Moikka moi!
Ihanaa pääsiäisen jatkoa kaikille! Kuinkas siellä pyhiä vietellään?
Täytyy myöntää, että tänävuonna pääsiäinen pääsi jotenkin yllättämään, enkä saanut aikaiseksi kylvää rairuohoja, saati sitten maalailtua muniakaan. Mutta tuleehan se juhla muutoinkin! Muutaman pajunkissan ja keväisen sipulikukankin voimin. Ja ennenkaikkea tärkeintä on rauhoittuminen yhdessä perheen ja suvun kesken. Sattuipa meille kolmet syntymäpäivätkin tähän pääsiäiseen. Anoppilassa syötiin pitkänperjantain juhlalounas ja huomenna äitini tulee meille syömään. Herkuilta ei voi mitenkään välttyä ;)
Keittiön keväiseen sisustukseen ei mitään kovin ihmeellistä tai uutta kuulu, mutta huomaatte varmaan tuon ihanan hanhen, joka istahti puusohvallemme? Mailegin hanhi löytyi Tampereen reissulta, ihanasta Alexandras lifestyle-puodista, josta laitan vielä myöhemmin lisäkuvia. Upea puoti kerrassaan!
Pidemmittä puheitta...( miljonäärikisa alkaa kohta )
Mukavaa pääsiäistä kaikille!
Iida Emilia
Tätä taitaa olla liikkeellä, sillä meilläkin jäi ruohot tänä pääsiäisenä kasvattamatta:D Yhdessäoloa ja herkuttelua emme kuitenkaan jätä välin, vaikka koristelut jäivätkin vähiin:)
VastaaPoistaSukoista pääsiäisen jatkoa♥
Sukoista...????...siis suloista pääsiäisen jatkoa:D <3
PoistaNo voih...mutta pääasiahan on, että herkuttelusta ei tingitä ;)
PoistaOikein leppoisaa pääsiäistä sinne myös <3
Kylläpäs onkin suloisia kuvia <3
VastaaPoistaOlen jo monta vuotta luottanut siihen, että lapset tuovat ruohot :) Pari koulusta ja yksi päiväkodista <3
Ihanaa pääsiäistä!
Voi kiitokset Elisa <3
PoistaNo näinhän meilläkin ennen on tuotu, ja ollaan kotonakin sen lisäksi kasvateltu, mutta nyt ei oltu näköjään kummankaan tytön luokalla ruohoja kasvateltu. Taisi pääsiäinen yllättää muutkin :)
Mukavaa pyhien jatkoa!
Kauniita kuvia, niinkuin aina !
VastaaPoistaPääsiäinen on ihanaa aikaa....kevät...herkuttelua...narsisseja.
Aurinkoa sinnekin :)
Kauniit kiitokset Tiina :)
PoistaOn tämä kyllä aivan parasta aikaa! Valoa ja iloa sinulle!
Ihania kuvia ♡
VastaaPoistaMe aloitettiin pääsiäisvalmistelut ajoissa ja nautimme pääsiäis askartelujen tekemisestä♡
Meillä ollut ihanan rauhallinen pääsiäinen ♡
Voi kiitos <3 ja ihana kuulla, että siellä on iloittu pääsiäistouhuista :)
PoistaPääsiäisen iloa sinne!
Ihania kuvia ja niin ihana hanhi! Mä laitan aina pääsiäisenä ohraa kasvamaan kun tulee takuuvarmasti na nopeasti hyvä ruoho...ainakin tuuhea! Teillä on kyllä niin kaunis tunnelma kodissanne ihan ilman pääsiäisruohoakin! <3
VastaaPoistaKiitos <3 Hanhi oli ihan pakko saada :D
PoistaMulla oli ohran siemeniä kyllä jemmassa täällä kotona, Mutta tajusin sen liian myöhään ;)
No ehkä ensivuonna sitten...
Ihania pyhiä sinulle Marita! :)
Ihanalta näyttää! Olen todennut, että kyllä pääsiäinen tulee vähän vähemmälläkin. Ihan turhaa on alkaa ompelemaan tipuverhoja ikkunaan parin päivän takia, mieluummin ostaa pari narsissia, joista on iloa pidempään :P
VastaaPoista