keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Huvimajan ruutulattia

Kaupallinen yhteistyö/ Eskaro

............

Heippa kaverit! 

Syksy on valunut jo pitkälle ja pimeys saapuu päivä päivältä aiemmin. Ilmat ovat olleet kuitenkin yllättävän lämpimiä vuodenaikaan nähden ja niiden ansiosta pihalla on voinut puuhastella yhä edelleen keskeneräisten juttujen parissa. Kesälomalla aloiteltu huvimajaprojekti saatiinkin näppärästi syyslomalla päätökseen, mutta huvimajan sisustelut jäävät odottamaan kevääseen :)

Muistatteko vielä tämän prokkiksen? Tämähän on itseasiassa alunalkaen veljeni tekemä "puumaja", joka sitten kasvoi suoranaiseksi huvilaksi. Tämän oli tarkoitus toimia lähinnä lasten leikkimökkinä / majana veljeni perheen isolla pihalla, mutta luulenpa, että tästä tulee myös aikuisille ihana kesäpäivien kahvittelupaikka.

Koska veljeni into lopahti majan viimeistelyvaiheessa, päättivät serkukset yhdessä tuumin, että huvimaja maalattaisiin valmiiksi kesän aikana, joten siinäpä riitti meille yhteistä lomapuuhaa, kun pistettiin maalisudit porukalla heilumaan. Ja koska veljeni on ollut itselleni apuna monissa remonttijutuissa, niin oli mukavaa autella nyt häntä vastavuoroisesti. 


Kesän aikana saatiinkin sisätilan maalailut hyvälle mallille, mutta koulujen ja harrastusten alettua hommat tyssäsivät ja jäivät lattiaa vaille valmiiksi. Pitkään pähkäiltiin miten lattia maalattaisiin, sillä maalia se kaipasi ( oltiin onnistuttu sotkemaan seinämaalia lattioille ) ja huvimajatunnelmaa haettiin. Niinpä tein instagramin puolelle pienen kyselyn ja sielläpä joku ihana vinkkasi salmiakkiruudutetusta lattiasta, joka sopisi juuri täydellisesti kyseiseen tilaan :). 


Siitähän se idea sitten lähti ja koska syksyn lämpimät kelit jatkuivat edelleen, päätettiin maalailla lattiatkin vielä valmiiksi tämän vuoden puolella. Maalivalinta oli helppo, sillä jo useamman vuoden ajan luottomaaleinani ovat toimineet eri projekteissa kotimaiset Eskaron maalit.

Lattiamaaliksi valikoitui kiiltävä, liuotinohenteinen Floor Lattiamaali,  joka muodostaa kulutusta kestävän pinnan. Yleensä en kauheasti pidä liuotinohenteisista maaleista niiden vahvan tuoksun takia, mutta tällaiseen kylmään, ulkona olevaan tilaan se on kaikkein paras ja kestävin ratkaisu. 

Tilassa tuli ottaa huomioon myös se, että maan ja lankkujen väliin jää ilmatilaa, jottei maan kosteus aiheuta maalipintaan vaurioita. Ja tässähän kohteessa ilmatilaa jääkin reilusti :)


Ensimmäiseksi puhdistetut ja kuivat lattialankut maalattiin n. 20 % mineraalitärpätillä ohennetulla maalilla. Annettiin maalin kuivua rauhassa pari vuorokautta välissä ja vedettiin päälle ohentamattomalla maalilla pintakerros. Kaksi kerrosta riitti kohteeseen hyvin. Valkoinen lattia valaisi ihanasti pienen majan ja toi heti ripauksen huvilatunnelmaa :)

Itse maalaus oli helppoa ja nopeaa, eikä ulkotilassa hajuhaitatkaan häirinneet. Ainoastaan tuo maalikerrosten kuivuminen otti aikansa ja sehän on hätähousuille "tuskaista", mutta onneksi kyseessä kuitenkin tila, jonka käyttöönotossa ei mitään kiirettä sinänsä ollut. Ja veljen kanssa tehtiin tätä aina silloin kun sattui vapaapäivät osumaan yksiin.


Seuraava vaihe oli ruudukoiden piirtäminen.
Tämä olikin yllättävän aikaavievä, vaikka kyseessä vain 9 neliön tila. Ensin veljeni laski kirvesmiehen kolmion avulla suorat viivat nurkasta ( koska lattiat ja seinät vinot ), ettei pääse mitään heittoja tulemaan. Älkää kysykö...putosin itsekin kärryiltä :D Ja noiden suorien viivojen mukaan lähdettiin mittaamaan nurkasta 40 cm:n välein pisteet, joista vedettiin viivat yhteen viivaimen avulla. Ruudukoista tuli siis 40x40 cm:n kokoiset.


