maanantai 19. tammikuuta 2015

Mustavalkeat Wonderland -synttärit

Heipparallaa! Toivottavasti kaikilla on ollut mukava ja rentouttava viikonloppu :)

Meillä saatiin synttäreiden ensimmäinen osuus juhlittua, kun lauantaina kotiimme saapui sankoin joukoin sukulaisia päivänsankaria onnittelemaan. Kemut sujuivat oikein mukavasti ja erityisen yllättynyt olen siitä, että olen ilmeisesti vihdoin oppinut suhtautumaan juhlajärjestelyihin letkein rantein!? Osaan kerrankin aloittaa asiat hyvissä ajoin, vai onko lapset vain kasvaneet senverran, että heistä on näin juhlien alla enemmän hyötyä kuin haittaa? ;)

Entinen täydellisyydentavoittelija suoristeli hikipäässä sohvatyynyjä ja koristeli kakkua viimeminuuteilla ennen vieraiden tuloa, mutta nyt ehdein jopa kuvailla rauhassa ennen kekkereiden alkamista. Olen myös päättänyt, että keskityn mieluummin siihen mikä on mukavaa ja jätän jotkut asiat vähemmälle huomiolle. Esim. supersuursiivous on oikeastaan aivan turhaa ennen juhlia, koska lattioille tippuu kuitenkin murusia ja joku pyyhkii takuuvarmasti suklaisen naamansa valkoiseen sohvaan!

Niinpä me keskityimme perus-siivouksen jälkeen askarteluun ja näpertelyyn, kun niitä ideoitakin alkoi lopulta ilmoille kummuta. Juhlien teemaksi muodostui mustavalkoinen Wonderland.
Ajatus lähti esikoisen lahjatoiveesta: Pullip classical Alice -keräilynukesta, joka on siis
Liisa Ihmemaassa-nukke mustavalkoisena.





Tähän olohuoneen lipaston päälle tehtiin lasten herkkupöytä, josta löytyi poppareiden ja karkkien lisäksi kinkkupasteijoita, muffinsseja ja minttudomino/pätkis-kakku.


Limsat laitoimme vanhoihin Laitilan pulloihin, joissa luki tietenkin teemaan sopien: Drink me!
Ja muffinssien päälle esikoinen askrteli "Eat me"-lappuset
.

Viirinauha askarreltiin itse erivärisistä serveteistä. Muffinsivuuat löytyivät aikanaan jostain halpiskaupasta. Popgorn-astiat Minimanista. Kaikki on siis sieltä-täältä kerättyä tai itsetehtyä.


Juustokakun päälle tein sokerimassasta kellotaulun, joka osoitti aikaa, jona esikoinen päästi ensimmäisen parkaisunsa synnytyslaitoksella.


Siellähän se pitkänhuiskea sankari itse serkkunsa kanssa 
herkkupöydän äärellä :)




Tässä alhaalla vielä kuva tyttäremme lahjatoiveesta. Tätä nukkea on toivottu pitkään ja hartaasti.
( Kuva lainattu Mollamania-sivustolta )

Meidän vanhempienkin piti kyllä miettiä  pitkään ja hartaasti tämän lahjan hankintaa, sillä nukke ei ole lelu, eikä kestä rajua käsittelyä. Ikäsuositus tälle keräilynukelle on 15 vuotta.
Hintakin on melkoisen kallis. Mutta tiedämme että 12 v. tyttömme on hyvin huolellinen ja tarkka, joten uskaltuduimme tämän tilaamaan. ( Ja kiitos vielä isälleni, joka otti osaa tähän lahjaan ).

Onhan se kaunis kuin mikä.


Ensiviikonloppuna juhlimme vielä sitten kavereiden kesken, ja sen jälkeen saakin pian alkaa suunnitella seuraavia juhlia, nimittäin mieheni täyttää kesällä tasan 40 vuotta!
Huh...sehän kuulostaa jo....keski-iältä!


Reipasta pakkasviikkoa!

