lauantai 13. lokakuuta 2012

Keittiön pientä "pintaremppaa"

Meillä alkoi syysloma. Tai lapsilla alkoi, mutta mieheni kanssa lomaillaan vuorotellen puolet viikosta. Mukavaa tietää, ettei viikkoon tarvitse kiirehtiä aamuisin mihinkään. Suunnitelmissa ainakin ystävien tapaamista, uimahallireissua, syysretkiä ja rauhallista kotoilua. Tänään voisi aloittaa päivän kunnon siivouksella, mutta sitä ennen ajattelin vilauttaa teille keittiömme pikkuruisia muutoksia viime viikonlopulta. Uudistukset eivät maksaneet penniäkään, mutta piristivät kummasti köökin ilmettä :)

Suurimman muutoksen koki keittiömme työskentelytasot. Noin nelisen vuotta sitten maalasin keittiömme pyökinväriset kaapinovet valkoisiksi, ja tuolloin päällystin tasot tummanruskealla puukuvioisella DC-fix muovikelmulla, joka toimikin erittäin hyvin. Nyt muovi oli kuitenkin jo paikoin repeillyt ja epäsiisti, joten ajattelin poistaa sen, ja hankkia tilalle uutta.Värivaihtoehtojakin on tullut runsaasti uusia. Vanha kelmu irtosi tasosta yllättävän helposti. ( Lapsetkin innostuivat sitä kanssani repimään ). Alta paljastuva vanha vaalea taso ei näyttänytkään enää itseasiassa pahalta, joten pähkäilin, että se saakin jäädä nyt tuollaiseksi. Keittiön ilme kirkastui ja raikastui valtavasti!



Olin myös pitkään mietiskellyt, että poistaisin maustehyllystä oven, jotta siihen saisi purkkeja nätisti esille. Maustehylly on muutenkin ollut vähällä käytöllä, koska pidän mausteita erillisessä korissa kuivakaapissa. Niinpä irrotin kaapinoven liesituulettimen päältä, ja lisäsin vielä mausteeksi pari puuripaa, joten lopputuloksena syntyi uusi lautashylly.


Emalipurkkeihin kätkeytyy kätevästi kännyköiden laturit, sekä D-vitamiinit ym. pikkuromppeet.
( Meillä olisi muuten uusi nätti hanakin kaapissa odottamassa, jahka saataisiin putkimies vaan kutsuttua paikalle ;)


Tänne avohyllyille vaihtelin myös vaaleita astioita esille. Tuon kaapinoven irrotin jo aikanaan keittiöremppamme yhteydessä jotta sain mikron nostettua ylemmäs. Mielestäni kaikki yläkaapit voisi poistaa ja laittaa tilalle pelkkiä avohyllyjä, mutta kaikki astiamme eivät ole valitettavasti niin edustuskelpoisia, joten pysykööt osa piilosilla ;)


Kummasti nuo pienetkin asiat tuovat uutta ilmettä, ja ilahduttavat. Mutta nyt pitäisi sitten kait tarttua imurinvarteen ( ei kyllä yhtään innostaisi ;). Iltapäivällä olemme menossa koko perheen voimin taikuriesitykseen, joten sitä odotellessa viikonlopun vietto voi alkaa!

Leppoisia lomapäiviä lomailijoille ja mukavaa viikonloppua muille!

Iida Emilia

Ps: Hiphei! Näytti tulevan 500 lukijaa täyteen. Oikein lämpimästi tervetuloa uusimmat lukijat :)

41 kommenttia:

  1. Anonyymi1.18

    Tulipa kiva tuosta entisestä maustehyllystä. Tosi hyvä idea:)

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniilta näyttää. Olen miettinyt itsekin tuota maustekaapinoven poistoa, ja siitä lautashyllyn tekoa mutta en ole tohtinut.. Nyt uskallan. :) Kiitos siis. Oikein mukavaa syyslomaa koko perheelle.

    VastaaPoista
  3. Moikkelis :)

    Taitavaa jälkeä olet saanut JÄLLEEN aikaiseksi.

    Kaunista!
    Ja kuule - tuo maaustehyllyongelma kun on meilläkin niin nyt taidan ottaa sinusta mallia... purkit pois ja lautaset tilalle...

