Kukkuluuruu pitkästä aikaa!
Löytyihän se pikkuruinen väli tulla blogiakin päivittämään. Meillä oli jonkin aikaa kylässä epämieluisa vieras...nimittäin KIIRUS! Kiireinen elämäntyyli ei kyllä kertakaikkiaan sovi minulle ( tai kenelle se sitten ylipäänsä sopii ;).
Aamusta jo alkoi kauhea härdelli, kun tenavat piti saada kouluihin ja päiväkoteihin, ja itsensäkin siinä samalla ihmisen näköiseksi. Pahimpina aamuina iski tietenkin nelivuotiaalle megasuuri uhmakohtaus, ja kengän parikin oli juuri silloin kadoksissa! Ajettiin tuhatta ja sataa päiväkodille ( aamupala-leipä syötiin vasta autossa ), sieltä taas kaahaten työmaalle, jossa ei ehtinyt pitämään kunnon taukoa koko päivänä! Työpäivän jälkeen olikin jo hirveä hoppu kurvailla teatteriharkkoihin, josta lopulta yhdeksän aikaan raahauduin kotiin peittelemään lapset sänkyihin. Niin, ja pikanttina lisämausteena sopassa oli vielä: silmätulehdus, huuliherpes ja menkat!!! ( + kodin kauhea kaaos ) ;D
Noh...ehkä tuossa tarinassa oli ripaus liioittelun makua! Eikä onneksi ihan kaikki päivät yllä samalle extreme-tasolle, mutta huh, sanon minä. Onneksi nyt on arki palautunut ennalleen, kun tuo parin viikon pidempi työputki ja teatterikiertueemme on takana :)
Kumma, että kaikki osuukin aina samaan syssyyn.
Olohuoneen iltahämyisiä tunnelmia:
Vaihdoin sohvan yläpuolelle tuollaiset lampetit peilin molemmille puolin. Tuo olkkarin pitkä seinä on aina jotenkin aiheuttanut päänvaivaa. Siksi aikanaan maalasin tuon beessin värisen kaistaleenkin sohvan taakse, jotta pitkä seinä vähän saisi särmää. Nyt tosin haaveilen jostain kauniista kuviollisesta tapetista...
Syyskussa meillä myös juhlitaan :)
Yhdeksän vuotta sitten lämpimänä ja aurinkoisena syyskuun ensimmäisenä päivänä sanoimme mieheni kanssa toisillemme: TAHDON :) Viisi vuotta myöhemmin saimme hääpäivälahjaksi kolmekiloisen tuhisevan nyytin: Lilliputin, kuopuksemme, jota Ompuksikin kutsutaan ( onhan hän syntynyt omenoiden aikaan ).
Lilliputin syntymästä onkin hauska tarina neljän vuoden takaa: Lähdimme mieheni kanssa juhlistamaan silloista viisivuotis hääpäiväämme. Olin siis viimeisilläni raskaana ( Laskettuun aikaan oli pari viikkoa aikaa ). Esikoisemme meni hetkeksi Mummilaan, jotta me pääsimme hienosti syömään. Siinä sitten herkullista ateriaa nauttiessamme kuulin mahastani kumman poksahduksen, ja mietin hetken, että eikös esikoista odottaessani kuulunut aivan samoin ennenkuin lapsivedet menivät! Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, joten söimme tyytyväisinä ruokamme loppuun. Vasta pöydästä noustuamme tunsin, kuinka lapsivedet alkoivat valua pitkin kinttuja! Soitimme siis Mummilaan, että jatkammekin tästä suoraan synnärille. Jälkkäriksi olikin sitten tarjolla vain ilokaasua ;)
( ihana Hello Kitty kakku on erään äiti-kaverini tekemä )
Tulihan nyt paljon asiaa tähän postaukseen :) Yritän ehtiä taas muihinkin blogeihin kyläilemään.
Ihanaa syyskuista viikonloppua kaikille!
Iida Emilia