maanantai 22. elokuuta 2011

Syksyinen olkkari

Syyshenkäys puhalsi olkkariimme.
Kynttilät lisääntyivät, ja tekstiilit tummuivat...ainakin vähäsen. Siirsin eteisessä olleen taljan vaihtelunvuoksi olohuoneen lattialle. Muutenhan täällä on edelleen samat systeemit ( liikaa tavaraa jne ;). Tänne on todella vaikea vaihtaa järjestystä. Olen kyllä pyöritellyt kalusteita ympäriinsä, mutta aina ne palautuvat takaisin näille paikoilleen.

Pöydän yläpuolelle ostin kesällä "vahingossa" Ikean kynttiläkruunun. Tarkoitus ei ollut todellakaan sellaista hankkia, mutta se vaan tavallaan tarttui mukaan ;) Olimme kesälomareissulta palaamassa, ja kävimme pikaisesti Ikeassa juuri ennen sulkemisaikaa, koska tarvitsin sieltä yhden ainoan asian. Löydettyäni sen yhden ainoan asian, tallustelin tyytyväisenä kohti kassaa, kun yhtäkkiä kuulutus kertoi likkeen sulkeutuvan viiden minuutin kuluessa. Paniikinomaisesti aloin kahmia syliini kaikkea "tarpeellista" ja tämä kattokruunu osui myös siinä hässäkässä eteeni! Mutta kieltämättä se on ollut ihan kiva syksyn hämärtyvissä illoissa :)




The Kynttiläkruunu :)



Ulkona on muuten tällä hetkellä melkoinen syysmyräkkä. Vettä sataa kuin saavista kaatamalla, ja ukkonenkin jyrisee. Nyt onkin ihana käpertyä tuonne kullan viekkuun sohvalle, nauttia kynttilöiden välkkeestä, ja selailla samalla IKEAN kuvastoa ( seuraavaa reissua silmällä pitäen :)

Iida Emilia

Ps: Sorry huonot kuvat! Kuvasin vanhalla digillä ilman salamaa, koska salamalla kuvista tulee mielestäni liian kovia, mutta hämäränä päivänä laatu on tietenkin surkeaa.

30 kommenttia:

  1. Voi kuinka kauniilta näyttää! Ihanasti huoneessa on viehättävä syksyn tunnelma. Mä haluaisin kesän jatkuvan! Pitänee kai taipua, kesä loppuu. Kohta ilmestyy Ikean uusi kuvasto!

    VastaaPoista
  2. Paniikkiostokset on parhautta :)
    Näyttää siltä, ettei sun paniikkiostos ihan metsään mennyt, suloisestihan tuo valaisee olohuonetta.
    Mukavaa syksyä!
    Tiina

    VastaaPoista
  3. Tosi ihana tein olkkari!!! Olen harkinnut myös tuollaista taljaa, mistä olet omasi hankkinut. Itse katselin Askosta, hinta vain oli kova liki 350€, Ikeassakin kävin viime lauantaina ja enhän minä sitten siellä taljaa muistanut katsoa vaikka piti!!! Meilläkin on meneillään jokin sortin kodin tummenus, vaikka voisi ajatella, että pitäisi valita vaaleita värejä, kun päivät vain lyhenevät ja illat pimenevät!!!

    VastaaPoista
  4. Onpas jännää, kun tummat värit hiipivät eri koteihin. Minä koitan sinnittellä näillä sävyillä vielä hetken, kun pian saa jo laittaa jouluisia sävyjä kotiin ;)...tai jos nyt ei ihan vielä. Mutta kaunista on ja tuo tv-kaappi on kyllä luxusta. Itsekin tein eilen iltalenkin Ikealle ja pikku neiti sai verkankaan ja maton. Sitä ihanaa valaisinta ei tietenkään ollut. On Ikea Family kortilla nyt 24,95€, joten se varmasti vaikuttaa kysyntään. Onneksi Ikealla on n. 1km, joten iltalenkkiä vaan sinne suuntaan useasti :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos naiset kommenteistanne!

    Tuire: Menihän se kesä ihan liian äkkiä, mutta syksykin on aika ihanaa aikaa :) Meille tupsahti jo Ikean uusi kuvasto.

    Tiina: Hih, ihan kiva ostos se tosiaan olikin, vaikka pitkään kotona sitä manasinkin, että mitä ihmettä menin nyt taas lisää härpäkkeitä kattoon ostelemaan ;) Kiva, kun jätit kommenttia. Pitääkin poiketa teidän blogiinne myös kurkkimaan.

    Sanna-Riikka: Kiitos! Aika kalliitahan nuo taljat tosiaan ovat. Omani hankin aikanaan yhden sisustus-sivuston kautta, kun joku halusi päästä tästä edullisesti eroon. Taisin maksaa 70 euroa siitä. Talja on tosian paljon pienempi kuin nuo Askon ja Ikean vastaavat. Jyskissähän on myös mun mielestä noita huokeammalla hinnalla myynnissä :)

    Jännä tosiaan, että sitä haluaa tummaa sävyä ympärilleen syksyisin. Hetken jo mietinkin, että laitanko sittenkin vaaleat tekstiilit vielä takaisin ;)

    Iloista päivää kaikille!