    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  4. tosi kivoja uudistuksia ja ihana tuo vanha kahvimylly, ihana väri - äidillä on tuollainen samanlainen kannu joka sulla siinä myllyn vieressä :)

    VastaaPoista
  5. Teillä on upea keittiö <3

    VastaaPoista
  6. Anonyymi: Kiitos! Joskus vuosia sitten jossain sisustuslehdessä huomasin tuontapaisen idean ( eli ei ollut ihan oma keksintö ;)mutta se jäi mieleeni muhimaan, ja nyt olen tosi tyytyväinen :)

    Helinä: Kiitos paljon! Tohdi ihmeessä. Itsekkin tuota ideaa pitkään mietiskelin, vaan kannatti se kyllä toteuttaa. Ainut vaan, että en tiedä olisko rima pitänyt olla jotenkin ylempänä, sillä tuohon oli vaikea asentaa isompaa lautasta, mutta nuo pienetkin sopivat oikein kivasti. Hyvää viikonloppua!

    Ainosofia: Kiitos :)Otahan ihmeessä mallia juu, ja niinkuin tuossa jo Helinälle kerroinkin, niin kannattaa miettiä tarkkaan mihin sen riman laittaa, jotta lautaset siellä pysyvät hyvin pystyssä. Itsehän naulasin ne ihan hätäpäisesti tuohon senkummemmin mittailematta tai suunnittelematta, joten kovin isoa lautasta en tuohon saanut laitettua ;)

    Pieni lintu: Kiitos paljon! Tuo kannu ja mylly ovat molemmat mummolastani muistoja, ja itsekkin tykkään tosi paljon tuosta väristä, vaikkei se ihan minkään kanssa yhtään sovikkaan ;)


    VastaaPoista
  7. Taas niin ihanan näköistä! Todella hyvä idea tuo maustehyllyn muuttaminen lautashyllyksi. Nyt harmittaa, ettei meiltä semmoista löydy! :)

    VastaaPoista
  8. Kekseliäitä juttuja olet tehnyt! Maustekaapin uudelleenkäyttö aivan loistoidea!

    VastaaPoista
  9. Kaunista. Ihania tällaiset ilmaiset muutokset joilla saa paljon uutta näköä aikaan!

    VastaaPoista
  10. Anonyymi3.24

    Voi että ilostun aina kun käyn kurkkaan blogiasi. Tuo maustehyllykaappi idea on tosi kiva, taitaa meiltäkin ovi lähteä ;)
    Blogisi on muutenkin kiva ja täynnä hyviä ideoita. Kiitos!
    -Paula-

    VastaaPoista
  11. Ihania ja inspiroivia ideoita! Kiitos niistä :) Oikein kauniin näköinen keittiö teillä!

    VastaaPoista
  12. Voi huokaus kun ihana keittiö!

    Itse kaipailen tuollaista perusmallista maustekaappia ja tavallista liesaria. Meillä on rosterinen kupu ja mausteet viereisessä kaapissa, mut kun keittiöremppa tehdään, tulee meille tuollainen "vanhanaikainen" hylly :)

    VastaaPoista
  13. Anonyymi6.40

    Hei!

    Olen itsekin suunnitellut päällystäväni työtasojen pinnat kalvolla. En ole suunnitelmaa kuitenkaan toteuttanut, koska olen miettinyt kuinka kauan tuollainen ratkaisu säilyy ja kuinka sen saa siististi pois. Nyt kuitenkin selvisi, että kalvo on todella kestävää ja ilmeisesti lähti hyvin ja siististi pois? Oliko sinulla tosiaan neljä vuotta se sama kalvo? Mistä ostit kalvon? Onkohan eri kauppojen välisissä laaduissa eroja..
    Aurinkoista syksyä!

    VastaaPoista
  14. Anonyymi6.46

    Aivan mahtavia muutoksia ja keittiö on todella ihana. Pienetkin muutokset ovat virkistäviä ja uudistavat kokonaisuutta mukavasti. Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  15. Ihan todella kauniin näköistä :-) Ilo katsella nuin kaunista :-) Mukavaa lauantaita! :-) Tervetuloa osallistumaan arvontaan :-)

    VastaaPoista
  16. Voi miten mukava tunnelma täällä onkaan. Kaunis uusi blogituttavuus :).