Teippaus.
Tämä vasta työlästä olikin ;) eikä työtä mitenkään helpota se, että on tällainen hieman jo kankea ylipainoinen keski-ikäinen ihminen, jonka on todella epämiellyttävää työskennellä kovalla lattialla selkä vääränä :D. Ai että meillä oli veljen kanssa hauskaa tätä tehdessä. Naurettiin kyllä niin kippurassa välillä. Onneksi kaksin homma edistyi joutuisasti.

Teipiksi kannattaa muuten valita maalarinteippi, joka soveltuu herkille pinnoille, jottei vain teippi vie maalipintaa mennessään. Meillä oli ehtinyt lattia kuivua tuossa välissä jo parisen viikkoa, joten uskaltauduttiin käyttämään perusteippiä.

Teippauksessa sai olla tosi tarkkana, että teippaa juuri sen oikean ruudun, sillä sekaisinhan siinä meinasi jossain vaiheessa pää mennä ;)


Ruudukon maalaus.
Sitten päästiin kivaan vaiheeseen eli itse maalaamiseen! Valkoisen rinnalle valikoitui sävyksi EO16 Muddy Paws, joka on vähän mudanharmaa, eli lämpimän, rusehtavanharmaa sävy. Todella näyttävä ja sopii yhteen myös seinien Moonwake-sävyn kanssa.

Teippien kohdalta töpöteltiin maalia varovaisemmin, jottei maalia karkaa teipin alle. Maali levittyi todella kivasti ja tasaantui kuin itsestään. Yksi kerros peitti todella hyvin eli 1 litran purkki olisi riittänyt ruutuihin mainiosti, mutta ajattelimme käyttää loppumaalia hyödyksi vielä yläkerran tiloissa.

Kun ruudut olivat kuivuneet parissa tunnissa pintakuiviksi, sai teipit otettua hyvin irti niin, että astui vain valkoisille ruuduille. 


Tadaa! Lopputulos on kyllä huikea. Kaiken vaivan väärti :)
Tästä on kiva keväällä jatkaa sisustelemalla. Saavat serkukset nyt tästä mainion majapaikan, jossa voi hyvin yöpyäkin. Mutta antaa huvimajan nyt ensin nukkua talven yli Ruususen unta.


 Projekti oli tosi hauska ja parasta oli se, kun yhdessä porukalla tehtiin. Mielestäni myös hyvin terapeuttista tällainen puuhastelu näin korona-aikaan. Ihanaa päästä tekemään käsillään ja nähdä tietenkin se lopputulos! Veljeni kanssa saatiin myös juteltua samalla kaikesta mieltä painavasta, mutta myös naurettua vedet silmissä. Eli terapiaa kaikin puolin.

Nyt kun vaan malttaisi odotella kevääseen, että päästään sisusteluvaiheeseen.
Siitä lisää myöhemmin!

Kuulaita syyspäiviä...tai oikeastaan talviajassahan tässä jo ollaan.
Joulukin alkaa lähestyä :D

Reipasta viikon jatkoa!

Iida Emilia

keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Syksyisiä säveliä


Syyskuinen tervehdys ystäväni!

Kuukausi näemmä vierähti edellisestä postauksesta. Näinkö se sitten blogin taival meinaa hiipua vallan kokonaan?! Yritän kyllä sitkeästi roikkua vielä täälläkin, vaikka instagramiin tulee päivitettyä kuvia lähes päivittäin :). Toisaalta blogin äärellä tulee eri tavoin pysähdyttyä ja pidän edelleen tästäkin.

Täällä ovat arkivapaatani säestäneet pesukoneen sekä imurin hurina. ( Nuo ainaiset vapaahetkieni sulosävelet :D )! Harmaata päivää piristävät myös pienet sisustelut sekä kynttilät. Iltaan on lupailtu kovaa syysmyräkkää, mutta luonto odottaa vielä täysin tyynenä ja nöyränä tulevaa! Hieman jännityneenä odottelen minäkin, vaikka toisaalta luonnonilmiöt kiehtovatkin.



