maanantai 22. lokakuuta 2018

Käynnistymisvaikeuksia

Huomenta uuteen viikkoon!

Tänään jäi energia peiton alle lymyilemään, enkä meinaa saada itseäni käynnnistymään millään. Peilistä kurkistaa varsinainen mörökölli ja ikkunan takaa näkyy vain tylsän harmaa maisema. Syyslomakin oli ja meni. Toiset lomailivat jossain lämpimässä...toiset EIVÄT! Tasan eivät mene nallekarkit tässä maailmassa! ;). Paljosta voisi keksiä murjotettavaa, mutta paljon on myös aihetta kiitokseen. Jos pimeys meinaa nujertaa, niin täytyy yrittää kaivella esiin ne positiiviset asiat.

 Vaikka me vanhemmat olemme olleet normaalisti töissä, eikä varsinaista lomaa perheen kesken ollutkaan, niin lapset kehittelivät kuitenkin kivaa tekemistä kavereiden kanssa. Erityisen ilahtunut olin mm. teinimme ja hänen ystävänsä omatoimisesta pyöräretkestä Aulangolle, sekä uimahallireissusta. Onneksi on jo isot lapset. Sekin on näin lomilla yksi helpotuksen aihe nykyään. Kuinka helppoa olikaan lähteä aamulla töihin, kun lapset jäivät vielä nukkumaan ja tiesi kuitenkin heidän kotona pärjäävän.

Vapaapäivänämme matkustimme yhdessä Linnanmäen valokarnevaaleille ja se oli yksi loman kohokohtia. Lisäksi loman alussa vietimme viikonloppua perheen kanssa mökkeillein, joten kivaahan meillä oli. Tarvitseeko sitä ylipäänsä aina tehdä jotakin? Joskus on hyvä vain olla, hiljentyä ja tylsistyäkin? Joskus tuntuu, että tämä hektinen elämänrytmi painostaa jollakin tavalla olemaan kokoajan liikkeessä? 

Eilinen sunnuntaipäivä vierähtikin mukavasti kotoillein. Nukuttiin pitkään, syötiin rauhallinen aamiainen, ulkoiltiin ja tehtiin pihahommia. Syötiin isännän valmistamaa ruokaa, saunottiin ja oltiin vaan. Mukava lopetus lomalle :) Kuvat eivät nyt sinänsä liity tapahtumiin mitenkään.








Nyt yritän saada itseni kuitenkin käynnistymään, sillä työt kutsuvat. Olen vielä tämän viikon pitkiä päiviä töissä työkaverini lomaillessa, joten nyt sitä energiaa etsimään!

Reipasta uutta viikkoa!

Iida Emilia

6 kommenttia:

  1. Täällä paistaa ihana aurinko ja se jos mikä antaa virtaa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin alkoi synkän aamupäivän jälkeen paistaa ja se todellakin piristi :)
      Myös töissä oli ihan kiva päivä kun vauhtiin pääsi, joten tästä se uusi viikko taas käynnistyy <3

      Poista
  2. Ihania kuvia joka tapauksessa:)
    Tuo on kyllä totta, että nykyään on valloilla menemisen meininki. Siis mua jotenkin ihan hävetti kirjoittaa blogiin, että me ei mennä minnekkää syyslomalla(koska oltiin molemmat vanhemmat töissä) ja ,että me nyt muutenkin ollaan vaan kotosalla. Vaikka musta tuntuu, että just sitä meidän lapsetkin kaipas! Kunnon rauhoittumista koulupäivistä.

    Tsemppiä arkeen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Ulla :)

      Ei monellakaan aikuisella ole mahdollisuutta pitää lomia aina samaan aikaan lapsien kanssa, mutta kuinka sitä sitten somemaailmassa näyttääkin siltä, että KAIKKI muut ovat perheineen reissussa ja kaikilla muilla on hauskaa tekemistä ;). Vaikka oikeasti tuo rauhallinen viikko kotosalla on oikein hyvä hengähdystauko sekin.

      Kiitos tsempeistä! Niitä aina välillä arkeen tarvitaan :). Reipasta viikkoa sinne teillekin <3

      Poista
  3. Kyllä loma on kotonakin mukavaa viettää.
    Meillä oli syysloma viime viikolla. Nautin kun ei ollut pakkomenoja= harrastuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija viestistäsi <3

      Näinhän se on, että välillä on kiva hengähtää ilman pakollisia menoja. Koti on paras paikka rentoutumiseen ( mutta kyllä sitä mielellään joskus reissuunkin lähtisi ;)

      Ihanaa viikkoa!

      Poista