    VastaaPoista
  17. Niiiiin kaunista :) Niin kuin teidän koko kotinne. Mukavaa viikonlopun jatkoa:)

    VastaaPoista
  18. Voi kiitokset kauniit teille kaikille yhteisesti mukavista kommenteistanne <3 Olen iloinen, jos saatte napattua ideoita ja inspiraatiota mukaanne :)

    Anonyymille: Ostin tuota d-c-fix kontaktimuovia/kalvoa Etolasta, mutta mielestäni sitä saa myös melkein kaikista rautakaupoista mm. Terrasta. Ja käsittäkseni tuo muovipäällyste on sitä samaa mallia kaikkialla.

    Hintahan on erittäin edullista. Jos oikein muistan, niin kympin luokkaa rulla. Meidän keittiöön tarvittiin kaksi rullaa. Mielestäni hintaan nähden laatu on todellakin kohdillaan, eli on kestävää, tarrautuu hyvin, helppo levittää ja kauniin näköinen.

    Noin kolmisen vuotta se oli ainakin täysin siisti tuossa tasossa. Viimeisen vuoden ajan sitä katselin, että nyt voisi jo kaipailla vaihtoa ;) Kuumaa ja terävää tulee välttää, mutta itse en ollut mitenkään tarkka tuonkaan suhteen, ja silti kesti hyvin.

    Kalvo tosiaan myös lähti helposti, eikä siitä jäänyt muita jälkiä paitsi sellainen tahmea liima, jonka sai hankaus-sienellä ja pesuaineella suht helposti hinkkailtua pois. Joten suosittelen, mikäli muutosta haluaa. Edullinen, helppo tapa, ja lisäksi poistettavcissa jos ei tykkääkkään :)

    Tulipas pitkä vastaus :D

    Mukavaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
  19. Piti vielä sanoa, että täältä: http://allidaalia.blogspot.fi/search/label/Keitti%C3%B6
    löytyy myös hyvin tietoa tuoreesta kalvonkäytöstä, ja itse juuri tuolla Allin luona kyläillessä pääsin todistamaan, että hyvin oli sielläkin toiminut ja nhyvältä näytti :)

    Minni: Hauska kuulla, että joku kaipailee tälläistä "vanhan-aikaista" systeemiä kotiinsa. Se on kieltämättä kätevä. Itse tykkään myös noista vanhoista helloista, vaikka ovatkin hankalampia puhdistaa. Ovat niin simppeleitä ja kestäviä.

    Kiitos muuten myös kaikille uusille tuttavuuksille kommenteista. Kiva kurkata uusiin blogeihin :)

    VastaaPoista
  20. Hmm..ja mä nyt taas aloin miettiä, että onnistuskohan se kaapistojen maalaus itse... Mulla niiiiin sormet syyhyäis saada valkoinen keittiö jouluksi... Mutta en ole vieläkään vuokraemännältä lupaa kysynyt muutokseen. Minkälaisen alustustyön teittekään tuon keittiön kanssa? Meillä on täyspuiset ovet, joissa jonkinmoinen lakkapinta, mutta se on jo tosi kulunut, joten en usko olevan kovin iso työ hioa maalauskelpoiseksi. Miten maalasitte? Telalla vai pensselillä ja otitteko ovet pois maalauksen ajaksi? Olen saattanut kysyä näitä ennenin, sori, jos näin on, mutta olisin silti kiitollinen vastauksesta :)
    Niin kaunista kyllä teidän keittiössä, kuten muuallakin teillä :)
    Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  21. Oikein on kyllä sommaa...Itelläkin suuresti aina ilahuttaa kun saapi uutta aikaseksi ja vielä ihan ilimaseksi :)

    VastaaPoista
  22. Ihastuttava postaus! Ihan harmittaa, että meillä ei ole maustekaappia...:)
    Tykkään itsekin vanhanaikaisista helloista ja varsinkin noista kauniista esineistä <3
    Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  23. Ihana valoisa lopputulos!