Viime viikonloppuna löysin facebookin marketplacesta ihanan vanhan ikkunapokan, josta olisi tarkoitus tehdä sisäikkuna tuohon olohuoneen sekä lastenhuoneen väliseen seinään. Olen haaveillut nimittäin todella pitkään kyseisestä ikkuna-aukosta, jotta valo tulvisi läpi kodin ja toisi muutenkin persoonallisuutta tuikitavalliseen rivarikotiin. Katsotaan nyt sitten minä vuonna tuo ajatus oikeasti toteutuu?! ;)



Ikkuna-ajatus sai sysäyksen pienellä hääpäiväreissullamme Tampereella, minne karkasimme isännän kanssa ihan extempore. Siellä vierailimme aivan ihanan kodikkaassa Lillan Hotellissa, joka oli niin hyvällä maulla remontoitu ja tunnelma muutoinkin kohdillaan, että inspiroiduin valtavasti! Ihana reissu kaikinpuolin muutenkin. Tämä syyskuuhan meillä on yhtä juhlaa kun tytärkin täyttää vuosia.
Viikonloppuna olisikin tarkoitus yrittää juhlia syntymäpäiviä uudelleen, sillä flunssakausi meinaa laittaa kapuloita rattaisiin.


 Tämä syksy taitaa olla hieman sellaista koronan varjossa elämistä, mutta hämärät illat, kynttilät, suklaa, pehmeät viltit, raikkaat syyspäivät ja ruskan sävyt saavat sydämen sykähtelemään aivan samoin kuin edellisinäkin vuosina!

Tunnelmallisia hetkiä!

Iida Emilia

keskiviikko 19. elokuuta 2020

Köyhänmiehen kylppäriremppaa

Kaupallinen yhteistyö/ Sortter 

.............

Kuten moni teistä ehkä muistaakin, niin olen haaveillut kylppäri- ja saunaremontista pienen ikuisuuden! Ja vaikka kylpyhuoneemme onkin ihan kelvollinen, niin se ei todellakaan ole tällä hetkellä omien mieltymystemme mukainen. Viimeksi pesuhuonetta on remontoitu kultaisella 90-luvulla, eikä tuon aikakauden turkoosit laatat, saati boordikuviot juuri mieltä ylennä. Lisäksi kylppäri kaipaisi aimoannoksen toimivuutta, sillä yhdistetty kodinhoito- ja kylpytila eivät sitä tällä hetkellä tarjoa. 

Olen tyytynyt lähinnä sisustamaan tympeää tilaa niin viihtyisäksi, kuin se näissä puitteissa on mahdollista. Pehmoiset pyyhkeet, kauniit pesuainepurkit, korit ja suurehko matto luovat tunnelmaa. Lisäksi olen tehnyt pienimuotoista, raikastavaa köyhänmiehen remonttia, kuten maalannut kellastuneen mäntykaton ja tunkkaisen saunan oven valkoiseksi.

Osan kylpyhuoneen seinistä olen myös uudistanut laattamaalin avulla, mutta homma on jäänyt puolitiehen, koska tarvitsisimme kipeästi myös uudet kylpyhuoneen kalusteet, valaisimet, peilit ym. härpäkkeet ja kaikki nämä tietenkin maksavat! Siihen kun vielä lisää putki- ja sähkömiehen käynnit, niin ei se mitään halpaa lystiä ole ;). Puhumattakaan, että uudistaisi ihan kaiken laatoista lähtien.



Haavekuvaksi unelmieni kylpyhuoneesta liitin tähän alapuolelle Pinterestistä löytämäni kuvan, jonka tunnelma on lähimpänä toiveitani. Haluaisin tietenkin vaalia neutraalia ja valoisaa värimaailmaa.
 Valkoiset seinälaatat olisivat mielestäni ajattomat ja harmahtava lattialaatta toimisi siinä vierellä. Oikein perinteiset valinnat siis, ( ei mitään liian rohkeaa ;) mutta jotakin puunsävyä ja rustiikkisuutta voisi tuoda niiden rinnalle pehmentämään kokonaisuutta.

Kuva:Pinterest


Saunaosaston uudistaisin samalla mieluusti lattiasta kattoon! Kaikki tämä vaatisi tietenkin rahoitusta ja itse kilpailuttaisin remonttilainan, jotta saisin sen parhain mahdollisin ehdoin. Onneksi on olemassa palveluita, kuten Sortter, joka vertailee lainat puolestasi. 

