lauantai 16. tammikuuta 2016

Sininen hetki

Leppoisaa lauantaita! 

Ihanan kirkas ja kirpsakka talvipäivä takana. Rauhallista kotoilua, pyykinpesua, ruuanlaittoa, ulkoilua ja kaupassa käyntiä. Kaupasta olen metsästellyt heti uudenvuoden jälkeen valkoisia tulppaaneja, mutta
 niitä ei ole vain vielä löytynyt. Niinpä nappasin mukaani pinkit ja lilat. Hurjan kauniit ovat nekin.
Aaltovaasi on mielestäni täydellinen juuri tulppaaneille. Nämä kukat ovat kyllä ehdottomasti 
eräitä suosikeitani. Upeita nupullaan, mutta ihania myös avonaisina ja ylipitkäksi kasvaneina.

Kylläpä muuten huomaa jo päivän pidentyneen, sillä tartuin kameraan puoli neljän maissa,
 ja vielä onnistuin kuvaamaan hyvin. Sininen hetki ulkosalla värjäsi kuvat jännän lilahtaviksi.










Nyt kynttilät päälle, saunan lämmitykseen ja tortilloja valmistamaan!


Viikonloppua!


Iida Emilia

27 kommenttia:

  1. On kyllä niin mukavaa, kun päivät ovat jo jatkuneet ja koko valoisa aika on vielä edessämme:) Kauniit tulppaanit ja tuo risu sopii nuihin aivan täydellisesti!
    Itse löysin valkoisia tulppaaneita, mutta jostain kumman syystä vähän nuukahtivat?
    Kauniita kuvia olet taas ottanut, leppoisaa lauantain jatkoa sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle Sari aina niin piristävistä kommenteista <3

      Juu välillä tulppaanit menevät äkkiä huonoksi, pitäisi kuulemma katsoa sieltä varsista, että eivät ole keltaiset vaan tuoreet ja vihreät. Kukkakaupasta olisin varmaan saanut valkoisia, mutta hinta on valitettavasti ruokakaupan kukissa houkuttelevampi, vaikkakin kukkakaupan kimppu kestää yleensä pidempään. Valoa kohti onneksi mennään kovaa vauhtia.

      Mukavaa sunnuntaita.

      Mun hymiöt eivät toimi. plääh...

      Poista
  2. Niin kauniit kuvat ja upeat värit! Iloista viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Marika. Samoin sinne <3

      Poista
  3. Ihania kuvia! ja kauniita tulppaaneja. Paikallisesta Prismasta muuten löytyy jo valkoisia tulppaaneja, nappasin omani sieltä ;)
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna vinkistä. Ehkä kipaisen seuraavaksi sinne.
      Rentoa sunnuntaita <3

      Poista
  4. Kauniita kuvia ❤️ Ihanaa lauantai-iltaa :)

    VastaaPoista
  5. Mahottoman kauniita kuvia ja ihanat värit! Niin huippua kun päivät pitenee♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna ihanainen <3
      Kyllä tosiaan valoisuus riemastuttaa kovasti.

      Poista
  6. Aah, kaunista! Ja samaa mieltä aaltovaasista & tulppaaneista yhdessä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa <3
      Mietiskelin pitkään mihin vaasiin tulppaanit laittaisin, mutta kyllä se vaan on aina tämä aalto joka mielestäni passaa näihin upeasti.

      Poista
  7. Aina niin kaunita kuvia sinulla <3

    VastaaPoista
  8. Ihanat kuvat ja niin kauniit tulppaanit!
    <3
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ja sita samaa sinulle Marita <3

      Poista
  9. Oi mitkä kuvat ❤️ Ihanaa viikonloppua kamu ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru ja samoin sinne villahoviin <3

      Poista
  10. Upeasti olet saanut sinisen hetken ikuistettua <3
    Ja hei, todellakin huomaa päivän pidentyneen! Ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos paljon <3
      On kyllä aina ihanaa ja yllättävää, kuinka äkkiä se päivä piteneekin.

      Poista
  11. Eipä ollut täälläkään valkoisia tulppaaneja, pinkit otin minäkin! Ehkäpä jo ensi viikolla löytyy valkoisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh. Ompas ne nyt kivien alla. Jotenkin ne valkoiset sopivat tähän talviseen tammikuuhun, vaikka olihan nämä värikkäätkin tosi piristäviä kieltämättä.

      Poista
  12. Kuka niitä valkoisia tulppaaneja oikein piilottelee, ei nimittäin ollut meidänkään suunnalla niitä!?? Joko niitä ei oo vielä otettukaan myyntiin TAI ne menee niin nopeasti,ettei meikäläinen ehdi edes nähdä niitä=) Ihania kuvia ja ihana kuuloinen teidän päivä, kotoilu<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no sanoppa muuta. En ole tosiaan ollenkaan nähnyt vielä valkoisia, vaikka uudenvuoden jälkeen olen aina kipaissut ekana kukkakaapille. No eiköhän niitä vielä luulisi vastaan tulevan.

      Kotoilu on kyllä rentoutumista parhaimmillaan <3 Vielä kun lapset olisivat tappelematta...

      Poista
  13. Ihana sävy kuvissa, sininen hetki on muutenkin talvessa ehkä parasta. <3

    VastaaPoista
  14. Kauniin hetken olet tallentanut ♥

    VastaaPoista
  15. Ompa jotenkin niin ihanan sävyisiä nuo kuvat! Tää sun blogi on yks mun lemppareista! Niin kauniita ja harmonisia kuvia, mutta elämänmakuisia.

    VastaaPoista