tiistai 30. joulukuuta 2014

Vieraana kauniissa kodissa

Nyt onkin hyvä hetki muistella ihanaa blogisiskosten reissua, jonka teimme tuossa hieman ennen joulua. Olemme järjestäneet tapaamisia pari kertaa vuodessa ja käyneet aina kunkin bloggarin asuinseuduilla sekä kodissa kyläilemässä. 

Tällä kertaa matkasimme pääkaupunkiseudulle, jossa asustaa ystävämme Villahovin Ansku :)

Olen käynyt jo pari kertaa piipahtamassa tässä kauniissa kodissa, mutta joka kerran henkeni salpaantuu astuessani tänne sisään. Niin uskomattoman avaraa, vaaleaa, lämminhenkistä ja kodikasta! Jotenkin kuviin ei saa edes taiottua sitä samaa satumaista tunnelmaa, minkä täällä kokee livenä. Korkeat katot ja laakeat tilat, joissa ihanan romanttisella otteella on yhdistetty uutta ja vanhaa. Kauniita yksityiskohtia, astioita ja tavaroita on runsaasti kaikkialla hyvällä maulla aseteltuna, kaikki omilla paikoillaan. Ei voi kuin huokailla!









Villahovissa istuimme rauhassa nauttimassa emännän loihtimista herkullisista eväistä, vaihtelimme kuulumisia ja ihastelimme Anskun luomaa jouluista tunnelmaa.














Kynttilöiden loistetta, nissejä, pupusia ja joulupossuja.






Kahvipöydän herkkuja:






Suuret kiitokset vielä Villahovin emännälle hyvästä ruuasta ja kahveesta. Silmänruuasta puhumattakaan. Tähän hetkeen on mukava muistoissa palata yhä uudelleen ja uudelleen :)

Eipä olisi reissumme voinut enää paremmin alkaa!

Ja reissukertomus tulee vielä jatkumaan....

Iida Emilia

6 kommenttia:

  1. Voi, kuinka kaunista tunnelmaa kuvasi huokuvat! Upea Villahovi ja ihania herkkuja, varmasti suloisia hetkiä.. Mukavia vuoden viimeisiä päiviä teille! <3

    VastaaPoista
  2. sooo cute pictures !!! I wish you a beautiful and healthy year and hope I can still very long visit her beautiful blog !!! love greetings from angie from Germany

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka kaunis koti ja niin paljon ihania yksityiskohtia! :)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi12.14

    On kyllä ollut tosi hauska katella näitä Villahovin kuvia useamman bloggaajan kuvaamana. Ootte jokainen löytäneet jotain omaa sieltä, jokaisella on oma tyylinsä näissäkin kuvissa :)
    Ihania kuvia on ihana katsella <3

    VastaaPoista
  5. Voi miten ihana koti! Tuo on kyllä totta, rttä useammassa blogissa ollut juttua tästä samadta kodista, mutta en uskoisi jos en tietäisi! Jokaisen kuvaamat kuvat niin teidän oman tyylisiä! Ihania! <3

    VastaaPoista
  6. Kiitos teille <3 Oli kyllä ihanan mieleenpainuva kokemus ja hauska tosiaan huomata kuinka eritavalla kukin kuvaa koteja :) Itse en osaa ehkä kuvata sellaisia laajoja kokonaisuuksia, joissa tulisi Villahovin upea avaruus esille, mutta muut naiset olivat parempia siinä :) Ihana koti ja emäntä siellä <3

    VastaaPoista