Lainoja kun on alla useampia, niin saa todella tarkkaan punnita, minkälaisiin menoeriin rahkeet riittää. Tässä vaiheessa elämää rahan menoa todellakin riittää! Ja mitä isommiksi lapset kasvavat, niin sitäkin enemmän. Toisaalta tässä vaiheessa myös juuri tuo kylpyhuoneen toimivuuskin olisi niin tärkeää, kun pyykkikorit täyttyvät alvariinsa ja suihkuttelijoita talossa piisaa.


Tässä alla vielä yksi saunahaavekuva, joka miellyttää kovasti silmääni. Ihan tarkkaan en vielä tiedä millaisen saunan haluaisin, mutta vaaleat lauteet viehättävät. Samoin nuo lasiset seinät, jotka avartaisivat tilaa. Voi miten tuolla kelpaisikin rentoutua :)

Kuva: Pinterest


 Olemme kuitenkin pähkäilleet, että sen suuremman kylpyhuoneremontin aika olisi hieman myöhemmin, jahka edellisetkin remonttilainat olisi maksettu. Sitä odotellessa olen kuitenkin päättänyt jatkaa köyhänmiehen remppaani, joten sen tiimoilta palataan varmasti asiaan blogissa myöhemmin.

Mitäs isoja remontteja teillä on tehty viimeksi?

Loppukesän remppaterveisin:

Iida Emilia

keskiviikko 12. elokuuta 2020

Arki

Heipsan!

Niinhän se blogi jäi toviksi unholaan, koska kesästä ja lomailusta täytyi ottaa kaikki ilo irti :)
Ja onhan tuo kesästely ihanaa, ei siitä pääse mihinkään. Jotenkin niin huoletonta ja rentoa elämää! Mutta niin vain jännästi se aina menee, että alkukesästä toivoisi kesän jatkuvan ikuisesti, mutta loppukesästä mieli samoilee jo syksyyn.

Onneksi elokuu tarjoilee meille vielä lämpöä ja auringonsäteitä arjen alkuun. Se tekee siirtymävaiheesta lempeämpää. Arki on pitkän loman jälkeen tervetullutta, mutta aina se alkuun kangertelee. Pieni haikeuskin jää huokailemaan valoisien kesäöiden perään. Mutta toisaalta meidän teineille, noille yökukkujille tekee jo ihan hyvää päästä normirytmeihin. Onneksi loppulomasta aikataulut alkoivatkin hipsiä luonnostaan raiteilleen, etenkin kun esikoinen kävi kesätöissäkin.

Tänään, pilviseen vapaapäivän aamuun heräillessäni sytyttelin keittiöön pari kynttilää. Nautein hiljaisesta kodista, kun lapset olivat lähteneet kouluun. Täytin pesukoneen, söin rauhassa aamiaisen ja päätin tarttua pitkästä aikaa kameraan. Itseasiassa sain nauttia omasta arkivapaastani yksin ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun! Tai siis olisin nauttinut, ellei äitini olisi pölähtänyt yhtäkkiä takaovesta sisään ;D


 Keittiössä siirtelin jälleen pöydän ja patakaapin paikkaa, koska en osaa päättää kumpi järjestys olisi parempi. Ehkä tässäkin pieni vaihtelu aina virkistää! 

Heinät ja omenat tuovat elokuisen tuulahduksen ja ikkunat odottavat laskosverhojaan, jotka otin jo alkukesästä ikkunanpesun ajaksi pois, mutten ole saanut niitä takaisin paikoilleen. Enkä oikeastaan enää edes kaipaa niitä, mutta ikkunaristikoista haaveilen yhä edelleen.





Syksyyn olisi pieniä sisustus- ja remppahaaveita mielessä. Pihaankin jäi monta ideaa vielä muhimaan, mutta tässä vaiheessa pihanlaitto alkaa kummasti tökkiä. Jotkut elokuiset rapujuhlat olisi kyllä hauskat...niitähän olen suunnitellut varmaan joka vuosi, mutten saa niitä koskaan toteutettua ;D.
Onneksi nyt kesällä tuli nähtyä paljon ystäviä ja vietettyä kivoja iltoja, sitä kun ei tiedä mitä syksy ja korona taas tuovat tullessaan!? 


 

 Oikein paljon tsemppiä syksyyn teillekin ihanille seuraajille, jotka jaksatte tänne kurkistella :)

Lämpöisiä elokuun päiviä!