    VastaaPoista
  24. HEI, KAUNIITA KUVIA...ONNEA 500 LUKIJAN RAJAN YLITYKSESTÄ...LIITYIN MYÖS LUKIJAKSESI!

    VastaaPoista
  25. Anonyymi1.59

    Ihanaa, että suosikkiblogillani on 500 lukijaa jo. Paljon onnea:) mainostan kyllä aina, jos jossain kysytään kivoja blogeja.

    Ja kiitos ihanasta keittiöjutusta. Tuo maustekaapin muutos on kiehtova. Minäkin poistin juuri eilen keittiön kaapin ovia:D

    Mukavia syyslomapäiviä sinne. Täällä lomaillaan myös, ihan kotosalla ollaan. Tosin lapsen harrastuksesta ei lomallakaan lomaa ole, joten kuskausta riittää lähes joka päivälle. Mutta onpa sekin lomalla ihan erilaista.

    Venla

    VastaaPoista
  26. Anonyymi5.32

    Hei! Ihailen kovasti teidän kotia ja miten sisustelet!Et käytä valtavasti rahaa vaan tässä näkee mitä hyvällä maulla saa aikaan.Todella nättiä,kotoista ja viihtyisää.Sellainen oikean kodin näköinen paikka.Tykkään!Ja puet tyttösikin niin ihanasti.

    Oikein mukavaa syksyä ja varmaan jo joulun odotustakin!T.Asta

    VastaaPoista
  27. Liisa: Kiitos ihana :) Minä kun en ole mikään maailman kärsivällisin aina näissä remppa-asioissa, vaan haluan äkkiä näkyvää tulosta helposti ja nopsaan, niin enhän mä suinkaan alkanu kaapinovia irroittelemaan, enkä toki tehnyt mitään pohjustustöitäkään, vaan aloin vaan sutia maalarin valkolakkaa suoraan pestyihin ja kuiviin oviin! :) Maalasin nuo syvennykset pienellä sudilla ja muuten pienellä vaahtomuovitelalla. Kolme kertaa piti maalata, ja maali on pysynyt ovissa jo reilun neljä vuotta tosi hyvin. ( Toki joitain pieniä kolhuja ja naarmuja jossain, mutta ne eivät ainakaan mua haittaa)

    Tosin nämä meidän kaapin ovet eivät ole täyspuisia vaan jotain mdf-levyä, joten niitä ei oikein olis voinutkaan hioa, mutta ihmeen hienosti maali levittyi ja on pysynyt! Suosittelen todella :) Muutos on valtava!

    Lovviisa, sisustEllen,Hanni, Päivi:
    Kiitokset teille kommenteistanne, ja tervetuloa Päivi L lukijaksi :)

    Venla: Voi kiitokset! Kylläpä lämmittää kuulla, että blogini on pysynyt yhtenä suosikkibloginasi jo pitkään :) Mukavaa,että jaksat aina kommentoidakin.
    Ihanaa lomaa teille myös, ja kivoja sisusteluhetkiä sunkin keittiöösi! Kaapinovien poisto avartaa kummasti :)

    Asta: Suurkiitokset kauniista kommentistasi :) Johan täällä ihan punastuttaa! Kiva, jos kodin tunnelma välittyy kuvista :)
    Ihanaa syksyä sinulle myös, ja kyllä...alkaahan se joulukin sieltä jo lähestyä. Kovasti alkaa jo jouluttamaan ;)

    VastaaPoista
  28. Kiitos Ihana vastauksestasi :) !
    Mä niin komppaan sua!! Ennen tuon yhden vanhemman lipaston laittamista en ole KOSKAAN ennen mitään hionut saati käyttänyt mitään pohjustuksia.. Nytkin aina kun vaan suinkin voin, menen sieltä mistä aita on matalin ;)
    Niiiiin lohduttavaa kuulla, etten ole yksin ja siltikin teidän köökissä(kin) näyttää NIIN ihanalta! Mieheni sanoikin mulle eilen, että jos joskus voisin näyttää hänelle keittiön (livenä), jonka on DIY maalattu, niin ehkä saisin hänet sitten ylipuhuttua... Mä olisin oikeesti jopa valmis vähän hiomaan ja vaikka ostamaan jotain pohjamaaliakin, mutta en kyllä mäkään varmaan alkaisi ilman painostusta ovia irrottelemaan.. Nyt pitää oikeesti ottaa se puhelin käteen ja kysyä, mitä se vuokraemäntä asiasta ylipäätään tuumaan... Voihan olla, että en edes saa lupaa minkäänlaiseen muutokseen :( Mutta pidetään peukkuja!

