sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Uusi (wanha) lipasto

Laiskat sunnuntaiterkut täältä pikkujoulujen jälkimainingeista! En voi  käsittää, miten voi ihmistä  väsyttää, vaikka suht ajoissa tultiin kotiin, eikä alkomahooliakaan ihan kaksin käsin tullut vedettyä. Vanhaksi on kait tultu! Ihan hukkaan heitettyä aikaa tällainen vetelehtiminen, sanon minä  ;)

No laitanpa nyt ainakin postauksen tulemaan tuosta joululahjastani, josta jo aiemmin jotain mainitsinkin. Kävelin nimittäin eräänä päivänä kirpputorin ohi, ja jähmetyin paikalleni, kun ihana vanha valkoinen lipasto huuteli nimeäni akkunan takaa. Jatkoin matkaani työpaikalleni, mutta lipasto jäi kummittelemaan mieleeni, joten ruokiksella kävin kirpparilla uudelleen. Ilahduin suuresti nähdessäni hintalapun, joka sopi jopa minunkin ohuelle kukkarolleni, joten varasin kaunokaisen itselleni samantien, ja seuraavana päivänä sain aarteeni kotiin :)

Kuvittelin ensin laittavani lipaston eteiseen, mutta siihen se olikin liian suuri, joten hetken mallailtuamme sen paikka löytyikin lastenhuoneesta. Mikä olikin ihan hyvä asia, koska säilytystilaa sinne kaivattiinkin. Pulpetti siirtyi ikkunan eteen, ja barbitalo toiselle seinustalle.


Lipaston uumeniin mahtuivat niin roolivaatteet,  pelit, kuin väritykirjatkin. Toivottavasti järjestys säilyisi nyt huoneessa paremmin, sillä tämä kuvien harmoonia on vain hetken huumaa, ja todellisuus on aivan jotain muuta ;D


En osaa sanoa, miltä vuosikymmeneltä tämä kokopuinen piironki voisi olla? Maalikerros on suhteellisen siisti ja uudehko, ( vähän kuluneempikin olisi voinut olla :) mutta mielestäni tämä voittaa uudet lastulevy-lipastoserkkunsa mennentullen. Unelmana olisikin, että vielä joskus meidän kaikki huonekalut olisivat oikeasti vanhoja. Ei niinkään haittaa, olisivatko aitoa antiikkia, mutta jotain tarinoita niillä pitäisi olla kerrottavanaan :)

 

Voi, miten harmaita näistä kuvista tuleekaan, vaikka keskellä kirkasta päivää olen ne napannut!
No ei auta itkut markkinoilla, se on nyt tätä aikaa vuodesta.

Kiitos ihanat ihmiset ilahduttavista kommenteistanne, ja tsemppauksista, ja
tervetuloa kaikki uudet lukijat Pilvenhattaran kyytiin :)

Leppoisaa toista adventtia!

Iida Emilia

Ps: Suvi; oli kiva nähdä :) Halit sinne!

15 kommenttia:

  1. No jopas olet tehnyt hienon löydön. Noiden vanhojen tavaroiden ja huonekalujen löytämisessä on tosiaan ihan parasta, kun ne löytyy edullisesti. Se edullinen hintalappu tuo siihen oman lisäarvonsa. Minäkin haaveilen huonekalujen vaihtamisesta uusista vanhoihin...mutta pikku hiljaa ja vähän kerrassaan kai sekin onnistuu :). En ole aikoihin käynyt huonekalukaupoissa tai haaveillut mistään uudesta huonekalusta, Ikealta haen vain kynttilöitä, valoja ja tekstiilejä :)

    Harmaus jatkuu täälläkin. Sain itseni sentäs lenkille tuonne tuuleen ja sateeseen, nyt on hyvä fiilis lenkin jälkeen. Ihanaa oli ihastella ihmisten valosarjoja ja kurkistella sisään jouluisiin koteihin, hih :)

    VastaaPoista
  2. Olet löytänyt todella kauniin ja vanhan lipaston. Ajasta en osaa sanoa, mutta tarpeeksi vanha se on ;)

    VastaaPoista
  3. Halauksia sinne myöskin :)
    Ihanan lipaston olet löytänyt. Sopii mainiosti likkojen huoneeseen.
    Vanhoissa huonekaluissa on sitä tunnelmaa!

