Yhteistyössä Preeco
.................
Aurinkoista sunnuntaita! Sain jäädä tähän kotiin hetkeksi itsekseni kuuntelemaan kellon tikitystä, kun muu perhe lähti lenkille. Olisi toki kävelykin hyvää tehnyt, mutta halusin päästä pikimmiten esittelemään teille ihanaa uutta kasvihuonettani ( kieltämättä tuntuu myös todella rauhoittavalta olla edes hetkisen yksin kotona ja kirjoittaa blogia hiljaisuuden vallitessa ;)
Eilisen päivän puuhastelin ulkosalla. Aurinko lämmitti suloisesti, mutta tuuli meinasi viedä takkupehkoni mennessään. Perjantain kauppareissun yhteydessä kipaisin Tokmannilta orvokkeja. Istuttelin niitä ruukkuihin, viimeistelin kasvihuoneen sisustusta ja siivosin takapihaa muutenkin kesäkuntoon.
Nyt en malta millään odottaa kesää ja tulevaa kasvukautta, sillä viimeinkin kasvihuonehaaveeni on totta! Useamman vuoden odottelin, että mieheni innostuisi naputtelemaan minulle kasvihuonetta vanhoista ikkunoista, mutta kun nikkarointivimmaa ei kuulunut, aloin jo katsella valmiitakin vaihtoehtoja. Ilokseni sainkin viime syksynä yhteydenoton Suomalaiselta Preeco-verkkokaupalta ja heilläpä näytti olevan komeat valikoimat kasvihuoneita.
Oikeastihan olisin unelmissani halunnut ison ja näyttävän lasisen kasvarin, jonne olisi mahtunut pieni pöytä ja tuolitkin. Oikein sellaisen upean kesäisen "olohuoneen", jota reunustavat muhkeat daaliat ja hortensiat, ja jonne vie kaunis kivipolku. Siellä vain siemailisin lehtikuohujuomaa auringonsäteiden saattelemana kiireettömänä kesäiltana....
Mutta haaveet täytyi kuitenkin mitoittaa realistisesti pieneen pihaamme ja olemassaoleviin puitteisiin istuviksi, joten päädyin näppärän kokoiseen seinäkasvihuoneeseen, joka oli hintansakin puolesta sopiva. Paikkakin löytyi jo heti valmiiksi pihamme aurinkoisimmalta aidan pätkältä, joka oli tyhjänä ja ankeana odotellut ideoita. Ja siihen kasvari sopikin kuin nakutettu. Tuoden pieneen puutarhaan heti roimasti ryhtiä ja tyylikkyyttä!
Kasvihuoneen toimitus tapahtui ripeästi suoraan kotiovellemme ja pääsiäisenä pääsimme kasaamispuuhiin ( joka ei tosin onnistunut ihan niin ripeästi kuin ohjeissa oli lupailtu ;). Tiedä sitten, oliko vikaa kasaajissa vaiko hieman epäselvissä ohjeissa, mutta useita tunteja kasaaminen vei. Itse runko-osuus oli suhteellisen helppo, mutta ovien ja tuuletusikkunoiden kohdalla pääsi jo ukko-kullalla ärräpää jos toinenkin.
Lopulta kuitenkin vaikeuksien kautta voittoon ja asennus oli onnistunut jopa meiltä amatööreiltäkin! Ja vaikka välillä tuntui kasaamisen tiimellyksessä, että tuo alumiinirungoista ja kevyistä polykarbonaattilevyistä tehty kasvihuone kaatuu pienimmästäkin tuulenpuuskasta, niin lopulta kun viimeisetkin ruuvit oli kiristelty ja kasvihuone kiinnitetty seinään kiinni, niin siinähän se seisoi tukevasti ja komeana paikallaan.
Alumiinilla pitäisi olla hyvä säänkestävyys ja polykarbonaattilevyt eristävät puolestaan hyvin lämpöä sekä kestävät iskuja. Pidän myös paneelilevyjen utuisesta ilmeestä, sekä kasvihuoneen värityksestä, sillä se sopii täydellisesti yhteen sinkkiruukkujen ja puulaatikoiden kanssa.
Sahailin vielä kasvihuoneen sisälle puulaudoista hyllykön, jonka päälle sai mukavasti aseteltua ruukkuja ym. puutarhatarvikkeita. Ajattelin kasvattaa tänä kesänä ruukuissa erilaisia pieniä mauste- ja hyötykasveja mm. yrttejä, chiliä, salaattia, kirsikkatomaattia sekä ruohosipulia.
Vihdoinkin saan kasvit piiloon myös meidän ahneelta kaniherraltamme, joka ahmii kaikki vihreät mennessään. Hän kun saa tosiaan pomppia pihallamme vapaana valvovan silmän alla, sillä en pystyisi lukitsemaan ressukkaa mihinkään pieneen häkkiin. Mutta kieltämättä lemmikkimme on vaikuttanut pihasuunnitelmiin ja aiheuttanut toisinaan harmaita hiuksiakin. Toivotaan, että kasvihuone pysyy nyt kuitenkin kanivapaana alueena ;)
Eli sellainen meidän näköisemme ja juuri sopivan kokoinen unelmamme odottelee kanssamme tulevaa kesää ja terveellisiä herkkuja. Aloin myös suunnitella lavapuutarhaa tuohon kasvihuoneen eteen, mutta siinäpä onkin taas kanin kanssa ihmettelemistä ;). Minkäslaisia puutarhaunelmia teiltä löytyy tulevaan kesään?
Kevätterkkusin:
Iida Emilia
-Kasvihuone saatu bloginäkyvyyttä vastaan-
Tämä kasvari on aivan ihana ja just passeli teidän pihaan ❤ Maltan tuskin odottaa mitä kaikkea siellä kasvatat kesällä ❤
VastaaPoistaKiitos paljon Jonna <3 Mä tykkään kans, että on juuri meidän tyyliin ja pihaamme sopiva. Tästä on ihanaa aloittaa uusi harrastus. Toivotaan, että kasvatuspuuhat onnistuvat :)
PoistaIhana ja kätevä kasvihuone <3 Ja ihana kaniherrakin siellä vilahti <3
VastaaPoistaItse ulkoilutin eilen lämpöisen päivän myötä taimia kasvihuoneessa, siellä olikin sitten jo liian kuuma kun lämpötila kohosi 50 asteeseen :D
Voi kiitos Riitta <3 Ja terkkuja teidänkin kanineidille :)
PoistaOhhoh, no sehän pompsahti lämpimäksi kevätsäässä! Saapa nähdä onnistunko paahtamaan omat kasvini kesähelteillä ;)