    VastaaPoista
  6. Ansku: Kiitos sullekkkin vierailusta, ja Ikean tarjous vinkistä ;) Kas, kun en ollut huomannut, vaikka familykortin omistankin. Teillähän se Ikea onkin ihanan lähellä. Meidän pitää ajella tunti suuntaansa, jos sinne mielii. Lieköhän se jalkalamppukin tarjouksessa???

    VastaaPoista
  7. Kauniin näköinen syksy look kodissasi.
    Pitäisi varmaan itsekkin siivota ja järkätä kesäkoti pois...antaa syksyn tulla.
    Kynttiläkruunu näyttää upealta. Onneksi nappasit sen mukaan hetken hurmiossa ;)
    Mukavaa Viikkoa Kamulleni :)

    VastaaPoista
  8. Ihana olkkari, ikean kynttiläkruunu on minunkin kestosuosikki. Mukavaa viikkoa! Toivottavasti on ilmat parantuneet, täällä on ollut melkein helteistä, ainakin aurinkoista.
    t. Titta

    VastaaPoista
  9. Höpsis, kuvat ovat juuri sopivan rakeisia ;D Tunnelma välittyi ja se on tärkeintä :)

    Nauratti tuo sun panikoituminen Ikeassa, kun kuvittelin sut sinne ahmimaan (tarpeetonta) tavaraa..hih ;) Ja sittenkin, ainakin tuo kruunu tuntui olevan ihan nappi-ostos!

    Helteisin terkuin Liisa

    ps. vastailinkin jo tuonn oman blogini puolelle kyssäriisi, mutta tähän vielä, erttä meiltä on n. 40km Ulmiin :) Ihana kaupunki, kannattaa ottaa ystävien kutsu vastaan!

    VastaaPoista
  10. pps. ja sielläkin on Ikea, heh ;DD

    VastaaPoista
  11. Kaunista kaunista!!! Tulkoon ihana syksy :)
    T.Willa Wanillan Rouva

    VastaaPoista
  12. Anonyymi4.52

    Sulosen kaunis teän olohuone :) Ihana, valosa, ihanan vaalea ja vaan niin ihana tyyli :)
    Ja kynttiläkruunuki hieno, tahtoo kans :)

    Terkuin,
    Satu

    VastaaPoista
  13. Kaunista, kaunista, kaunista...kuten aina.:) Ihanan syksyinen fiilis välittyi jo noista kuvista, omat sormetkin niin syyhyä sitä jo kotiin laittelemaan. Jospa vaikka ensi viikonloppuna. Saiskos sitten jo luvan?;)

    VastaaPoista
  14. Ihanat kuvat!
    Tuo ruusunoksa näyttää niin hurjan hyvältä, että taidan käydä naapurin valtaisasta pensaasta taas oksan ja pari leikkaamassa- lupa on ;)

    Kynttiläkruunukin on hieno, samaista haaveillut mutta paikkaa en taida sille juuri nyt löytää...

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  15. Anonyymi7.31

    Kauniilta näyttää olkkarissanne!
    Mä tykkään kans syksyn tullen vähän vaihtaa tummempaa, ainakin kaikki pastellivärit lähtee.

    Mukavaa loppuviikkoa!
    -kisu onnenmurusista- ja kommentoi anonyyminä kun ei muuten onnistu ;o)

    VastaaPoista
  16. Olipas mukava lueskella työpäivän päälle ihania kommenttejanne! Kiitos :)

    Allidaalia: Kiitti kamu käynnistäsi <3 Kynttiläkruunu oli tosiaan lopulta hyvä ostos...vaikka vois se olla ehkä mustakin...hmmm!

    Titta: Kiva kuulla susta <3 Täälläkin oli ihan nätti päivä lopulta, mutta työpaikan ikkunastahan mä sitä vaan ihailin ;)

    Liisa: Hih, vai on siellä Ulmissa Ikeakin! No sittenhän sinne on päästävä :D Joo, se oli kauheeta, kun tajusin, että viis minuuttia aikaa enää, enkä tiedä koska pääsen seuraavan kerran Ikeaan, että pakko nyt vaan kahmia jotain kyytiin ;D

    Mirjami: Kiitos! Minunkin puolestani syksy on hyvin tervetullut :)

    Satu: ( Eihän muuten sattumalta "naapurin" Satu ;)? Kiitos kauniista sanoistasi. Ja eikun Iksuun :D

    Salla: Kyllä saat luvan :) Vaikka on teiän kesävetimetkin siellä niin suloiset <3

    Marina: Kiitosta! Mä nappasin tuon oksan orapihlajapuusta. Tykkään kovasti kaikista vähän karuistakin keppuloista ;)
    Kyllä tuolle kruunulle muuten aina joku paikka löytyy ;)Että kannattaa ostaa vaikka heräteostoksenakin..hih!

