perjantai 31. maaliskuuta 2017

Perjantain pienet päivähaaveet

Olipas järkytys avata verhot tänä aamuna, kun maa olikin valkean lumen peitossa! Nouuuu....kevät se yllätti jälleen ja juuri tässä huhtikuun korvalla ;). 

Onneksi sisällä kukkii ja vihertää edes nuo suloiset helmililjat, jotka ovat kyllä yksiä kauneimmista kukkalajeista. Olen upotellut näitä kaupan valmiita ruukkukukkasipuleita pihamaahankin useita kertoja, mutta eivät ne läheskään kaikki lähde sieltä kukkimaan! Mitähän olen tehnyt väärin? Meillä on tosin aika varjoisa piha, sillä etupihaan paistaa ainoastaan aamuaurinko ja takapihaan säteet yltävät vasta iltapäivän puolella.

Näin keväisin huomaan kurkistelevani puutarhablogeihin löytääkseni multasormen. ( Vielä ei ole löytynyt )! Huomaan myös aina keväisin haaveilevani muutosta maalle! Jostakin lapsuuden kesistä tuo ajatus siintää mieleen. Kesät kun kirmattiin serkusten kanssa pitkin mummolan peltoja ja kukkaniittyjä. Metsän sopukoista löytyi aina ne parhaat piilopaikat, ja välillä taas pulahdettiin järviveteen uimaan.

Oi että, ihan iski suuri kaipuu ja pienenpieni kipinä sydämeen, josko meilläkin olisi joskus punainen tupa ja pieni perunamaa. ( No en minä kai perunaa viljelisi, mutta jos nyt edes tomaatteja ;)




Meinasin viedä tuon lautastelineenkin kirppikselle, kun se ei enää sovi tiskipöydän ääreen, mutta tuosta patakaapin päältä se löysikin vielä ihan kivan paikan. Kirpputorilla oli muuten käynyt ihan mukavasti kauppa. Onkohan täällä lukijoissa vielä tallessa eräs Porvoolainen henkilö, joka kyseli rautalankaisen suodatintelineen perään? Laitahan viestiä jos olet kiinnostunut :)


Näiden kuvien ja ajatusten myötä:

Ihanaa viikonloppua!

Iida Emilia

10 kommenttia:

  1. Ihania haaveita <3 Onneksi niillä on tapana joskus myös toteutua :)
    Täällä meillä paistaa aurinko ja tänään näyttää taas keväiseltä, saa nähdä saapuuko se takatalvi vielä tännekkin vaikkei kyllä se ensimmäinenkään talvi oo vielä täältä kokonaan kadonnut!?
    Kivaa viikonloppua ystävä rakas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3
      Ainakin haaveilu on mukavaa, vaikkei sitten toteutuisikaan. Hyvä meillä tässäkin :)
      Täällä lumet jo onneksi sulivat. Toivottavasti pian sielläkin!
      Ihanaa kevään odotusta <3

      Poista
  2. Me asutaan tällä hetkellä juurikin maalla,haaveiltiin tästä miehen kanssa reilut viisi vuotta ja pari vuotta sitten haave toteutui. Pihapiiristä löytyy jopa se punainen tupa:)
    Sama shokki oli tääläkin aamulla vastassa kun verhot avattiin. Jotenkin ei kyllä enää yhtään olisi jaksanut tätä lunta!!
    Ihanaa viikonloppua teille<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oi! Kuulostaa niin ihanalta <3 Vaikka tiedän kyllä, että isossa omakotitalossa ja pihassa on toki ne miinuspuoletkin...mutta silti se unelma on ja pysyy :)
      Juu, ei enää talvea! Kesänkaipuu on niin suuuri!
      Leppoisaa sunnuntai-iltaa ja iloa uuteen viikkoon!

      Poista
  3. Sama juttu täälläkin, maa valkoisena. Onneksi nyt on sulanut melkein jo pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan takatalvi! Onneksi sulaa yhtä nopeasti kun tuleekin :)

      Poista
  4. Niin niin ihanan näköistä <3

    VastaaPoista
  5. Pesin mattoja aurinkoisien päivien saattelemana..no nyt ne oli vähän jäätyneet mattotelineelle :) Sattuu näitä! Muksaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, sinähän vallan innostuit :) Talvi teki todellakin tepposet!
      Mukavaa sunnuntaita ja toivottavasti aurinkoista uutta viikkoa!

      Poista