sunnuntai 16. elokuuta 2015

Lastenhuoneen kesä

Hellurei!

Arki pärähti täällä käyntiin mukavasti auringon paisteessa. Toivottavasti teillä muillakin :)

On se vaan jotenkin helpottavaa, että lapset ovat jo isompia, vaikka huomasinkin tällä viikolla muistelevani kaiholla tyttöjen taaperoaikoja. Nautein täysillä siitä ajasta, jonka sain viettää aikanaan kotosalla pienten penskojen kanssa. Vuodet kuitenkin vierivät ja ajat muuttuvat. Nyt liidetään ruuhkavuosien kiitoradalla sata lasissa. Käydään töissä, kaupassa, harrastuksissa, kotona syömässä ja sitten taas mennään! Välillä täytyy oikein muistuttaa itseään pysähtymään ja etsimään jälleen niitä pieniä arkisia ilonaiheita, joista silloin kotiäiti-aikoina niin paljon nautein.

Sisustaminen, siivoaminen ja kaikenlaiset kotipuuhastelut saavat minut aina rentoutuneelle ja hyvälle tuulelle. ( Tai onhan se siivous toisinaan pakkopullaakin kun se tuntuu olevan niin loputonta hommaa ) mutta ai että, kuinka nautinkaan vapaapäivistäni arkisin lasten ollessa koulussa, kun saan napsauttaa hyvän musan radiosta päälle ja järkkäillä, pyykkäillä, viikkailla ja puunata. 
Huvinsa tosiaan kullakin ;)

Viimeviikon vapaalla järjestelin lastenhuonetta. Kuopus ei ole todentotta perinyt äitinsä siivousintoa, ja vaikka esikoinen huolehtiikin omat tavaransa aina paikoilleen, niin pienempi ehtii kyllä levitellä kaiken sekunnissa hujanhajan. Vaatehuoneeseen tehty pieni leikkinurkkaus on kyllä kesyttänyt kaaoksen syntyä, mutta nyt oli jo korkea aika jaoitella tavarat omiin koreihinsa. Eihän sieltä tuntunut nuorimmainen löytävän enää mitään kun kaikki tavarat oli vaan aina pikasiivottu verhon taakse!

Tulihan sitten samalla räpsittyä muutama kuvakin. Tykkään huoneen hempeästä tyylistä.
Tapetin ansiosta täällä on ainainen kesä :)












Kesäistä uutta viikkoa!

Iida Emilia

19 kommenttia:

  1. Huone on niin kaunis♥ samoista asioista itse myös nautin vapaapäivinä! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonnuskani <3 Tykkään kyllä itsekin tästä romanttisesta hempeydestä kovasti :)
      On se vaan luksusta jos joskus ehtii rauhassa kotihommia puuhastella.
      Mukavaa viikkoa sinne myös!

      Poista
  2. Samoin sinne mukavaa uutta viikkoa! Kauniita kuvia taas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitokset Eerika ja samoin sinne <3

      Poista
  3. Voi miten herkkää ja kaunista! Osaat sitten niin ihanasti laittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Kaisa :) Vielä kun pysyisi huone aina näin siistinä ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos <3
      On se mukavaa kun lastenhuoneen sisustuksessa voi hempeillä :)

      Poista
  5. Ihania kuvia♡ Sain monta ideaa neidin tulevaan huoneeseen. Onko tuo salmiakki seinä maalattu vai tapetoitu? Näyttää kivalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Jonna ja mukavaa kuulla että löysit ideoita täältä mukaasi :)
      Salmiakkiruudukko on maalattu. Ensin maalasin seinän valkoiseksi, sitten piirsin lyijykynällä ja pahvimuottia apunakäyttäen ruudukot, sitten teippausten jälkeen maalasin kertaalleen vaalenpunaisella kuviot. Suuri työ mutta onneksi kyseessä pieni seinä ;) Ja lopputuloksesta tykkään tosi paljon vaikka osa ruuduista on ihan vinksallaankin.

      Poista
  6. Anonyymi21.23

    Romanttisen kaunista ❤️ Ihanaa keskiviikkoa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Lastenhuoneessa on kyllä mukavan romanttinen tunnelma :)
      Aurinkoa ja iloa sinunkin keskiviikkoosi!

      Poista
  7. Aivan ihania kuvia, niin suloista <3

    VastaaPoista
  8. Oh, niin ihanan näköistä ja varsinkin värimaailma on niin täydellinen!

    VastaaPoista