    VastaaPoista
  4. Oooh,ihana löytö!!<3

    VastaaPoista
  5. Oi miten ihana <3

    VastaaPoista
  6. Aivan upeen löydön oot tehnyt.
    Mekin ollaan vuosien varrella pikku hiljaa keräilty vanhoja huonekaluja.
    Joskus vaan käytännön syistä on ostettava ikeaa...
    Just saatiin eteisen remppa tehtyy.Oli pakko ostaa käytännöllinen kaappi eteisee mihin mahtuu viiden hengen ulkovaatteet ja kengät.
    Tietty ei vaan vedä vertoja vanhalle:)

    VastaaPoista
  7. Vanhat huonekalut on niin ihania. Meillä on enään 5 huonekalua uusiotuotantoa:-))

    Oikein mukavaa 2 adventtia<3

    VastaaPoista
  8. Ansku: Kiitos! Niinpä, pikkuhiljaa etsiskellen hyvä tulee. Parasta on just se, jos vastaan tulee vahingossa edullinen ja hyvä löytö :) Mulla on sama, ettei nuo uudet huonekalut herätä kyllä minkäänlaista mielenkiintoa. Vanhassa vara parempi ;)
    Sä pääsit sentään lenkille, hyvä, hyvä :) Itsekkin aina kurkistelen salaa muiden pihoihin ja ikkunoihin ;D

    Hyvä mieli: Kiitos :) Ihan riittävän vanhalta näyttää minustakin ;)

    Allidaalia: Tattista vaan :) Niin se vaan on, että vanhoista henkii erityinen tunnelma <3

    Niina ja Nonnukka: Kiitokset <3

    Sannu: Kiitos :) No niinhän se on, ettei aina valitettavasti sitä vanhaa käytännön syistä pysty! Ikeakin on ihan jees :) Itsekkin olen jo Ikeasta katsellut meille vaatekaappia makkariin, kun sellanen olis ihan pakko saada. Toisaalta olen vitkutellut, että jos vaikka löytäisin jotain muuta...mutta pakko se iksun kaappi on pian hakea, että saa tavarakasat taltutettua ;) Laitahan pian kuvia eteisen remontista!

    VastaaPoista
  9. Arja: Voi että, teillä ollaan jo hyvällä mallilla ;)

    Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille :)

    VastaaPoista
  10. Kaunis lipasto :)

    VastaaPoista
  11. Oi kun kiva löytö. Noissa aidoissa vanhoissa huonekaluissa on myös se hyvä puoli, että ne ovat kunnon jykevää tavaraa ja ne voi aina maalta uudelleen mieleisekseen toisin kuin joitain lastulevyhökötyksiä ei paljon viitsi ruveta laittelemaan uudelleen/saatikka edes pysty kun ovat mäsänä ennen sitä. Onhan tuo kunnon puu aina puuta lastulevyn rinnalla vaikka meiltäkin noita Ikean juttuja kyllä löytyy. Usein voi aitoa vanhoja huonekaluja löytää jopa lastulevyhökötyksiä edullisemmin, jos jaksaa vain etsiä ja se jos joku mieltä lämmittää :) Mukavaa itsenäisyyspäivää sinne!

    VastaaPoista
  12. Kaunis lipasto ja hyvinhän löysi paikkansa:)
    Suloisia tunnelmia teillä näkyy olevan siellä alemmissakin postauksissa♥ Niin raikasta ja kodikasta taas kuvissasi että....:))
    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  13. Tosi kaunis lipasto. Itsekin olen keräillyt kaikkea vanhaa tässä vuosien varrella, mutta kaksiomme ei vielä mahdollista uusien huonekalujen hankintaa. Ehkä sitten joskus... Mukavaa itsenäisyyspäivän iltaa!

    VastaaPoista
  14. AnnaO: :)

    Cride: Niinpä! Se on niin totta. Puiset kestävät hyvin, ja voi tosiaan maalata ja tuunata mieleisekseen. Mutta ei Ikeassa sinänsä mitään vikaa ole siinäkään ;) Ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa myös sinne!

    Marge: Kiitos aina niin sydämellisistä viesteistäsi <3 Mukavaa itsenäisyyspäivää myös sinulle :)

    Vivi: Kiitos! Kiva kun kävit vieraisilla :)
    Se on tosiaan harmi, ettei pieneen asuntoon saa tarpeeksi ihanuuksia hankittua ;) Mutta hiljaa hyvä tulee. Kivaa itsenäisyyspäivän jatkoa teillekkin :)

    VastaaPoista
  15. Voi kuinka ihanan näköistä! Hyvää loppuviikkoa sinne!

    VastaaPoista