    VastaaPoista
  29. Voi miyen kaunis keittiö teillä on <3 Kyllä kelpaa näytellä ihania astiota =)

    VastaaPoista
  30. Liisa: Toivotaan todella, että saat sen luvan! Ja varmasti tuossa tilanteessa, kun vuokralla olette niin kannattaa tehdä ne pohjatyötkin kunnolla ;) Vaikka en itseasiassa ole huomannut minkäänlaista eroa maalin pysyvyyden suhteen siinä, että olenko tehnyt pohjustustyöt kunnolla vai en! Mutta pidän peukkuja :)

    Sari: Voi kiitos Sari <3

    VastaaPoista
  31. Keittiöhän raikastui ihan silmissä. Kivaa ! Lauta/Maustehylly loistava keksintö :) Pitäisiköhän matkia sinua ja nikkaroida samanmoinen.
    Nättiä taasen kerran !!

    VastaaPoista
  32. Oiva idea toi maustehyllyn tuunaus ripalla, kiva:))
    Muutenkin keittiösi on niin kaunis!
    Pikkumuutoksilla saa paljon aikaan;))

    VastaaPoista
  33. Allidaalia: Siitä vaan nikkaroimaan :)

    Anne-mari: Kiitos kovasti! Olen kyllä tosi tyytyväinen, kun ajattelee lähtötilannetta mistä lähdettiin. Olen jo aika lähellä sitä unelmakeittiötä :)

    VastaaPoista
  34. Kaunis blogi sinulla!! :) ja paljon inspiroivia ideoita!

    VastaaPoista
  35. Anonyymi12.08

    Hei!

    Luova, ihana postaus! Kiitos ideoista! Kysyisin vielä välitilan ihanasta paneelista, kerrotko onko se puinen? Mitä alla on? Meillä synkät, mutta laadukkaat kaakelit, olen yrittänyt suostutella miestä päällystämään ne paneelilla, laihoin tuloksin...

    Kiitosjos ennätät vastata!

    t. Minna

    VastaaPoista
  36. Minna: Kiitos viestistäsi. Onneksi vielä sattumalta huomasin sen :)

    Paneeli on tosiaan puuta, antiikkipaneelia Starkilta, jonka olen maalannut. Me liimasimme paneelit suoraan kamalien kaakeleiden päälle, enkä ole päivääkään katunu ;) Meillähän mies myös vastusteli pitkään, mutta onneksi pidin pääni.

    Tuolta blogini sivupalkista Tunnisteet kohdasta löytyy Keittiö-osio, josta löytyy kaikki vanhat keittiöpostaukset, niin siellä varmaan olin kertonu enemmän tuosta paneelinkiinnityksestä :)

    Toivottavasti teillekkin saataisiin ihanat paneelit!

    VastaaPoista
  37. Ihana idea tuo maustekaappi! Taidanpa lainata minäkin... :)

    VastaaPoista
  38. Kiitos <3 Lainaa pois vaan :)

    VastaaPoista
  39. Anonyymi3.59

    Kiitos vielä valtavasti tuosta paneelijutusta! Ja parasta on, että miehelle on näyttää mustaa valkoisella;) Ja eikun Starkkiin...

    t.Minna

    VastaaPoista
  40. Aivan ihastuttava blogi sinulla. Silmä ja mieli lepää näillä sivuilla ja ajatustesi parisa. Kiitos paljon:)

    VastaaPoista
  41. Minttu Alanen: Oi, kiitos sinunkin kommentistasi <3

    Minna: Jee! Nyt hommiin :)

    Inkeri: Voi kiitos kovasti sulle. Nämä kommentit antavat puhtia bloggailuun <3

    VastaaPoista