sunnuntai 15. elokuuta 2010

Unelmointia keittiössä

Kiitos teille kaikille, jotka olette ilahduttaneet kommenteillanne! :)
Itse olen ollut varsin laiska viestin jättäjä viimeaikoina. Käyn vain hiljaa hissutellen vieraisilla blogeissanne, mutten ole saanut auki sanaista arkkuani. Pahoittelen, ja yritän parantaa tapani :)

Nautin näistä rauhallisista illoista, kun lapset jo tuhisevat vuoteissaan. Valvonkin yleensä aivan liian pitkään, sillä tämä harvinainen oma aika pitää käyttää tehokkaasti. Täytyy roikkua tietsikalla, lueskella ihania sisustuskirjoja, unelmoida, ja tietenkin käpertyä oman kullan kainaloon sohvalle karkkipussin kera katsomaan elokuvia. ( Ihan kaikkea näistä ei ehdi tosin saman illan aikana ;)

Unelmointi onkin ollut tämän lomaviikon pääteema! Sen lisäksi, että olen pessyt kasapäin pyykkiä, hoivannut perheen pienintä nuhanunnua, ja hermoillut kontaktimuovin ja kuplien kanssa! ( Että voikin olla hankalaa toi koulukirjojen päällystäminen ;)

Arjen tohinoiden keskellä on ihanaa hetkeksi uppoutua unelmoimaan...
Olen lennellyt unelmieni puutalon pihamaalle omenoiden keruuseen, taikka nauttimaan takkatulen lämmöstä..oih, ja voih! Tiedättekö sen tunteen, kun vaan kertakaikkiaan HALUAA jotain nyt ja heti! Eikä kuitenkaan sitä saa. Raastavaa! Auttaiskohan pienet itkupotkuraivarit?

No ainakin pikku remontti auttaisi asiaa! Kunhan nyt pääsisi ensin sinne Rautakauppaan asti ;) Ja voittaisi lotossa!


Pienet haavehetket ja sisustaminen piristävät aina. Pölyjä pyyhkiessä muuttelin keittiön hyllyn järjestystä, ja tuolit saivat uudet kauniit päälliset. Ihan hyvä meidän on näinkin :)









Unelmien siivittämää viikkoa kaikille!
Iida Emilia

22 kommenttia:

  1. Täälläkin haaveillaan ja unelmoidaan!
    Tahtoo uuden keittiön...niin ja kylppärin!! On vaan liian kallista :(
    Haaveilu on ilmaista ja pikku jutuilla saa piristystä :)
    Kauniisti olet keittiötä somistanut.
    Kivaa maanantaita! <3

    VastaaPoista
  2. Palkit näkyvät minunkin koneellani alalaidassa...

    Ihania kuvia! Tuolinpäälliset on tosi söpöt ja varmaan kätevät irroittaa pesuun!

    Niin ja ne unelmat... Ilman niitä ei voisi elää! =)

    VastaaPoista
  3. Tuttua tuo tunne. ;) Ja täälläkin unelmoidaan ja suunnitellaan joka päivä. ♥

    VastaaPoista
  4. Onneksi uelmat voivat teteutua pala kerrallaan :) Kontakktimuovi juu...ei ole ihan askarteluista helpoin :D
    Kauniit hyllyt ja esineet koristavat seinääsi.
    Kivoja pieniä yksityis kohtia mitä silmä voi jäädä ihailemaan.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Unelmointi on ihanaa - ja niin suotavaa! ;)

    Ihania kuvia, kotinne on niin kaunis <3

    Mukavia hetkiä uuteen viikkoonne!

    VastaaPoista
  6. Hei,

    kauniita sommitelmia.

    Niin - unelmat ovat onneksi meidän omia ja kumma kyllä yksinollessa ne pääsevätkin oikein valloilleen.
    Joskus ne onneksi toteutuvat ajan saatossa :)

    Mukavaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  7. Tutulta kuulostaa tuo valvominen, iltaisin tulee tehtyä niitä omia juttuja, välillä vaikka silmät ristissä ;)

    Ja tuota unelmointia on tullut kyllä harrastettua, ja välillä tulee sellainen "nyt ja heti" hermostuminen, mutta minkäs teet kun odottaa pitää ja olla kärsivällinen. Tuossa tuli vuodatettua omassakin blogissa aiheesta..

    Mutta sitten aattelin, että mikäs tässä on ollessa kun on kaikki läheiset ympärillä ja katto pään päällä, vois olla huonomminkin :)
    Sitä vaan aina haluaa jotain, vaikka paljon jo onkin..

    Ihania kuvia taas, kyllä teillä on kaunista!

    VastaaPoista
  8. Tutun kuuloista tuo liian myöhään valvominen, omaa aikaa kun on vähän ja sitä pitäisi kaikkea keretä tekemään niin väkisinkin nukkumaan meno venyy.
    Unelmointi on ihanaa. Itse olen kova unelmoimaan ja jotenkin olen ajatellut että jos ei unelmoi niin ei aseta mitään pysäkkejä elämälle.
    Teillä on niin kaunista :)

    VastaaPoista
  9. Tuttua täälläkin. Onneksi saa unelmoida! Me ollaan laukattu pitkin pitäjää vanhoja taloja katsomassa, mutta tultiin vielä siihen tulokseen että hyvä näinkin. Ehkä sitten myöhemmin. Sitä odotellessa... :)

    VastaaPoista
  10. Kiva, kun olette käyneet :) Ja kiitos viesteistänne.

