Leppoisa lauantain tervehdys jokaiseen kotiin!
Sadepäivän ratoksi kuvailin hieman kammariamme, ja siellä odottelevaa pikku-projektia.
Pitkään etsiskelin makuuhuoneen takaseinustalle vaatekaappia, ja vihdostaviimein oikeanlainen tupsahtikin eteeni tori-sivustolla. Valitettavasti sellaista aitoa vanhaa kokopuista kaappia ei helposti löydy minun minibudjetilleni, mutta Ikean kolmiovinen kaappi kelpaa mainiosti tarkoitukseeni. Kaappi on kuitenkin puuta, erittäin siisti ja tukeva. ( Lisäksi sain sen vain muutamalla kympillä )! Maalauksen jälkeen se passaa vieläkin mukavammin tyyliin. Valkoinen maali jo odotteleekin projektiin tarttumista :)
Tikapuut siirtyivät kaapin alta toistaiseksi sängyn viereen. Valkoinen vanha lipasto takaseinältä palasi lastenhuoneeseen. Pientä säätöä taas ;)
Siellä se uusi kaappi hieman kulmassa vilahtaakin. Ei mikään paha väri noinkaan, mutta olen pitkään haaveillut valkoisesta vaatekaapista, joten valkoinen siitä tulee. Lattialla oleva pyykkikoppa on myös kirppislöytö.
Kaappitilaa ei voi koskaan olla liikaa! Mutta tavaraa toki voi olla liikaa ( ja onkin ) joten tämän kevään toinen projektini; kaappien siivous, ja tavaroiden pois raivaaminen odottelee myöskin innostusta ;)
Mutta nyt aletaan valmistella herkullista illallista, pistetään sauna lämpeämään,
ollaan vaan ja hengaillaan :)
Lauantain jatkoja!
Iida Emilia
Onpas upea ja käytännöllinen kaappiostos! Valkoisena se on varmasti vielä upeampia.
VastaaPoistaKauniita ja upeita löytöjä molemmat, niin kaappi kuin pyykkikorikin!
VastaaPoistaNiin kaunis ja levollinen tunnelma teillä makuuhuoneessa.
Ja nuo tikkaat, vau!
Mukavaa lauantai-iltaa teille!
Ihana tunnelma on teidän makkarissa, niin kuin teillä muutenkin. En kuules malta odottaa, että pääsen teidän kodin ihan pian livenäkin näkemään...odotan niiiiiin kovasti <3
VastaaPoistaTuosta kaapista tulee taatusti ihana sopii todellakin jo tuollaisena tuon tuoli vanhuksen viereen, mutta onhan se valkoinen aina valkoinen ;) Ja jopas sen saitkin edullisesti, se on aina kivaa ostoksissa!
Hengaillaan ystäväiseni :)
Kaunista on oijoi <3
VastaaPoistaKaunis tunnelma makkarissasi.
VastaaPoistaKatselin tänään torissa vastaavaa kolmiovista Ikean kaappia, mutta hintapyyntö oli 150€. Haeskelen mökille kunnon puukaappia:)
Kaunis makuuhuone teillä ja varmasti kaapeista tulee ihanat :) Kivaa lauantaita :)
VastaaPoistaApua,että osaaki olla niin nättiä <3.Aivan melkein henkiä salpaa kauneudesta,ku näitä teijän kodin kuvia kattelee.
VastaaPoistaIhana kammari!
Ja kaappitilaa ei todellakaa voi olla ikää liikaa!Meijän pitäis tehä tuo sama juttu,hankkia uusia kaappeja ja karsia kovalla kädellä omaisuutta ;).Mutta se vaatii kyllä siihen oman inspiraation.
Leppoisaa lauantaita <3.Meillä täälä ulkosauna lämpiää,lenkillä on käyty,herkut ja eilinen TVOF oottelee katselijoita,mukava ilta :)
Oi että on kaunista ja nuo sun lapsien kuvat on niin ihania :)
VastaaPoistaNiin kaunis makuuhuone ja upeat löydöt! :)
VastaaPoistaRentouttavaa lauantai-iltaa!
Kaapista tulee varmasti kaunis maalattuna! Niinhän se on, ettei säilytystilaa voi olla koskaan liikaa. Vaikka kuinka veisi välillä tavaraa kierrätykseen, niin kummasti sitä palautuu takaisin.
VastaaPoistaKaunis on makkarinne <3
VastaaPoistaSamanlaisia suunnitelmia täälläkin keväälle; valkoinen vanha vaatekaappi pitäisi löytää ja kaikki kaapit käydä läpi tavaraa karsien..ikuisuusongelma!
Hyvä kaappilöytö ja hieno siitä tulee maalauksen jälkeen, vaikka on kyllä noinkin. Täällä vedellään viimeisiä kaappeja siivousurakassa ja olo alkaa kevetä:)
VastaaPoistaIhanan näköistä teidän makkarissa ja kaapista tulee varmaan hieno valkoisessa asussaan.