    Kisu: Mikäköhän siellä bloggerissa tökkii? Kiitos kuitenkin, kun jaksoit kommenttia laittaa :) Juu, kyllä näin syksyisin mieli halajaa jotain tummempia sävyjä. Kummaa kyllä ;)

    Iloista viikkoa kaikille.

    VastaaPoista
  17. Anonyymi11.35

    Aivan ihana tunnelma! Kaunista!
    Hanni/Polkadot

    VastaaPoista
  18. Voi tämä teidän olkkari <3 ja mikä ihana syksyinen look. Olipas hyvät ostokset Ikeasta ;) Passaa oikein hyvin teille! Mukavata viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
  19. Voi vitsi kun teillä on mukava olkkari :) Tykkään!
    Hauska Ikean reissu :D Kynttiläkruunu on kyllä ollu loistokas ostos!

    VastaaPoista
  20. Anonyymi13.00

    Heippa :)
    En taija olla naapurista :)
    Teän koti on aivan ihana :) niin ihania yksityiskohtia ja niin ihanan vaaleaa ja valosaa :) ei voi olla ihailematta :) Ihanan näkönen koti, ei oikein riitä sanat kuvailemaan, oikiasti :) Paljon katottavvaa ja ihailtavvaa :) Minua miellyttävä sisustus ja kodikkuus saatu aikaan tässä kodissa :)

    Terkuin,
    Satu

    VastaaPoista
  21. I really like it. Great! Stina

    VastaaPoista
  22. Ihana tunnelma, niin kaunista. Tykkään niin kovasti noista tikkaista ja olohuoneen pöydästä ja oikeastaan ihan kaikesta kuvissasi.

    VastaaPoista
  23. Hanni: Kiitos paljon :)

    Nonnukka: Kivaa viikkoa teille myös, ja kiitos kun poikkesit kylässä <3

    Inkku: Kiitos kovasti käynnistäsi ja ilahduttavista sanoista :)

    Satu: Heippa :) No voi höpsistä...täällähän nyt ihan punastuttaa ;) Mutta kiitos ihan tuhannesti! Oli kiva, että jätit kommenttia. Tulin kyllä niin iloiseksi <3

    Lilla Kullan: Thank you very much! Have nice day :)

    Marika: Voi kiitos! Pöydästä ja tikkaista mä tykkään kyllä itsekkin eniten :)

    VastaaPoista
  24. Todella ihania kuvia, teillä on tosi kaunista :)
    Kauniita huonekaluja, tuo pöytä ja nuo tikkaat... kaikki yhdessä..

    VastaaPoista
  25. Voiettä minä tykkään teidän kodista <3

    Nämäkin kuvat ovat tosi tosi kauniita...pieni rakeisuus on vaan kivannäköistä.

    VastaaPoista
  26. Mäkin tykkään kovasti tein kodista! <3 <3
    Tuollainen talja oli mullakin hakusessa,mies tosin tyrmäsi sen ajatuksen ihan täysin!:P :D Ja nuo vanhat tikkaat on aian ihanat!! <3
    Kuulostaa tutulta ikean paniikkiostokset!:D Niitä tuli harrastettua varsinkin silloin kun ikeaan piti ajaa se 4 tuntia ja kuljin siellä aika usein bussilla,eka satsi oli viety autoon ja sitten vielä uudelleen pyörähtämään ja hamstraamaan kaikkea "mä ehkä tarvin tätä joskus!:D
    No okei kyllä niitä tulee harrastettua joskus vieläkin!:D

    Mukavaa loppuviikkoa!:)

    VastaaPoista
  27. Anonyymi10.23

    Täällä taas näitä ihania "sisustuslehti-kuvia"... Ihania, silmä lepää. Kyllä tuo kynttilänpoltto kuuluu tosiaan jo tähän aikaan! :) Ja hei kiitti, tajusin että ehkä tosiaan voisi vaihtaa jo tyynynpäällisiin syksyisempää kuosia. Jotenkin vaan on niin vaikeaa "luopua kesästä"... :) T. PiiaS

    VastaaPoista
  28. No nyt mie tein tunnukset tänne nettimaailmaan ko vihdoinki uskalsin ja tulin sitte "viralliseksi" lukijaksi :D

    Eli mie oon tuo Satu, joka kommentoinu anonyymisti ennen tännekki :) En siis naapurin Satu :P

    Taas mie vaan ihhailen teän kaunista kotia :) Se on vaan niin kaunis :)

    VastaaPoista
  29. Anonyymi13.04

    hei,

    kiitos kauniista kuvista kodistanne.
    saanko udella, mistä olette hankkineet tuon tv-kaapin?
    t.Anniina

    VastaaPoista
  30. Heippa Anniina!

    Ja kiitokset kauniista sanoistasi <3
    Tv-kaappi on Ikean mallistoa, mutta valitettavasti sitä ei nykyään enää löydy heidän valikoimistaan. Itse löysin tämän sattumalta kirpparilta, ja maalasin sen valkoiseksi. Olen tykänny tosi paljon :)

    Kaapin nimi on Markör, ja niitä näkyy välillä myynnissä huutonetissä tai nettikirppareilla :)

    VastaaPoista