Iida Emilia

39 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia. Aivan ihana teema synttäreillä. Wau, sinä todellakin osaat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitokset kauniit Aidafoun <3
      Ihan hauskat kemut saatiin kyllä tosiaan viikossa aikaan kun vihdoin alkoi ideat lennellä ;)

      Poista
  2. Ihanat synttärit olet järkännyt siellä, herkkuineen kaikkineen. <3 ja Ompas ihana tuo tytön lahja toive. Onnittelut vielä netille täältäkin ja oikein hyvää alkanutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sanna <3 Minäkin odottelen innolla millaiset juhlat teillä saadaan aikaan :)
      Mä kans ihastuin oitis noihin Pullippeihin. Mutta ovat tosiaan senverran kalliita, ettei niitä täällä aleta sen enemmin keräillä ;)

      Poista
  3. Anonyymi2.45

    mistä kivat koristeet ja kerttisastiat ym? Niin suloisen näköistä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Koristeet teimme aikalailla itse. Viirinauhat on tehty ihan vaan nopeasti serveteistä ja paperipalloja löytyi mm. Prismasta. Myös salmiakkiruutuinen servietti löytyi Prisman hyllyltä.

      Nuo juomapullot ovat Laitilan limupulloja, joista poistettiin etiketit ja askartelimme itse kartongista nuo lappuset.

      Popgorni-pahvirasiat ovat löytyneet muistaakseni aikanaan Tokmannilta tai Minimanista. Pilkulliset muffinssivuuat myös jostain vastaavasta halpiskaupasta :)

      Kertis-astioita emme muuten käyttäneetkään kuin poppareissa, eli sieltä täältä löydettyä ja itsetehtyä :)

      Poista
  4. Todella hienot synttärikoristeet! Onnittelut vuosia täyttäneelle :-)

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköiset synttärikemut teillä ollut! Tuo kakku on kyllä upee, ensimmäisestä kuvasta luulin sitä vain koristeeksi, oikeaksi kelloksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos vaan kovasti :)
      Hih...no hyvä jos kellokakku menee aidosta, kun omasta mielestäni tein nuo numerot niin hätäisesti vapaalla kädellä :D

      Poista
  6. Anonyymi4.47

    Mitkä huikeat juhlat teillä on olleetkaan! Toivottavasti sankarilla oli hauskaa :D
    Kakku on aivan loistavannäköinen! Tosi tarkkaa työtä!
    Ihanaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OI kiitos paljon Micu kauniista sanoistasi <3 Kyllä taisi kaikilla olla oikein mukavaa :)
      Kivaa viikon jatkoa sinne myös!

      Poista
  7. Moniin sisustuksiin on alkanut kotiutua taas mustavalkoisuus ja sepäs näyttääkin taas vaihteeksi ihanan raikkaalta.Tuo kellokakkukin on superhieno ja niin sopiva teemaan. Upeaa työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi :) Mustavalkoinen on tosiaan nyt in, mutta itse olen pitänyt siitä väriyhdistelmästä aina. Sopii kyllä moneen ja on aina jotenkin raikas ja tyylikäs :)

      Kiva kuulla, että kakun koristelu onnistui mielestänne <3

      Poista
  8. Ihastuttavia kuvia. Tarjottavat näyttävät niin herkullisilta.
    Olet kyllä huippu juhlien järjestäjä :)
    Mukaaa alkanutta viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana <3 Kiitos paljon :)
      Olispa ihanaa suunnitella juhlia vaikka joka päivä ;)

      Poista
  9. Aivan ihanan näköistä ja todella hieno tuo kellotaulu. Pitäisi varmaan joskus uskaltaa edes kerran yrittää taiteilla noita ihanuuksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Siitä vaan kokeilemaan. Itsekin olen tässä pikkuhiljaa sitkeästi harjoitellut ;) Tuo sokerimassa oli aika helppoa käsiteltävää ja kellon numerot tein sellaisella mustalla pastavärillä ja ohuella kovalla siveltimellä.

