keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Kevät-tuulia keittössä

Keskiviikkoterkut Pilvenhattaralta!

Viikko on jo puolivälissä. Nopsaan nämä päivät aina vierähtävät. 
Tulevalle viikonlopulle on erityisen mukavia suunnitelmia tiedossa. Ei malttaisi millään odottaa!
Tapaan nimittäin jälleen rakkaita blogiystäviäni keväisen sisustusretken merkeissä Naantalissa. Jee!

Hieman vaan jänskättää, kuinka mun konmaritukseni käy, kun pääsen taas vierailemaan mitä ihanampiin sisustusliikkeisiin. Mitäänhän en oikeasti tarvisi, mutta... ;)

Kirpputorille olen nyt ainakin raahannut todella ronskisti tavaraa. Esimerkiksi ruokailutilan katossa roikkunut "kattilaketeline" sai lähtöpassit ja vanha iso vaaka siirtyi ulkotiloihin. Vaaka on ihana, mutta on se vaan liian suuri tänne. Seinälle kiinnitin vanhan koukkutelineen.







Uusien tuolien myötä innostuin järkkäilemään ruokailutilaa uuteen uskoon. Järjestystähän täällä ei voi kauheasti muuttaa, mutta vaihdoin ruokapöydän toisin päin ja poistin nyt vihdoin ruokailutilan avohyllyt, jotka olivat tympineet jo pitkään. Tilalle laitoin taulunkehyksiä, mutta haaveilen löytäväni seinälle jonkin vanhan lautashyllyn tai vastaavan. 

Siellähän ne uudet trendituolitkin vilahtavat. Tykkään todella paljon! Laitan vielä seuraavassa
postauksessa lisäkuvia, sillä hankein näitä vielä pari lisää :)




Halauksin:

Iida Emilia

16 kommenttia:

  1. Kotisi on ihanan raikas ja harmoninen! Kehysasetelma sopii kauniisti tuolle seinälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti! Niin mukava kuulla :) Taulukokoelmsta tuli ihan hauska vaikka kehykset pitikin asetella seinässä olevien reikien mukaan ;)

      Poista
  2. Kauniilta näyttää. Kollaasi tuo kivaa vaihtelua.
    Joskun on vaan kiva laittaa tavaraa kiertoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Allidaalia <3
      Juu kyllä nyt oli aika joidenkin tavaroiden lähteä :)

      Poista
  3. Anonyymi1.19

    Sopii kivasti kun on vanhaa ja modernia.Ja kyllä tuo tavaran vähentäminen tuo mukavasti väljyyttä.
    T.Asta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minäkin tykkään uuden ja vanhan yhdistelmästä :)
      Juuri tuota avaruuden tuntua ja väljyyttä kaipaan nyt! Helpompaa olla ja hengittää, kun joka paikka ei pursuile ;)

      Poista
  4. Ei tarvitse tilan olla kovin suuri, kun jo pienelläkin muutoksella saa vaihtelua. Todella kaunis ruokailutila!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle Hannele <3 Pienikin muutos piristää :)

      Poista
  5. Kaunis minun silmääni. Kivan kevyt näkymä. Toi munakori on ihana. Koukut sopivat hyvin, ovat kevyet. Mä tykkäisin keväisin keventää taloa tavaroista, mutta kevät menee niin nopsaan ja kesä on taas tulossa, silloin ei ehdi,,,,mukamas !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija viestistäsi :) Koukuista tuli ihan hauskat. Niissä oli alunperin sydänkuviot tuossa yläpuolella, ja niissä numerot. Jotenkin alkoivat sydämet tökkiä, joten napsautin ne vain poikki. Syntyikin ihan kiva keveä koukusto.

      Se on totta, että kevät ja kesä menee niin nopeaan että niistä pitää ehtiä nauttiakin, eikä viettää kaikkea aikaa kaapissa :)

      Poista
  6. Tosi kaunista! <3 Itsekin hankin muutama viikko sitten samaiset tuolit, hyvältä näyttää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Riitta <3 No niinpä näkyikin olevan ja ihanalta näyttivät teilläkin tuolit :)

      Poista
  7. Tosi ihanan näköistä! <3 Sulla on niin selkeä sisustustyyli ettei voi kuin ihailla!
    Itse tuppaan rönsyilemään ihan liikaa ja tykkään liian monenlaisesta sisustuksesta ja silloin se punainen lanka vaan katoaa :P Tai ehkä vaan etsin vielä sitä ominta juttua...

    Oikein iloista ja nautinnollista viikonloppua! Ystävät ja bloggaritreffit on niin kivoja aina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia ihana Marika <3 No enpä nyt tiedä meidänkään punaisesta langasta. Kerään vain ympärilleni kaikkea mistä tykkään :)
      Eikä teilläkään mitenkään rönsyilevää ole vaan todella seesteistä ja kaunista, ja kaikki sopii yhteen!

      Kiitos! Oli kyllä jälleen mitä hauskin reissu :)

      Poista
  8. Ihanalta näyttää!
    Tuo taulukollaasi on ilo silmälle:)
    Pienikin muutos kyllä virkistää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Hanne :)
      Kiva kuulla että kollaasi näyttää onnistuneelle. Se kun oli vähän haasteellinen noiden entisten reikien takia ;)
      Kyllä tosiaan pienikin muutos tuo vaihtelua silmälle!

      Poista