tiistai 13. tammikuuta 2015

Juhlaa pukkaa!


Noniin...nyt kun on joulusta juuri selvitty, niin onkin aika alkaa suunnitella uusia juhlallisuuksia, nimittäin esikoisemme syntymäpäiviä. Tyttösemme täyttää jo 12 vuotta ( mihin tää aika on kadonnut!!!) ja haluaa edelleen perinteiset kaverikekkerit. Olemme kyllä luopuneet niistä "kokoluokan" megabileistä jo pari vuotta sitten, mutta muutama paras kaveri on kutsuttu yökylään ja saavat sitten katsella leffaa, herkutella, pelailla, kikatella ja rupatella yömyöhälle ;)


Tässä vaiheessa vuotta ideapankkini on jotenkin typötyhjä. Kumisee onttona koko pääkoppa.
Mutta onneksi tytöillä riittää ideoita. Kortteihin piti saada kuulemma muffinsseja ja väriteemaksi musta/harmaa/valkoista. Ja siitähän se ajatus sitten lähti:




Yhdessä askarreltiin kortit ja kaiveltiin kaapeista esille kaikki väriteeman sopiva 
materiaali. Ja sitähän löytyikin mukavasti, eli eiköhän näillä saada himppusen koristelua aikaan.


Sitten vaan menua miettimään. 

Kakun teko saa taas harmaita hiuksia aikaan, kun oma vakkarileipurini on nykyään jo niin kiireinen, että kakku pitäisi muistaa tilata erittäin hyvissä ajoin. Ei auta kuin itse alkaa kehitellä ;)
( oikeasti löysin muuten tänään päästäni ekan harmaan hiuksen, kääk )


Mutta mitäs tässä ny ressaamaan.
Kyllä näistä juhlista on ennenkin suht kunnialla selvitty :)


Tiistaiterveisin:

Iida Emilia

30 kommenttia:

  1. Ihanoita värejä ja suunnitelmia...Tiiäkkös kun minä löysin ensimmäisen harmaan törröttäjan 26- vuotiaana kuopusta oottaessani. Me tämmöstä aikasin harmaantuvvaa sukua. Onneksi väriä saa purkista, tykkään olla punapää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Lovviisa :)
      Mäkun luulin että meidän suku ei harmaannu! Äidilläni ei ole yhtään harmaita eikä ollut mummoillanikaan. No eipä se niin nökönuukaa...johan tässä alkaa 40 v. päiväkin lähestyä ;)

      Miehelläni sensijaan alkoi myös harmaantuminen jo alle 30 v. ja nyt on jo aika sharmantti ohimoilta :)

      Poista
  2. Herkulliset värit. Ihanat kortit olet tehnyt :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat kutsut olette askarrelleet! Ihanat värit! Juhlista ei voi tulla kuin hyvät, kun on tuon ikäisistä tytöistä kyse!!
    Ihania juhlia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita <3 Tytön valitsemat värit olivat kovasti minunkin mieleeni ;) Kotoa löysimme noita paprujakin.
      Ihana ikä on tämä kyllä. Niin iso mutta kuitenkin pieni <3

      Poista
  4. Huippumageet nuo kutsut :) Todella kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna :) Askartelu on kyllä mukavaa.

      Poista
  5. Hienot kortit olette tytön kanssa tehneet! :)

    VastaaPoista
  6. Ihanat kutsukortit! ♡
    Meilläkin alkaa kohta synttäreiden valmistelut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Ai niin, teilläkin oli alkutalven lapsi siellä. Mukavia suunnitteluja sinne myös <3

      Poista
  7. Aivan ihanat kortit ja kauniit värit!! Wau! <3

    VastaaPoista
  8. Kyllä on somat kutsukortit =D Minä oikasen kyllä yleensä tuon kakun kanssa eli jätän sen lastenkutsuilla suosiolla väliin ja teen jätskibaarin ja mokkapaloja. Menee paremmin kaupaksi kuin kakku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanni :)
      Sama juttu täällä, että lastenkutsuille ei olla tehty kakkuja. Tosin nyt viikonloppuna tulee ensin sukulaiset kaffittelemaan niin sinne on kakku väännettävä ;) Mutta lasten kemuihin oli toiveena vohvelit.

      Poista
  9. Kivat kutsut ja somat koristeet, hyvät kemut on tiedossa:) ja väripurkit auttaa harmauteen 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Anskusein :) Toivotaan että hyvät kekkerit saadaan aikaan :)
      Mullakun ei nuo väripurkit vaan käy herkälle päänahalle :( Mutta onneksi harmaita oli vain yksi kappale! Ehkä se oli vain eksynyt ;)

      Poista
  10. Todella kauniit kutsut. Kiva tuo muffini idea. Värjätessä ei harmaita onneks näe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! Tytön idea oli kyllä loistava ja siitä sitten lähdettiin muokkaamaan väreihin sopivaa versiota :)
      Värit tosiaan peittää, mutta mulla värit ärsyttää päänahkaa :(

      Poista
  11. Ihanat värisävyt! Ja kauniit :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen kyllä itsekkin tyytyväinen.

      Poista
  12. Kivat kutsukortit! Mulla on myös tytön synttärit tammikuun alkupuolella ja toi joulu vie kyllä kaiken voiman ja ideat. Onneksi meilläkin tyttö tietää itse jo mitä haluaa, joten ei tarvitse suunnitella vaan tehdä ohjeen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna viestistäsi :)
      Hih, no aivan sama juttu täällä! Jotenkin tuo joulu vie ihan tyystin voimat mennessään, eikä vielä ole valoakaan antamassa lisäenergiaa! Mutta onneksi tosiaan sankari itse on äippää reippaampi ;)

      Poista
  13. Suloiset kortit! Hyvä idea! Mukavaa synttäriä tytölle!

    VastaaPoista
  14. Hei! Eksyin blogiisi sattumalta ja ihastuin heti! Ihania kuvia ja juttuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Siiri :) Kiva kun eksyit ja tykkäsit. tervetuloa uudelleenkin <3

      Poista
  15. Anonyymi3.45

    Mitkä ihanat bileet on tulossa! Tosi nätit kutsut on saatu aikaiseksi <3

    VastaaPoista