lauantai 31. toukokuuta 2014

Hyvästi kiireinen toukokuu!

No huh huh, että onkin toukokuu pitänyt tiukasti kiireessä kiinni! Ihan ilomielin otan leppoisamman kesäkuun jo vastaan :). Toukokuuhun mahtui lähes läkähdyttäviä hellepäiviä, kuin myös tuulentuivertamia harmaita räntäsadehetkiä. Vieläkin eteisen koreissa lojuu sikinsokin hellehattuja ja puuvillapipoja...hanskoista puhumattakaan! Eihän tässä näemmä koskaan aamulla tiedä, millainen sää ikkunan takaa kurkistaa.

Tänään jätän hyvästit hopulle ja hosumiselle. Sain vihdoin pidettyä vapaapäivän, ja ensitöikseni pistin läävälän ojennukseen. Aamusella toki heräilimme kellonpirinään, ja kävimme koululla hakemassa neitojen todistukset. Tänä vuonna koulun kevätjuhlassa oli jotenkin haikea tunnelma, sillä kesän aikana vanha koulurakennus puretaan huonon sisäilman vuoksi, ja syksyllä lapsia odottavat väistötilat ja parakit. Lisäksi esikoisen ihana, reilu ja sydämellinen opettaja jää äippälomalle. Kylläpä olikin kyyneleet erityisen herkässä...sniif!

Lapset pääsivät nyt kirmaamaan kesälomille, ja sen kunniaksi siivouspäivän päälle kävimme kaupungilla syömässä. Oikein hyvät todistukset tulikin molemmille, ja hienosti ovat kouluvuoden tsempanneet. Ja mikä hassuinta, kummallakaan tytöllä ei ollut tänä vuonna YHTÄÄN poissaoloa! Meillä ei siis todellakaan sairasteltu pieniä flunssia lukuunottamatta yhtään! Ihan uskomatonta, mutta mukavaa toki joskus näinkin :)

Toukokuuhun mahtui myös yhdet upeat juhlat, kun eräs lapsuuden ystäväni väitteli itsensä tohtoriksi. Olipas hienoa päästä osallistumaan näihin kauniisiin juhliin, kesäiseen Turkuun kera ihanien ystävien.

Mökkiprojektikin on päässyt hyvään alkuun, sillä aina kun aikaa on jäänyt olemme huristelleet nauttimaan maalaismaisemista, saunasta ja uimisesta mökin rauhalliseen ilmapiiriin. Tänäänkin lähdemme yöksi mökille, ja huomenna ehdimme kokopäivän heiluttelemaan maalisutia, joten piakkoin saan varmasti teillekkin ensimmäisiä kuvia sieltä.
 
 






 
Jopas tulikin tekstiä oikein olan takaa, vaikka piti ihan nopeasti vaan kirjoitella ennen mökille lähtöä ;). Isäntä jo tuossa hoputtaa, joten toivottelen vielä kaikille koululaisille iloista lomaa, ja ylioppilaille sekä ammattiin valmistuneille oikein paljon onnea!

Kesän tuoksut ovat niin huumaavia tällä hetkellä. Pitikin kerätä takapihan syreenistä pari oksaa myös sisälle ilahduttamaan.

Kaunista viikonloppua!

Iida Emilia

13 kommenttia:

  1. Mukavaa mökkeilyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mökkeily on aina mukavaa, vaikka nyt kaikki aika kuluukin maalisuden jatkeena, mutta onneksi maalaaminenkin on mukavaa ;)

      Poista
  2. Sanoppa muuta, ihanaa kun ipanoilla alkoi lomat niin kiireet helpottaa edes jolain tasolla :) Kesä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin on! Ihanaa henkäistä hetki, kun harrastukset ja koulut on tauolla. Ei tarvitse ainakaan muistaa tuhatta asiaa ;) Kesä on niin parasta aikaa <3

      Poista
  3. Mukavaa lauantaita ja mökkeilyä sinne!

    VastaaPoista
  4. Onpas kaunista. :) meillä saadaan vielä odotella syreenien kukkia. :) mukavaa kesää sinulle!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Voi teillä on vielä kukinnot edessäpäin, kun täällä jo kohta alkaa lakastumaan. Harmi kuin kukkivat niin hetken vaan :(

      Oikein aurinkoista ja lämmintä kesää sinullekkin! :)

      Poista
  5. Sniif. Olipas monta haikeutta koulunlopussa :) Onneksi on kesä tulossa ja saa lomailla!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyyh, no niin olikin. Oli jotenkin niin kaunis, mutta samalla hyvin haikea koko kevätjuhla, eikä kyyneleitä pystynyt pidättelemään yhtään. Mutta nyt nautitaan kesästä ja varmasti syksyllä uusi arka alkaa rullaamaan oikein mukavasti :)

      Poista
  6. Innolla odotan möksä kuvia.
    Lapsille kivaa lomaa ja nauttikaa kesästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, arvaappa vaan kuka unohti viikonloppuna ottaa kameran mukaan kun piti kuvia näpsiä ;D

      No eiköhän sieltä piakkoin jotain matskua saa laitettua.

      Kiitos, kyllä nautiskellaan <3 Samoin sinne ihanaa kesää'!

      Poista
  7. Kauniit ovat kuvat ja ulkona tuoksut niin ihania, sen huomaa jokapäivä lenkkipolulla.. Teillä on kyllä toden totta pysytty terveenä! Ja tytöt ahkerasti koulussa! Kiva kun kesäloma alkoi kaikilla koululaisilla. Mökkikuvia odotellessa ;)

    Oikein ihanaa kesän alkua teillekin! :)

    VastaaPoista