    Minäkin haaveilen kylppäriremontista, ja lattioillekkin pitäis tehdä jotain...miksi sitä pitääkin aina olla haluamassa jotakin ;)

    Toivotaan, että jokaiselle meistä pala unelmia kuitenkin toteutuisi jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
  11. Samanlaisia unelmia täälläkin ja toivon todella sinulle myös että unelmat toteutuu!

    Nyt minä saan unelmoida oikein olan takaa, kun isäntä on töissä ja koululainen koulussa, niin päivät omaa aikaa, jippii, minä pienistä olen onnellinen, tuntuu että saan enemmän aikaseksikin kun olen touhuan täällä ihan yksin.

    Oikein ihanaa tätä viikkoa sinulle Iida Emilia!!

    VastaaPoista
  12. Ihanaiset ruusukupit bongasin vitriinistäsi, tuollaiset kun itsekin jostain löytäisin :)
    Kauniita kuvia taas kerran!

    VastaaPoista
  13. Siis vitsi miten mulla onkaan voinut mennä tämä ihana postaus ohi? Kauniita kuvia, voi teillä on niin kaunista. Unelmointi ja haaveilu on ihanaa ja ainahan niitä haaveita pitääkin olla. Ja pitää uskoa, että vielä ne käyvät toteen joku päivä <3 Ihana rinsessan huone! Mukavaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  14. Kauniita esineitä hyllyissäsi. Hienot asetelmat. Sinulla on hyvä esteettinen silmä.

    Vitriinissä on vasemmalla juuri sellaisia ruusukuppeja, joita havittelen. Minulla on jo maitokannu, leipälautanen ja kahvikupin lautanen. Aika vähän vasta.

    Voi ilman haaveita ihminen ei voi elää. Se on ihanaa.

    Kauniita kuvia jälleen!

    VastaaPoista
  15. Tupsahdin tänne sattumalta ja jään vakilukijaksi. Vanhaa unelmataloa etsimme mekin, jo kolme vuotta olemme hakeneet. Välillä meinaa usko mennä, että onko sitä olemassakaan, mutta kyllä se vielä meitä jossain odottaa. Niin teidänkin omanne :) Siinä välissä voi somistella ja uudistella nykyistä. Hienoa että pikkuprinsessan koulutaival alkoi mukavissa merkeissä :):)

    VastaaPoista
  16. Täällä toinen unelmoija ja haaveilija!Ne piristävät elämää!:)

    Kauniita kuvia! <3

    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  17. Samanlaisia unelmia myös täällä ja tuntuu että välillä vilistää niin monta ajatusta päässä, että loppujen lopuksi en saa aikaiseksi mitään vaan kaikki jää haaveilun asteelle.
    Ihanaisia kuvia sinulta taas:).

    VastaaPoista
  18. blogissani on sulle jotakin.. :)

    VastaaPoista
  19. Unelmia täytyykin olla, eihän sitä arkea muuten jaksa. :) Minun yksi suuri unelmani toteutui talon myötä, ja uskon että niin käy teillekin. Jatka vaan haaveilua. :)

    Ihana blogi, tulen toistekin! :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  20. Hei, tosi kivaa, että tänne on ilmestynyt uusia lukijoita. Tervetuloa! :)

    Marianne: Ruusukupit ovat edullisia kirppislöytöjä! :)

    Seija: Onnea kovasti unelmatalonne etsintään! Pitkään olettekin jo jaksaneet taloja katsella, mutta kyllä varmasti etsintänne vielä palkitaan :)

    Päivi: Ihailin tänään jo blogissasi aiemmin taloanne! ( En ehtinyt vielä kommentoida, mutta klikkasin itseni heti lukijaksi, jotta muistan tulla toistenkin ;) Onnea kovasti unelman toteutumisesta! Ja kiva, kun löysit meille heti vastavierailulle.

    Meidän unelmatalo on todellakin vielä vain haaveiluasteella, sillä osa-aikatyöni takia ei viitsi ottaa lisälainaa. Ja toisaalta nyt, kun koululainen on juuri aloittanut koulun ( johon on turvallinen ja lyhyt matka kävellä, ja tuttuja kavereita )niin tuntuisi pahalta muuttaa.

    Mutta vielä jonain päivänä se unelma toteutuu, vaikkei meinaiskaan malttaa odottaa ;)

    VastaaPoista
  21. Itkupotkuraivareita kannattaa ehkä kokeilla, jos ne tuottais tulosta. ;) Vaan kaikki aikanaan, niin se kai menee. Ihania kuvia teidän kauniista keittiöstä!

    VastaaPoista
  22. Hei, kuulostaa niin tutulta tuo, kun ei malttaisi mennä itse nukkkumaan kun on lapset ensin unten maille saanut.. ;) Se on ehdottomasti sitä parasta aikaa, kun saa rauhassa tehdä kaikkea mistä nauttii. Nyt varsinkin syksyn tullen on ihanaa taas sytytellä kynttilöitä ja nautiskella sielä sohvan nurkassa kera ihanan lehden tai kirjan :) Aivan ihana muuten tuo prinsessojen huone, muutenkin kotinne on niin kaunis!!Leppoisaa viikonloppua!! :)

    VastaaPoista