Iida Emilia

 

perjantai 17. heinäkuuta 2020

Heinäkuun huomassa

Oi miten ihanaa kun kesän lämpö tuli takaisin kylmien sadepäivien jälkeen.
Heinäkuu kuuluu omiin suosikkeihini, sillä olenhan heinäkuun lapsi :). Heinäpellolta minua on aikanaan lähdetty synnyttämään ja lapsuuteni kesät olen viettänyt peltojen ja metsien keskellä. Ehkä siksikin heinäkuiset peltomaisemat ovat itselleni niitä kaikkein rakkaimpia.

Tämän viikon kohokohtiin on kuulunut kesäretki Vääksyn kanavalle ystäväni kanssa ja sinnekin ajelimme ihania pikkuteitä pitkin, maalaismaisemia ihastellen. Matkan varrella näkyi lehmiä ja lampaita. Jopa vanhanajan heinäseipäitäkin. Niin mukava ja aurinkoinen kesäpäivä vietettiin hyvin syöden, nauraen, rupatellen ja kaikkea kaunista katsellen. Suosittelen tuota Vääksyä lämpimästi, jos ette ole aiemmin tutustuneet.

Muina päivinä olemme olleet kuopuksen kanssa veljeni luona maalaushommissa. Osa teistä onkin ehkä instagramissa nähnyt kuvia veljeni upeasta "puumajasta" tai oikeastaan huvimajasta, josta sisustellaan kivaa kesäpaikkaa serkuksille ( ja toki aikuisillekin ). On ollut hauskaa viimeistellä majaa yhdessä. Pian päästään varmasti pitämään huvimajan tupareita!

Esikoisemme sensijaan on ollut tämän viikon rippileirillä isosena ja hänkin on nauttinut siellä olostaan. Vähän on aina outoa kotona, kun joku perheenjäsenistä uupuu, mutta napanuoraa on toki venytettävä, ei siinä mikään auta ;D







Sekalaisia otoksia sisältä tällä kertaa, vaikkei sisällä nyt ollakaan juuri oltu.
Voi kun näitä huolettomia ja lämpöisiä kesäpäiviä riittäisi vielä pitkälle!

Aurinkoista viikonloppua!

Iida Emilia

perjantai 10. heinäkuuta 2020

Lomailua ja kasvihuoneen antimia

Hellou ihanat!

Tänään raaskin hetkeksi istahtaa tietokoneen ääreen, kun ulkona taivas jyrisee ja sadepilvet uhkaavat. Täällä on jo ehditty viettää puolet lomasta ja ihan mukavaa on ollut, vaikkei mitään kovin erikoista ollakaan tehty. Helteet vaihtuivat epävakaiseen ja viileähköön säähän, mutta uskon että lämpö palaa vielä :). Omaa lomaani eivät sadesäät ole ainakaan toistaiseksi haitanneet, mutta nyt voisi pikkuhiljaa taas lämmetäkkin.

Reissasimme ensimmäisellä lomaviikolla kotikonnuilleni Satakuntaan ja Yyterin hiekoille. Vierailimme siellä isäni luona ja ihastelimme myös Reporaasen maisemia. Lisäksi mökkeiltiin ja tehtiin shoppailureissu Ideaparkkiin. Kotona saatiin rästihommia etenemään ja pienet päiväretket kirpparille tai idylliseen kahvilaan piristivät. Niin ja vierailtiin isännän kanssa myös ystäväpariskunnan luona. 

Kuulostaa siis siltä, että ollaan paljonkin tehty, mutta onhan tämä koronakesä toisaalta silti vähän erikoinen, kun tänä vuonna ei ole mitään matkaakaan tiedossa. Usein ollaan nimittäin käyty Tallinnassa, Tukholmassa tai edes kotimaassa jossakin hotellissa. Olisihan sitä nyt toki kotimaassa voinut reissatakkin, mutta saatiin tietää lomamme myöhään ja isännällä kesäloma taisi jäädä nyt vain viikon mittaiseksi. Mutta näillä mennään tänä vuonna. Ja kotona viihtyy toki aina.



Mutta jos ei loppulomalle olekaan kauheasti tapahtumia, niin kasvihuoneessa tapahtuu sitäkin enemmän:D Muistattekos vielä tämän huhtikuussa kasaamamme kasvarin?

