keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Kesäloman alku ja pieni perunamaa kasvulavoissa

Ihanaa kesäkuuta!

Kun suvivirsi on kajahtanut ilmoille ja lasten todistukset jaettu, niin siitä se kesä voi alkaa :)
Tänä vuonna lähdin uhkarohkeasti kevätjuhlaan ilman nenäliinoja, kuvitellen, että olisin jo yhdeksän vuoden aikana koulinut itseni kovaksi kevätjuhlakonkariksi, mutta kuinkas kävikään...jo ensimmäisen lauluesityksen aikana pala takertui kurkkuuni ja viimeisien jäähyväis-sävelien myötä niiskutin jo melkein vierustoverini puseroon. On se vain aina niin herkkää ja haikeaa! 

Tunnollisen esikoisemme peruskoulutaival huipentui pariin stipendiin ja luokkansa parhaaseen todistukseen, mutta hurjan hienosti oli meidän nuorempi neiti-huoletonkin pärjännyt. Oikein ylpeä olen molemmista. Ja olisin toki vähemmilläkin numeroilla. Mutta nyt saa koulukirjat jäädä toviksi pölyttymään, sillä se on loma nyt!


Tämän kesän lomasuunnitelmia ei olla sen kummemmin tehty, vaan tykätään ennemminkin extempore-reissuista kotosuomessa, sillä tämä on niin kaunis kesämaa, ettei täältä raaski mihinkään kauemmas lähteä. Ja nyt me odotellaankin erityisellä innolla oman pihan suvea ja sen kasvuihmeitä, sillä me ryhdyttiin perunafarmareiksi!


Itseasiassa tämä perunanviljely-idea lähti alunperin kehittymään instagram-yhteistyön tiimoilta, mutta minulla on periaatteena tarttua vain niihin yhteistöihin, mitkä oikeasti kiinnostavat, ja tämä juttu tuntui heti omalta.

Aiemmin olin jostain syystä ajatellut, että perunan kasvatus vaatisi oman tuvan ja isot tilukset, mutta asiaan paremmin perehdyttyäni hoksasin, että perunaa voi viljellä pienesti jopa parvekkeella ämpäreissä, tai rivitalopihalla esim. kasvulavoissa. Ja siitä se idea sitten lähti :)


Ihan ensitöikseni hankein pihaan lisää lavakauluksia, joita löytyi mm. Biltemasta edukkaasti mustaksi käsiteltyinä. Perunaa varten lavoja saa olla pari päällekkäin, jotta niillä on riittävästi tilaa kasvaa.
Perunapalsta muodostui meidän entisen kesäkeittiömme paikalle, sillä tässä oli hyvä sepelipohja valmiina. 

Sitten lavoihin puutarhan mustaa multaa + perunanlannoitus tarvittaessa, mutta sekään ei ole pakollinen, sillä peruna kasvaa kuulemma hyvin ilman lannoitteitakin.


Siemenperunoita saa rauta- ja puutarhakaupoista erikokoisissa pusseissa ja erilaisina lajikkeina, joista itse valitsin Siikliä.

Ensin idätin perunoita pari viikkoa valoisassa paikassa huoneenlämmössä ja kastelin perunoita välillä suihkepullolla. 


Perunan istutus tapahtuu touko-kesäkuussa ja siemenperunat istutetaan n. 10-15 sentin syvyyteen n. 20 sentin välein. Ämpärissä ja lavoissa perunat voidaan istuttaa tiheämmin, mutta avomaalla välit saavat olla reilummat. 

Vaikkei siemenperunoita mahtunutkaan pariin lavaan kovin montaa, niin yhteen perunaan pitäisi tulla monta mukulaa, joten saamme loppukesästä herkutella useamman kattilallisen verran uusilla potuilla! Oi miten ihanaa!


Nyt vain kastellaan silloin tällöin ja odotellaan innolla varsien kehittymistä. Perunat pitäisi olla valmiita syötäviksi jo 8:n viikon kuluttua ja perunan lehdetkin näyttävät mielestäni kasvaessaan todella kauniilta puutarhassa, joten pidetään peukkuja ja varpaita pystyssä, että onnistutaan tässä projektissa.


Lopuksi vielä kuva mökiltä viikonlopulta.
Kesä on nyt niin kauneimmillaan, että sitä huokailee vain ihastuksesta kokoajan.


Suloista suven alkua jokaiselle!

Iida Emilia

-Instassa yhteistyössä Kartanon perunalastut-

2 kommenttia: