lauantai 25. helmikuuta 2017

Sunnuntai

Huomenta sunnuntai!

Talvi tuli takaisin juuri sopivasti koululaisten hiihtoloman alkuun, joten ulkonakin luulisi riittävän tekemistä nyt. Lapset lomailevat alkuviikosta keskenään, mutta loppuviikkoon saatiin me aikuisetkin vapaata. Lomasuunnitelmat ovat vielä hieman auki, mutta todennäköisesti lähdemme pyörähtämään suurelle kirkolle, kauniiseen pääkaupunkiimme.

Loma alkoi lapsilla oikein mukavissa merkeissä, sillä esikoisemme sai kummeiltaan aivan upean synttärilahjan! Hän pääsi nimittäin ensimmäistä kertaa elämässään oopperatalolle katsomaan joutsenlampi-balettia ja tykkäsi siitä todella paljon :)

Me kävimme sitten puolestaan Lilliputin kanssa elokuvissa ja shoppailemassa hänen joululahjaksi saamallaan lahjakortilla uusia vaatteita.



Viikonloppuna sain myös ystävän lapsineen kylään, ja leipaisin nopean puolukkapanoffee-kakun.
Tähän makeaan herkkuun puolukka antoi sopivasti kirpeyttä ja pohjaan lisätyt suolapähkinät tasoittivat kinuskin makeutta.


-Kakun pohjan tein irtopohjavuokaan Digestivekeksistä ( n. 250 g ) ja sulatetusta margariinista ( 70-80g ).

-Pohjan päälle levitin valmiiksi lämpökäsitellyn kondensoidun maidon eli kinuskin. Kaupasta löytyy myös valmiita kinuskeja joita ei tarvitse erikseen keittää.

-Kinuskin päälle ripottelin puolukoita ja suolapähkinöitä.

-Täytteeksi vatkasin yhden purkillisen Flora vispiä, johon lisäsin vain nimeksi ripauksen sokeria.

-Koristeeksi keksinmurusia ja puolukoita, ja kakku hetkeksi jääkaappiin!


Suolaiseen tarjoiluun tein pestomozzarella-patonkeja, jotka vievät kielen mennessään!
Kaupan pakastealtaan yrttitäytteiset patongit leikataan pieniksi siivuiksi, joiden päälle laitetaan pestoa, kirsikkatomaatin puolikkaat, punasipulia ja mozzarellasiivut. Kymmeneksi minuutiksi uuniin ja koristeeksi vielä basilikan lehdet! Ai että on hyvvää!


Näiden herkkuohjeiden myötä toivottelen teille oikein leppoisaa sunnuntaita, ja ihanaa lomaa niille, jotka talvilomaansa aloittelevat!

Me alamme valmistautua nyt suuriin juhliin, sillä mieheni isomummi täyttää 90 vuotta!

Lämpimin terveisin:

Iida Emilia

16 kommenttia:

  1. Voi miten herkulliset ja makoisat tarjoilut. Ihanaa lomaa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anskuseni <3
      Tsemppiä teille arkeen paluuseen!

      Poista
  2. Oih noita leipiä täytyy testata!
    Ihanaa lomaviikkoa sinnekkin ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kyllä hyviä ja nopsia tehdä! Kivoja tarjoilla vieraille tai tehdä vaikkapa viikonloppuna iltapalaksi :)

      Ihanaa lomaa sinne teille myös <3

      Poista
  3. Tuo makea herkku menee kokeiluun ja vastaaavia suolaisia teen siten, että laitan vuohenjuustoa.
    Lunta saatiin vihdoin Raumallekin sopivasti hiihtolomaviikon loppupuoliskolle.
    Hyvää alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa makeassa jälkkärissä on kiva makean, suolaisen ja happaman kombinaatio! Ja puolukkaa löytyy ainakin meillä aina pakkasesta, kun sitä ei kulu ihan siinä määrin kuin muita marjoja ;)

      Oi, pitääpä kokeilla muuten vuohenjuustolla! Nam!

      Kiva kun saitte sinnekin suuntaan vielä lunta! Mukavaa paluuta arkeen!

      Poista
  4. Voi nuo ohjeet menee kyllä testaukseen!
    Banoffeeta on tullut monesti leivottua, mutta puolukoilla en oo sitä kokeillut.
    Mukavia lomapäiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä herkullinen puolukallakin. Tosin taitaa olla enemmän aikuiseen makuun ;)
      Kälyni on tehnyt useasti puolukoilla, niin siitä sain ajatuksen.

      Ihanaa lomaa sinne teille myös <3

      Poista
  5. Mitä kaikkea osaatkaan...olet sisustaja ja leipuri...mitäs vielä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi voi kuules, ei näillä leipurintaidolla voi kehuskella :D
      Mutta tykkään kyllä testailla ja varsinkin maistella ;)

      Poista
  6. Tuo leipäohje vaikuttaa oikein hyvältä, menee seuraavan kerran kokeiluun. Mukavaa talviviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Juu kannattaa kokeilla. On kyllä hyviä :)
      Ja sinne myös mukavaa talvista viikkoa!

      Poista
  7. Meilläkin satoi lunta juuri kun hiihtoloma alkoi.
    Herkullisia leivonnaisia, aivan vesi kielellä katselen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva sattuma tuon lumen tulon kanssa juuri ennen lomia! Harmi vain, että nyt sataa vettä!!! Ja kiitoksia, on nuo kaikki herkut kyllä vähän liiankin hyviä ;)

      Poista
  8. Voi mitä herkkuja! Puolukkabanofee kuulostaa erityisen herkulliselta! Kokeilemisen arvoisia näyttäisi olevan molemmat herkut! Hyvää lomaa sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon Hanna ja mukavia kevät-talven päiviä sinnekin :)

      Poista