Aikalailla on huone rehevöitynyt kesän mittaan. Yrtit, ruohosipuli, tilli, mansikat ja chili siellä komeilevat rintarinnan ja satoakin mukavasti tulossa. Tomaatit vain jäivät nyt tänä kesänä laittamatta, kun en minitomaatin taimia enää mistään alkukesällä löytänyt. Mutta niitä sitten ensivuonna. Chiliä näyttäisi ainakin olevan tulossa niin paljon, että aika tulista ruokaa tiedossa ;)



Koska kasvihuone on uusi ja moderni ( olisin toki tykännyt sellaisesta vanhoista ikkunapokista tehdystäkin ) niin päätin pehmentää kasvihuoneen ilmettä maalaistyylisillä jutuilla ja vanhoilla kirppislöydöillä, kuten matkalaukulla ja pyykkilaudalla. Antavat kivasti ilmettä kasvariin!

Uusin kirppislöytöni on tuo suuri sinkkinen palju oven edessä, joka saa täyttyä sadevedestä, niin saan siitä kasteluvettä puutarhaan. Tosin nyt ei olekaan tarvinnut kastelusta hetkeen huolehtia ja kesäkukkia olen siirrellyt jatkuvasti suojaan terassille, kun taivas on hoitanut kastelupuolen oikein perusteellisesti ;)




Tämän kasvihuoneen edustalle piti toteuttaa vielä pieni lavatarhakin, mutta se taisi jäädä toteuttamatta. Harmi kun kesä on niin lyhyt, että nyt jo tuntuu, ettei enää kannata aloittaa mitään projektia, vaikka onhan tässä toivottavasti kesää vielä jäljellä hieman syksyisistä ilmoista huolimatta.
Minkäslaisia piha- tai lomasuunniltelmia teillä on ollut?

Oikein mukavaa viikonloppua!

Iida Emilia

lauantai 27. kesäkuuta 2020

Kesäinen tuulahdus olohuoneessa

Helteiset terveiset täältä loman kynnykseltä :)

Jopas on ilmoja pidellyt! Ei voi kyllä moittia, vaikka itselleni nuo 30 asteen rajat alkavat olla jo himppusen liikaa. Mutta lämpimät kesäillat uinteineen ovat kyllä aivan parasta, eikä pihan terassilta malttaisi valoisina iltoina lähteä nukkumaan ollenkaan. Myös hiljaiset aamut, kun muut vielä nukkuvat ja kiertelen pihassa kukkia tuoksuttelemassa. Voi kunpa kaikki nämä kesän tuoksut saisi säilöttyä purkkiin talven varalle.

Kuinkas teillä muilla kesä on lähtenyt käyntiin? Luistiko juhannus mukavissa merkeissä? Meidän juhannuksen viettomme sujui perinteikkäästi mökillä mieheni lähisuvun kesken ja oli kyllä niin huikeaa, kun kerrankin pihalla tarkeni oleskella aamusta iltamyöhään. Oli ihanaa nähdä kälyni perhettä ja lasten serkkuja pitkästä aikaa. Viettää aikaa yhdessä pelaillen, nauraen, syöden, kippistellen, saunoen, uiden ja rupatellen. Ikimuistoinen juhannus jälleen kerran ja kiitollinen olo siitä, että olen tuon juhannusheilani myötä 25 vuotta sitten saanut ihanan toisenkin suuren perheen :)



Huomaattekos muuten, että olohuoneessamme on tapahtunut muutoksia? 
Kesäkuun alkupuoliskolla sadepäivänä käynnistyi huonekaluralli, jota olin mielessäni jo pitkään hahmotellut, mutta jokin siinä oli tökkinyt. Ehkä kuvittelin, että painava talonpoikaiskaappi olisi liian hankala siirtää tai televisiolle ei vain kertakaikkiaan olisi huushollissamme muuta sopivaa paikkaa. Onneksi lähdin ideaani kuitenkin toteuttamaan, vaikka isäntä ei alkuun ajatuksesta innostunutkaan 
( jännä, miten hänen pitääkin kaikessa olla aina vastaan ;). Tytär kuitenkin kannusti reippaasti, että äidin muutoksethan onnistuvat aina, joten tuumasta toimeen...



Maalasin samassa rytäkässä kolme valkoista seinää, eli nyt kaikki olohuoneen seinät ovat harmaita ( kun aiemmin vain yksi tehosteseinä oli harmaa ) ja mielestäni ovat nyt pehmeämmän lämpöisiä kuin aivan vitivalkoisina. Lisäksi maalasin myös keittiön ikkunaseinän vaaleanharmaaksi, joten sekin seinä siistiytyi kummasti vaikkei muutoksena ollutkaan suurensuuri.

