellä ja paistelimme makkarat laavulla. Oli kyllä mukavaa yhdessäoloa, ja mieli rauhoittui upean syksyisen maiseman äärellä.


Tänään nautin omasta hiljaisesta hetkestäni, sillä välin, kun lapset opiskelevat ja isäntä tekee töitään. Kotihommatkin tuli tehtyä viikonloppuna, joten nyt voin vain rentoutua lehtipinon äärellä, kynttilänvalossa, lämmin teekupponen kädessäni.

Jotenkin olo on lähes euforisen raukea ja hieman jouluinenkin! Ja tunnustettakoon, että olenhan minä jo jouluisiakin lehtiä selaillut. ( Melkeinpä tekisi mieleni laittaa jokin Frank Sinatran joululevy vielä taustalle soimaan ;)


Ja vaikka netti pursuaakin toinen toistaan kauniinpia blogeja sisustusideoineen, ja Pinterestin tai Instagramin syövereissä voi uppoutua upeiden kuvien maailmaan, niin minulle edelleen tuo lehtien sivuille painettu versio on se kaikkein mieluisin tapa inspiroitua.

Yleensä ostan sisustuslehtiä mukaani kauppareissuilta, mutta nyt taas pitkästä aikaa tein lehtitilauksen, sillä siinä säästää kuitenkin huomattavan summan rahaa.

On ihanaa, kun lehtitilaus tipahtaa postiluukkuun ja odotat sitä hetkeä, kuin lapsi karkkipäivää konsanaan! Se tunne, kun pääset selailemaan uunituoreen lehden sivuja, ja voit uppoutua hetkeksi unelmoimaan! Ehkä palanen suklaata vielä kyytipojaksi, niin tapahtuma on täydellinen ;)





Ruokailutilassamme kääntyi jälleen pöytä toisin päin, ja taljat nostin tuoleille lämmikkeeksi.
Jotenkin tämä syksyinen ja talvinen sisustusmaailma on itselleni se kaikkein mieluisin ja tunnelmallisin.

Pian pääsee ripustamaan jo paperitähtiäkin ikkunoille, ja tunnelmavalot saavat luoda valoaan pimentyviin iltoihin. Harmi vaan, että meidän kaniherra ei tuntunut tunnelmoinnista piittaavan, sillä hän pureskeli jo yhtien pallovalojen johdot poikki. Onneksi ei saanut tälliä tuosta tihutyöstä kuitenkaan!


Täällä vielä syysretkeltämme yksi kuva. Nuo lampaatkin on niin sympaattisia kavereita.


Sateenropinaa ja lämpimiä ajatuksia!

Iida Emilia

-Yhteistyössä lehtitarjoukset.com-

16 kommenttia:

  1. Kyllä se hyvä lehti piristää, varsinkin viltin alla suklaan kera. Itsehän myyn lehtiä niin melko paljon tulee myös luettua. :D

    Itsekin olen jo hieman jouluisia kirjoja selaillut, mies ei oikein innostu vielä joulunlaitosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin on. Itse olenkin jossain vaiheessa ollut lähes himohamstraaja noiden lehtien kanssa! Nyt yritän vähän hillitä itseäni, mutta kyllä kerran kuussa on ainakin joku ihana sisustuslehti saatava ;). Ja nyt onkin mukavaa, kun lehti tulee suoraan kotiin! Sulla onkin hyvä työpaikkaetu, kun lehtien kanssa on tekemisissä :)

      En minäkään sitten sentään vielä joululauluja alkanut kuuntelemaan :D ja muutenkin nämä joulufiilistelyt ovat vain ajatuksen tasalla.

      Poista
  2. Minäkin aina välillä tilaan jonkun lehden määräajaksi ja sitten taas ostelen irtonumeroita. On teidän ruokailutila kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, usein tulee johonkin hyvään määräaikaiseen tilaukseen tartuttua :). Mutta kyllä sieltä lehtihyllyltä irtonumeroitakin mukaan tarttuu!