VastaaPoistaKyllä on kaunista <3! Onnittelut upean kaapin löytämisestä, hieno tulee olemaan valkoisena :).
VastaaPoistaHyvältä näyttää...
VastaaPoistatarviiko tuota maalata??? minusta hyvä noinkin.
Voi että, miten kauniilta näyttää!! Mie en ehkä ihan heti maalaisi kaappia, se on niin kaunis noinkin ja tuo kivaa kontrastia valkoisen keskelle:)
VastaaPoistaMiekin haaveilen, että pääsisin eroon noista lastulevykaapistoista ja saisin tilalle tuollaisia kunnon kaappeja, kun ei sellaista muutoin makuuhuoneeseen mahdu. Mutta se taitaa jäädä haaveeksi vaan:)
ihanalta näyttää! Mikä ikean kaappi tämä on?
VastaaPoistaHuomenta ihanat, ja kiitokset kommenteistanne <3
VastaaPoistaKaappi oli kyllä hyvä löytö. Tämä on ilmeisesti Ikean vanhempaa mallistoa. Enää ei näytä olevan sielä myynnissä, enkä muista valitettavasti nimeäkään.
Malliltaan on todella kiva, ja väri on noinkin oikein kaunis....mutta, mutta....jotenkin se on niin massiivinen, että vaaleampi väri hieman "pienentäisi" sen olemassaoloa ;) Harmaakin olis hyvä vaihtoehto väriksi, mutta valkoinen sopis tonne makkariin! Täytyy vielä mietiskellä. Nyt kun olen sitä katsellut, niin olen tuohonkin väriin tottunut.
Kaappi maksoi ensin satasen, mutta alensivat sen kahdeksankymppiin, joilloin soitin ja varasin sen heti itselleni! Yhtäkkiä ilmoittivatkin mulle, että kaappi onkin myyty toiselle!!! Olin aika typertynyt, kun luulin, että se oli mulle varattu. Noh...muutaman päivän päästä sain puhelun, että vieläkö kaappi kiinnostaisi, kun sitä ei olekkaan haettu? Sanoin, että kuudellakympillä voin hakea pois, ja kaupat saatiin aikaiseksi. Alunperin huono kauppa siis koituikin mulle lopulta voitoksi :)
Nyt kun vielä saisi inspiksen siihen kaappien siivoukseen!!! ;D
Ansku: En malta odottaa tapaamistamme! Mutta toivottavasti et pety kodin nähdessäsi! Kuvissa kaikki näyttää suuremmalta, ja siistimmältä ;)
Hei! Todellinen löytö tuo kaappi, jos hintaa oli vain 60€. Itse haaveilen myös vanhoista isoista kaapeista vaatekaapeiksi.
VastaaPoistaIhanan oloinen tunnelma teidän makuuhuoneessa. Rauhallinen ja maalaisromanttinen. Kaappi vaikuttaa kyllä hyvältä löydältä ja sopivalta huoneeseen. :)
VastaaPoistaMeillä on tuo sama kaappi salissa. Ja ikealainen on en muista minäkään enää mallia :)
VastaaPoistaHieno kaappi ja hieno hinta. Mahtaa tulla ihana maalauksen jälkeen, mutta kuten itsekkin sanoit, ei paha noinkaan;)
VastaaPoistaNiin kaunis ja harmooninen tunnelma <3 Toi pyykkikori on tosi sulonen ja kaappi..ai että! Kyllä tulee kauniit unoset tuossa kammarissa <3
VastaaPoistaKaunis tunnelma jälleen kerran !
VastaaPoistaKaappi on ihana ja väri ei ole todellakaan paha. Mutta valkoinen on aina valkoinen !
Pyykkikori loisto löytö !
Pian nähdään kamuseni <3
Mä olen aivan varma, että sä aliarvioit teidän kaunista kotia! Eihän nämä kuvat nyt voi muuta kuin vain todistaa sitä kauneutta ja ihanuutta :)
VastaaPoistaKiitokset ja kumarrukset! :) Ihan täällä posket punottavat, kun niin kehutaan ;)
VastaaPoistaKaappi sopi kyllä paikalleen mainiosti, vaikka toisaalta harmittaa, kun tuolla seinustalla ole aiemmin ihana vanha lipasto peileineen ja tikapuineen. Tykkäsin asetelmasta ja väljyydestä. Mutta kaappitilaa oli nyt saatava toimivuuden takia :)
Pirjo: Juu, niin olen huomannutkin, että saman sarjan kaappi teillä on salissa, ja upea onkin :)
Alli ja Ansku: Lasken jo päiviä! En malta odottaa :)
Ei sitä ehkä osaa nähdä oman kotinsa kauneutta sillälailla, kun joka päivä samoja seiniä katselee, ja näkee vaan ne kohdat mitä haluaisi muuttaa. Mutta onhan täällä ihan kodikasta...ainakin silloin kun on siistiä ja tavarat paikallaan ;D