Tummanharmaa vanha lipasto siirtyi toimittamaan televisiotason virkaa tuonne seinustalle, missä aiemmin oli Juvin sivupöytä peileineen. Yritin naamioida televisiota taulukollaasin sekaan ;D.
Parasta tässä on nyt se, että töllötin on suoraan sohvaa vastapäätä ja katseluetäisyys juuri sopiva. Isännän mielestä television tulisi tosin olla huomattavasti isompi ;). Juvin sivutaso sopii myös mukavasti entiselle tv-seinustalle.



Vanha kaappi siirtyi sohvan entiselle paikalle ja pääsee paremmin edukseen "ruokailutilan" jatkeena. Nyt myös astioilleni ja sisustustavaroille tuli kivasti lisätilaa antiikkikaapin hyllyköille :)

Olohuoneemme on itseasiassa aika tilava ja ehkä siksikin vaikea sisustaa. Nojatuoli onkin nyt uudessa järjestyksessä melko kaukana sohvasta, mutta sen saa mukavasti siirrettyä leffailtoina lähemmäs televisiota. 

Uusi juuttimatto löytyi Tokmannilta hyvästä tarjouksesta ja se sitoo tuon sohvaryhmän kivasti yhteen.
Eli kaikki palaset loksahtivat tässä järjestyksessä oikein oivasti paikoilleen ja koko perhe tykkää! 
( myös vastarannan kiiski ; ). Ja sain muuten siirrettyä kaappivanhuksen ihan itse ukkokullan töissä ollessa, sillä pyyhkeet jalkojen alla toimii kuin rasvattu. 


Nyt kelpaa sisälläkin istuskella sadepäivinä tai viimeistään syksyn tullen. Tuntuu kyllä hullulta, miten en ollut tätä järjestystä jo aikaisemmin testannut, vaikka mielestäni kaikki muut mahdollisuudet olikin kokeiltu :)

Seuraavaksi meinaan nauttia juuri alkaneesta lomastani. Eikä haittaa, vaikka ilmat vähän viilenisikin. Oikein rattoisia kesäkuun viimeisiä sinne teillekin!

Aurinkoisin viikonlopputerkuin:

Iida Emilia

maanantai 15. kesäkuuta 2020

Kesäkuulumisia pihamaalta

Aurinkoista juhannusviikkoa!

Pahoittelut jälleen pitkäksi venähtäneestä blogitauosta. Kyllä se vain meinaa tuo Instagramin helppous ja nopeus mennä blogin edelle, mutta tykkään edelleen tännekin höpötellä, mikäli jokunen lukija tänne vielä eksyy lueskelemaan?

Kylmän kevään jälkeen kesä iski kertarytinällä. Kesäkuuhun kiteytyy niin paljon kauneutta, ettei hymyä voi pidätellä. Auringon lämpö, kesän kauneus ja tuoksut, lintujen laulu, niittykukista notkuvat tienpientareet, lämpenevät uimavedet ja valoisat yöt. Kesän parhautta ylimmillään!

Mikä parasta, myös kevään poikkeusolot alkavat helpottaa ja elämä jotakuinkin normalisoituu. Enää päällimmäisenä mielessä ei ole korona, vaikka toki järjen ääni sen suhteen onkin sallittua. Koululaiset lomailevat ja itsekin "lomailen" edelleen osan viikosta. Ehkä isoimpana tämän kesän muutoksista tulee olemaan se, että esikoisemme vaihtoon lähtö siirtyy vuodella ja näinä aikoina todellakin hyvä niin.

Tähän kesään ei ole oikeastaan mitään suunnitelmia ja se tuntuu nyt todella hyvältä. Pieniä päiväretkiä, mökkeilyä, ehkä hieman kotimaan matkailua ja sen lisäksi rutkasti omasta pihasta nauttimista :)




Tällä hetkellä alan olla todella tyytyväinen pienen takapihamme ilmeeseen. Kuinka mukavaa, että rivitalon pihaankin saa unelmia toteutettua ainakin pienessä mittakaavassa ja puuhastelua riittää kivasti, muttei kuitenkaan liiaksi asti. Välillä ehtii myös istahtaa ja nautiskella:)


Pihastamme löytyy nyt oikeastaan kaikkea sellaista, mistä olen haaveillutkin: löhöpaikkaa, ruokailuryhmää, kesäkeittiötä, kasvihuonetta, ruukkutarhaa ja lavaviljelyä. Ainoastaan palju enää puuttuu ;D

Erityisen ylpeä olen mieheni rakentamasta portista, johon tehtiin myös puinen kaariosuus, jonka villiviini saa vapaasti vallata. Ensi kesään asti voin pähkäillä kestopuisen portin väritystä, sillä tänä kesänä sitä ei kannata vielä maalata. Toisaalta se on varmasti kaunis puun harmaantuessakin, kuten tuo portin vieressä nököttävä naapurimme vanha penkki, jonka pelastin kaatopaikkareissulta.


