torstai 18. elokuuta 2011

Elojuhlat


Arjen keskellä tarvitaan välillä niitä juhlahetkiäkin, joten järjestimme mieheni kanssa viime viikonloppuna elokuiset pihajuhlat omalla takapihallamme. Kutsuimme ystäväpariskunnan, sekä tyttäremme kummisedän kyläilemään hyvän ruuan, ja juoman merkeissä. ( Rapujuhlia emme saaneet vielä aikaiseksi, mutta jotain sinne päin kuitenkin. Ainakin loppuillasta laulu raikasi, vaikkei rapuja ollutkaan mailla halmeilla ;)



Kattaukseen ei jäänyt liiemmin aikaa, kun vieraat jo melkein kolkuttelivat ovella. Heitin pöydälle nopeasti ruudullisen lakanan, ja kääräisin aterimet vanhoihin jouluserveteihin. Pihlajanmarjat toimivat helppoina koristuksina :)
Isäntä valmisti herkullisen lohiaterian kastikkeineen, ja paistettu riisi sai lisämakua sipulista & valkosipulista.

Lisukkeeksi vielä mansikkainen halloumjuustosalaatti sekä brushetteleivät.

Jälkkäriksi latelin kerroksittain minttudominokeksin muruja, pensasmustikoita ja vaniliavaahto/ maustamaton tuorejuusto-sekoitusta. Helppoa, nopeaa ja herkullista!

Piti ihan kuvata aikaansaannoksemme, kun niin harvoin tulee tällaisiin panostettua :)

Leppoisa ilta oli kyllä kaikenkaikkiaan. Näitä voisi olla useamminkin!

Ihanaista elokuuta!

Iida Emilia

10 kommenttia:

  1. No onneksi kuvasit! Ihania herkkuja ja mukavan kuuloinen ilta! Minäkin toivon, että saamme tässä loppukesästä vielä jotkut illanistujaiset järkättyä...
    Kauniin näköistä!

    VastaaPoista
  2. Oi miten herkullisia kuvia! :-P

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat ja nam mitä herkkuja!:)

    VastaaPoista
  4. Herkullista! Ja kiitos tuosta jälkkärivinkistä, pitääpä kokeilla!

    VastaaPoista
  5. Jälkkäri kuulostaa namilta, sitä täytyy kokeilla joskus! :)
    Mukavan oloinen ilta teillä ollut, pitäisiköhän itsekin järjestää jonkinmoiset pippalot syksyn kunniaksi...?? Olisihan se mukavaa! :)

    VastaaPoista
  6. Illat ystävien kera on ihan parhautta! Voi kunpa niihin olisi vain enemmän aikaa. Itse rakastan laittaa ruokaa, kokeilla uusia reseptejä.

    Näyttää hyvältä, maistui varmasti!

    VastaaPoista
  7. Kannatti kuvata :) Pääsimme mekin käymään juhlissasi...
    Tosi kaunis kattaus ja herkkuja monenmoista.

    VastaaPoista
  8. Kiva kun kävitte "kuokkimassa" :)

    Kyllä vaan nämä hetket kamujen kesken ovat kullan arvoisia. Ja ihanaa välillä viedä muksut hoitoon, siivota ja kokata kunnolla. Ehtii nauttia ruokansakkin rauhassa ;) Siitä vaan muutkin syksyisiä juhlia järjestämään.

    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Kaunis kattaus, ihanat tarjottavat ja ystävät kruunaavat kivan illan :)

    VastaaPoista
  10. Oi kuullostaapa ihanalta! Tosi kaunis kattaus ja herkut kyllä kuullostaa tosi hyvältä :) Mukavavia juhlia tuollaiset ystävien kanssa!

    VastaaPoista