      Ja lämmin kiitos kehuista <3

      Poista
  3. Teillä on aina niin kaunista ja näissä kuvissa on aivan hurmaava tunnelma! <3

    Puput ja sähköjohdot...lyömätön yhdistelmä! :D ;) Meidän kaniherralle maistuu myös pirttipöydän jalat ja seinäpaneelit!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tuhannet kiitokset ihanista sanoistasi <3 Niin mukava kuulla :)

      No kyllä todellakin nuo johdot ja kanit näyttävät vetävän toisiaan puoleensa :D Täällä on jo kännyköiden latausjohdotkin saaneet kyytiä, ja sen lisäksi pari huonekalua lastenhuoneessa, sekä lattialistat!! :/

      Poista
  4. Joululehtiä voisikin jo kaapin kätköistä kohta kaivella ihasteltaviksi.
    Kuullostipa kivalta vapaapäivän vietolta.
    Ihanan näköinen tuo pöydän kansi. <3
    Meidän kanit söivät aikoinaan puhelimen johdon ja siinä sitä hetken tuumattiin, että miksikäs tälle puhelimelle on tullut, kun sillä ei pääse mihinkään. No, selvisihän se sitten, kun sohvan taakse kurkkasi, johto syöty. Sähköiskuilta vältyttiin onneksi.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sari <3 Nuo pöytälevyn vanhat lankut ovat minunkin mieleen kovasti!

      Kyllä pikkuhiljaa niitä joululehtiä voi selailla ja vähän fiilistellä. Kuitenkin se joulu menee sitten äkkiä ohi ;)

      Hih, no voihan kanit minkä tekivät! Mekin välillä mietimme, että koskahan se keksii tuon television antennijohdon!

      Mukavaa viikkoa sinnekin!



      Poista
  5. Niin kaunista siellä ja rauhallisen tunnelman voi aistia tännekin asti.
    Ihana tuo ruokapöytä tuoleineen, meilläkin taljat tuoleissa, tuovat mukavaa talvista tunnelmaa ja lämmittävätkin istujaa.
    Itsekin olen jo mielessäni sisutellut joulua ja oikein odotan paperitähtien esille panoa, ihana aika on pian edessämme :)

    Kaunis oli myös kuva retkeltänne, oikein ihanaa viikkoa sinulle sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos sulle Sari <3

      Kyllä tuo joulufiilistely antaa iloa ja voimaa tähän pimeään vuodenaikaan, vaikkei vielä tonttuja esille laitetakkaan, niin ajatuksen tasolla kuitenkin :D

      Mukavia syyspäiviä sinnekin! :)

      Poista
  6. Kaunista! <3 Itsekin kaivelin viime viikolla joululehdet esiin ja olen niitä aina sopivassa rakosessa selaillut. Tunnelmavalot meillä on ollut jo pitkään ja olen jo vähän salaa haaveillut, että joko voisin laittaa valotähdet ikkunaan :D Meilläkin ensimmäinen lemmikkipupumme popsi kaikki piuhat, mitkä herran eteen sattuivat - kaksi jälkimmäistä eivät sitten niinkään johdoista välittäneet :D

    Oikein mukavaa viikkoa sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta <3

      No hyvä kuulla, että muitakin jouluihmisiä löytyy, jotka aloittavat haihattelun hyvissä ajoin ;). Tunnelmavaloja meilläkin roikkuu oikeastaan läpi vuoden asunnossa siellätäällä, mutta kesäisin niitä ei pidetä päällä ;). Elokun pimeinä iltoina niitä sitten onkin jo hauska sytytellä, mutta nyt tuon kanin takia täytyy käyttää vähän mielikuvitusta, jottei se löytäisi noita johtoja :D

      Mukavaa viikon jatkoa myös sinne, sateista huolimatta! <3

      Poista
  7. Tämä aika on vain ihanaa💗 pikkuhiljaa joulu alkaa hiipiä mieleen ja täytyykin kaivaa joululehtipino esiin 😊 tai ehkäpä hyödyntää jokin hyvä tarjous ja tilata jokin uusi lehti 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, illan hämärtyessä on kyllä mukavaa uppoutua hyvän lehden parissa sohvan nurkkaan :)

      Poista
  8. Ihanaa aikaa, voi sytytellä kynttilöitä ja laittaa kaamosvaloja.
    Mä nautin näistä syyshetkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella! ( Kunhan ei ihan kokoaikaa sataisi niinkuin tänä syksynä ) :D
      Mutta onneksi sisätiloissa viltin alla on lämmintä <3

      Poista