Toinen ilonaiheeni ovat nuo pihamme vanhat kivetykset! Teimme niille suuren puhdistusoperaation ja ovat aivan kuin uudet jälleen. ( Otin kyllä ennen-kuviakin entisistä pihalaatoistamme, mutta kuvat olivat mystisesti kadonneet )?! Voitte varmasti silti kuvitella vuosien saatossa tummentuneet ja sammaloituneet laatat, joiden välistä tunki niin paljon sammalta ja heinää, ettei laatoituksia edes enää erottanut nurmen seasta!! 

Koska meillä ei ollut painepesuria, eikä pelkkä harjaus tai sammaleiden raaputtaminen auttanut asiaa, niin päätin kokeilla, miltä laatan alapuoli näyttää. Käänsin yhden laatan lapion avulla ympäri, putsasin reunat sammaleesta ja tadaa...toinen puoli olikin todella siisti! Niinpä aloin käännellä laattoja toinen toisensa perään ja isäntäkin innostui avukseni, sillä voimaa tuohon työhön tarvittiin. Tarkastin, että suojakangas oli kunnossa laattojen alla ja näin helposti meidän laatat lopulta uudistuivat! Vähän vielä välikköihin kivituhkaa ja valmista tuli :). 


Terassien puuritilät öljysin mustiksi ja pidän tuosta mustan ja harmaan kontrastista kovasti, mutta mikäli jonain kesänä saamme tehtyä haaveilemani laajemman terassin pihaamme, niin mustaksi sitä en enää öljyäisi, sillä siinä näkyy ihan kaikki: siitepölyt ja jopa hiekkaiset kengän jäljet, jonka kuvastakin voi todistaa vastapestyllä terassilla ;). Kuvan yläosassa näkyvät terassin kattoparrut ovat muuten naapurin puolella ja minua häiritsee niin paljon niiden likaisuus, että taidan jonain yönä mennä pesemään ne salaa ;D

Haaveilin tuonne terassille sohvaryhmästä, mutta valmiit vaihtoehdot eivät miellyttäneet silmääni tai olivat liian kalliita, joten päätin yhdistää kaksi vanhaa ruokapöydän penkkiä ja niistä kehkeytyikin tyynyjen ja istuinpehmusteiden avulla oiva daybed, jossa kelpaa löhöillä.


Kesäkeittiöön saimme mökiltä turhaksi jääneen saarekkeen ja siitä syntyikin hieno lisätaso. Tuo Ikean vanha taso oli jo melkoisen kärsineen näköinen, mutta uudella maalikerroksella siitäkin tuli ihan uuden veroinen. Nyt grillimaisterilla on paremmin laskutilaa kokkaillessa ja tarvittaessa taso siirtyy myös ruokapöydän viereen tarjoilupöydäksi.

Tälle alueelle haluaisin ehdottomasti puuterassia, sillä sepeli on epämukavaa paljaiden varpaiden alla, eikä toimi kaniperheessä, sillä herra jänis kaivelee ja viskoo tuota hiekkaa minkä vemmelsääriltään kerkiää. Syksylläkin grillin takaa löytyi valtava kaivuumaa, jonka nyt taas keväällä peittelin ja siistein. Täytynee ehkä hankkia jotakin kivilaattaa tuonne grillin ja tason alle, vaikka säälihän se toisaalta olisi, ettei toinen saisi luontoaan toteuttaa.


Eikä tuo jänis suinkaan saanut lämpöhalvausta tihutöitä tehdessään vaan heittäytyi onnellisena selälleen hiekalle piehtaroimaan mamman puuhaillessa puutarhassa :D


Tällaisia kesäkuulumisia ja pihapuuhasteluita Pilvenhattaralta tällä erää. Lupaan palata takaisin pikimmiten, mutta mikäli en ehdi juhannuksia toivottamaan niin oikein upeaa keskikesän juhlaa teille kaikille ihanille blogini lukijoille! Ilmojakin on lupailtu, oikein helteisiä sellaisia :)

Lämpöistä kesäkuun jatkoa!

Iida Emilia