tiistai 12. huhtikuuta 2016

Oi kevät!


Voi että tämä kevät on ihan parasta aikaa!

Aamulla kävelin kepein askelin kohti työmaata uudessa kevät-takissani ja annoin auringonsäteiden maalailla pisamia kasvoilleni. Riemuitsin jokaisesta leskenlehdestä matkani varrella ja lintujen iloinen konsertointi sai väkisinkin hymyn huulilleni. Kyllä tätä aikaa on taas odotettukin!

Pihan kevätpuuhat ovat myös hyvässä vauhdissa, ja toisaalta oikein harmittaa, ettei pikkuruisessa rivitalopihassa ole enempää haravoitavaa! Kovasti myös uudet puutarhasuunnitelmat kutkuttelevat ajatuksiani, vaikka edelleenkin kasvattelen sitä viherpeukaloa. 

Ruukkuihin olen asetellut helmililjoja ja narsisseja. Muutamia orvokkejakin uskaltauduin jo laitella pihan piristykseksi. Täällä etelässä onkin ollut jo mukavan lämmintä ja kuivaa pitkään. Lumetkin katosivat ihan huomaamatta pääsiäisen tienoilla. Yöpakkasia toki vielä on, mutta ihan hyvin ovat kukat ruukuissa viihtyneet.












Nautitaan kevään ihmeistä!

Iida Emilia

ps: ja arvatkaapa vaan tuliko pisamia? No EI, mutta maksaläiskiä kylläkin,
 hyvästä aurinkosuojasta huolimatta!!! 

11 kommenttia:

  1. Pieni rivaripiha kuulostaa ihanalta tämän hervottoman megamaatalopihan rinnalla! Meillä nuo puutarhatyöt kun hoituu lähinnä kaivinkoneella =)
    Mut linnut laulaa täälläkin pohjoisessa ja se on mustakin IHANAA! Iloisia kevätpäiviä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, on teillä siellä kyllä työmaata :) Kyllä mulla taitais äkkiä tää into loppua jos piha olis yhtään isompi... ja totta puhuen se into usein loppuukin heti alkuunsa ;) Ehkäpä tää on just se meille sopiva.

      Ihania kevätpuuhia ja aurinkoisia päiviä teille sinne maalle! :)

      Poista
  2. Ihanat kuvat ja niin kauniit asetelmat ❤️

    VastaaPoista
  3. Voih, miten kaunista! <3

    VastaaPoista
  4. Linnut laulaa ja aurinko paistaa <3
    Ihania puutarhajuttuja siellä on laitettu esille !
    Nyt kyllä nautitaan :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Tiina :) On tämä niin ihanaa aikaa ja kesän ihanuus on vasta edessäpäin. Nyt todella nautitaan taas pitkän pimeän talven jälkeen <3

      Poista
  5. Kevään lumo!
    Ihana valo ja kukkia tulvillaan!

    Lempeää kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Susanna ja sitä samaa sinulle sinne mantelilaaksoon :)

      Poista
  6. Nuo kuvat on kyllä niin kuin suoraan jostain sisustuslehdestä, ihania!! Meillä on niin hervottoman kokoinen piha, että vähän kateellinen oon pienestä rivaripihasta:) Mutta kyllä tuollakin valmista saadaan pikku hiljaa, kun koko ajan jaksaa tehdä jotain!
    Ihania aurinkoisia päiviä sinne!

    VastaaPoista
  7. Meillä on myös iso piha ja eilen, kun oli kaunista ilmaa haravoin pienen pläntin pihasta ja ajattelin, että jos lääniä olisi tuon verran niin ihan ilokseni haravoisin, mutta kun sitä on kymmenkertainen määrä niin se tuntuu jo työläältä... ruohonleikkuun (2,5h) jälkeen toi pihan kaunistaminen jää usein puolitiehen... minä pitäisin tavallaan enemmän rivarin kokoisesta pihasta työmäärään nähden, muuten tykkään, että on avaraa ; D
    Todella kauniita ja tunnelmallisia kuvia, joita katsoo ilolla!!

    VastaaPoista