lauantai 1. heinäkuuta 2017

Huomenta heinäkuu

Mukavaa heinäkuun ensimmäistä!

Pikaiset kuulumiset hattaralta, ja muutama räpsy kuluneelta viikolta.
Täytyy heti alkuun tunnustaa, että kuvien seesteisyys ei kuvaa yhtään tämän viikon kireitä tunnelmia.
Töissä on ollut kiireisiä pitkiä päiviä, ja vaikka kuinka työstäni pidänkin, niin kyllä vaan loma jo häämöttää mielessä tuon tuostakin. Aika tuntuu suorastaan matelevan tällä hetkellä. Tuntuu niin tympeältä lähteä töihin sisälle kökkimään, kun muu perhe lomailee ja aurinko paistaa! ( tai no aika sateinen tuo kesäkuu on ollutkin, mutta nyt näyttää vähän paremmalta ).

Sekin harmittaa edelleen, että lomille jäätyäni mieheni työt alkaa, eikä koko perheen lomailuun jää yhtään aikaa. Sen takia kaikki kesäreissutkin ovat jääneet tällä kertaa suunnittelematta. Tähän viikonloppuun oli itseasiassa pientä reissua mietittynä, mutta minulle tulikin töitä. Onneksi saimme kuitenkin kutsun illaksi kyläilemään tuttavaperheen luokse.

Niin ja arvatkaapa vaan, miltä koti näyttää työpäivän jälkeen näiden lomalaisten jäljiltä?
No eipä ainakaan kovin kuvauskelpoiselta :D




Mutta toivotaan, että heinäkuu tuo mukanaan vähän leppoisamman lämpimämmät tuulet ja ne kiirettömät päivät.

Ihanaa Viikonloppua!

Iida Emilia

10 kommenttia:

  1. Anonyymi23.46

    Ihana ja kaunis blogi sinulla:) Luen aina kaikki postaukset ainakin kahdesti.
    Ikävää ettei yhteistä lomaa ole, yhteinen aika puolison kanssa erittäin tärkeää. Ensi vuonna sitten paremmin ja viikonloppuisin yhteisiä pikku reissuja tekemään:)
    Kauniita kesäpäiviä<3

    T.äiti Turusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos todella paljon ihanasta kommentistasi, se ilahdutti niin suuresti :) Todella mukavaa kuulla, että tykkäät käydä lueskelemassa juttujani, vaikka itsestäni monasti tuntuu ihan turhanpäiväisiltä nämä höpinät :D

      Juu tuo lomajuttu harmittaa kyllä! Kun edes yksi kokonainen viikko olisi ollut, niin oltaisiin ehditty jotakin pidempää reissua porukalla tehdä, mutta onhan tässä viikonloput ja illat kuitenkin :). Ja miehen kanssa kahdestaankin olisi ihanaa pariksi päiväksi johonkin karata!

      Oikein lämpöistä ja kaunista kesää sinullekin <3

      Poista
  2. Hattaralla on niin ihana tunnelma aina ♡ toivotaan, että saatte jonkin yhteisen ajan järjestettyä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna <3 Eiköhän me jotakin kivaa keksitä :)

      Poista
  3. No voi harmi, että viikonlopullekin tuli töitä. Toivottavasti illalla olisi mukavaa ja leppoisaa yhdessä ❤️ Kyllä se loma sitten piristää 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä onneksi pitkä työpäivä ollut kuitenkaan, ja ilta oli kyllä hauska. Päästiin kuuntelemaan Guns & Roses keikkaa suoraan tuttaviemme kotiterassilta :D

      Lomaa odotellessa....

      Poista
  4. Tuo on ikävä tilanne, kun lomat sattuvat eriaikaan. Lapsilla teitysti kivaa, että jompi kumpi vanhemmista on aina paikalla..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nyt kävi näin tympeästi, mutta onhan se kiva tosiaan, että lapsilla aina joku aikuinen kotona, vaikka jo isompia ovatkin. Ensi kesälle pitää tehdä vähän paremmat suunnitelmat ;)

      Poista
  5. Anonyymi22.55

    Harmistus ettei lomat ole samaan aikaan :( Toivotaan että ensi kesänä sitten taas saatte lomailla kaikki yhdessä :) Ihanalta teillä aina näyttää <3 Mukavaa sunnuntai aamua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa kyllä...kun edes se yksi viikko olisi ollut, mutta eipä sitä auta tässä jossitella enää. Otetaan ilo irti niistä muutamista vapaista sitten :D

      Ja kiitos paljon kehuista <3

      Kaunista heinäkuuta sinne! :)

      Poista