      Poista
  10. Aivan ihania kuvia! Niin kiva teema ja todella kekseliäitä teemaan sopivia juttuja olette askarrelleet ja leiponeet, vau! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos kovasti! Johan tässä vallan punastuu nyt :)

      Poista
  11. Mielettömät kekkerit ja aivan mahtavat koristeet. Todellakin taidolla ja ihanan mielikuvituksella rikastettu koristelu sekä kattaus. Nämä kuvat on tänään katsottu jo moneen kertaan. Sinä se osaat ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muruseni <3 Sie se osaat aina ilahuttaa viesteilläsi :)

      Poista
  12. Upeita kuvia upeista kekkereistä, näitä on ilo katsella<3

    VastaaPoista
  13. Ihanan näköisiä herkkuja upeita koristeita! <3

    VastaaPoista
  14. Voi miten oot laittanu nätisti ja herkulliselta näyttää! :) ❤

    VastaaPoista
  15. Upeita kuvia kuvia, ihania ideoita ja mielettömän kiva teema! Todella kauniilta näyttää muutenkin. Oikein paljon onnea tyttärelle ja uusien juhlien suunnitteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjan paljon PiiaS :)
      Olihan se hauskaa miten kivat koristukset lopulta keksittiinkään, vaikka ensin ei meinannut olla minkäänlaista ideaa :)

      Vielä on toki kesään ja seuraaviin juhliin aikaa, mutta pitää jo hieman kuitenkin mietintämyssyä laittaa päähän :)

      Poista
  16. Ihan mahtava tämä kellotaulukakkusi ja kiva idea tuo mustavalkoinen teema. Ei ehkä synttäreille ihan tavanomainen, mutta raikas ja kaunis. Tytölle onnittelut, ihana nukke, oikea aarre!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kikka! :) Pikkuhiljaa kakkuräpellykseni alkavat onnistua ;)

      Poista
  17. Ihan huikeet koristelut!! Sä oot kyllä onnistunut luomaan mahtavat juhlapuitteet. Kaikki on niin teemaan sopivaa ja näyttävää! Luin kommenteista että nuo ei oo mitään saman sarjan "partysettiä" vaan oot löytäny prismasta ja sieltä täältä ja tehnyt itse. Mahtavaa, tosi hyvä! Mahtoi päivänsankarikin olla tyytyväinen!

    Ihan huikeen ihana tuo nukke. Onko nuo niitä japanilaisia keräilynukkeja? Oon noista lukenut, että osa saattaa olla useita satoja euroja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhannet kiitokset Maria :) Kivasti tosiaan löytyi mustavalko-teemaan juttuja kaupoista, ja osa meillä olikin jo kotona valmiina. Mulla aina tarttuu ostosreissuilta muffinssivuokia, servettejä, askartelujuttuja yms. ihanuuksia mukaan ja aina niille löytyy käyttöä :)

      Nukke on todella kaunis! Olemme odotelleet sitä jo pari viikkoa. Nyt on kuulemma matkalla :)
      Jotain Japanilaisia keräilynukkeja nää Pullipit on, ja näiden hinnat vaihtelivat 120-180 euron välillä. On varmasti joitain vieläkin kalliimpia olemassa!

      Poista
  18. Aivan huikean upeat synttärit järjestitte!! <3
    Aivan mahtavat koristeet teemaan sopien ja tuo kakku on todella hieno! <3
    Hih, tunnistan niin itseni tuosta kirjoitukssestasi! ;) Täällä toinen joka on edelleen täydellisyyden tavoittelussa ihan mahdoton ja juhlia järjestettäessä taitaa tuo mies rukka yrittää hiipiä taka-alalle välttääkseen minun stressin purkaukseni milloin mistäkin pienestä syystä. ;) :D Joo, pitäisi opetella ottamaan vähän lunkimmin, helpommin sanottu kuin tehty! :D
    Tuo kellotaulu idea on kyllä niin mahtava, että osaisikohan sitä joskus kokeilla askarrella sellaisen itsekin..? ;)

    Rentouttavaa viikonloppua sinulle sinne! <3

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista
  19. Täydellinen mustavalkoinen harmonia. Upea kattaus!

    VastaaPoista
  20. Todella upeat juhlat!

    VastaaPoista
  21. Upealta täyttää juhlat, kakut ja koristelut !
    Lahjakin on todella hieno !

    VastaaPoista