sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Isänpäivän aamiasbrunssi

Viikonlopun vietto huipentui tänään isänpäivän juhlintaan. Meidänkin iskä halittiin, pusuteltiin ja lahjottiin lasten tekemin askarteluin heti aamutuimaan. Lisäksi isi sai nukkua pitkään ( niinkuin tuo unikeko tekee kyllä muinakin viikonloppuina ;) ja sillä aikaa valmisteltiin aamiasbrunssi keittiön saarekkeelle.

Saareke muuten sai lopullisen silauksen, kun lauantaina veljeni tuli auttamaan paneelien kiinnityksessä. Tai oikeastaan hänen piti vaan lainata sirkkeliä lautojen katkomiseen, mutta naputtelikin samantien paneelit paikalleen. Ihan paras veli maailmassa :). ( Perjantaina veljeni kolme lasta olivat meillä yökyläilemässä, ja hulinaa riitti, mutta mielettömän hyvin serkukset leikkivät keskenään. Kerkesin jopa siinä viiden lapsen kaitsemisen aikana aloitella tilkkutäkin tekoa, mutta palaan siihen projektiin myöhemmin ;)

Tyytyväisyyttä puhkuen katoin siis isänpäivän aamiasen saarekkeellemme, ja lapsetkin intoilivat, että tämähän on melkein kuin hotellin aamupalalla olisi ;). En tosin viitsinyt leipoa kakkua, sillä meidän isukki ei paljoa kakuista piittaa. Päivällä kävimme vielä syömässä anoppilassa, ja kakkumaistiasia saatiin illemmalla muorilassa. Mukava päivä takana!





Paneelit ostin Terrasta. Sieltä löytyi edullinen erä valmiiksimaalattuja mdf-lautoja, jotka eivät tietenkään näytä samalta, kuin puiset helmipaneelit, mutta ovat mielestäni siistit, ja ennenkaikkea helpot ja edukkaat tähän tarkoitukseen.


Loppuun vielä isänpäivän-halaus:
 

Ihanaa isänpäivän iltaa teille lukijoille,
ja etenkin kaikille iseille :)

Iida Emilia

21 kommenttia:

  1. todella maukas saareke!!
    mukavaa alkavaa viikkoa

    VastaaPoista
  2. Panelointi ja brunssi näyttävät ihanille! Onnea on hyvä veli. :)

    VastaaPoista
  3. Panelointi näyttää todella hyvälle.
    Ihana kattaus:-))

    Mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
  4. Oih...en nyt löydä parempia sanoja tähän... Tuli jotenkin haikea olo. Mutta siis hyvällä tavalla ;) jos mahdollista...
    Saarrekkeesta tuli paneelien kanssa vielä entistäkin ihanampi ja tuo viimeinen kuva... <3

    VastaaPoista
  5. Jaana, Tuire, Arja: Kiitos, kiitos <3

    Liisa: No voi kiitos! Tykkään kyllä itsekkin nyt vielä enempi paneelien kanssa.
    Vai haikea olo tuli ;) Tuossa viimeisessä halikuvassa onkin muuten jotenkin haikea fiilis...katselevat pikkusiskon suuntaan alaspäin. Jotenkin surumielinen, vaikka olikin iloa täynnä :)

    VastaaPoista
  6. Oi ihana hyvänmielen postaus! Kiitos :) Varmasti perheen isi osasi arvostaa vaivannäköä, aivan mahtavan näköinen aamiainen aivan mahtavan näköisellä saarekkeella :)

    VastaaPoista
  7. Kaunista harmoniaa tähän maanantaiaamuun...Kiitos :)

    VastaaPoista
  8. Ihanasti nikkaroitu saarreke!
    Osaan jo kuvitella mitkä jouluherkut laitat saarrekkeeseen tarjolle :P
    Kivaa Viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Hyvältä tuo paneeli näyttää!
    Ihana olisi useamminkin brunssintapaisia järjestää, mutta laiskuus iskee usein yllätttävällä tavalla :)

    VastaaPoista
  10. Minäkin tykkään tuosta saarekkeesta, mahtava nikkarointi! :) Ihastelin sun kuvia ja onkin ihan pakko kysyä että minkämerkkinen/mallinen kamera sulla on? Olen tekemässä kamerahankintaa ;) Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Panelointi kyllä viimeisteli hienon saarekkeesi!
    Ihana on myös kattauksesi, kyllä isin kelpaa tuollaiseen pöytään herätä. Meidän isillä ei niin mukava päivä ollut, kun minä sain lapsilla jo olleen mahataudin yöllä..:(
    Pitänee kattaa vaikka ensi viikonloppuna kunnon aamiaiset..=)

    VastaaPoista
  12. Sinusta oli pikku juttu tehty! :)
    ONNEA!

    VastaaPoista
  13. Kaunista, niin paneeli, saareke, kuin tuo brunssikin. Ihana tuo ikkunapoka ja laatikossa näyttää olevan myös kaikkea kivaa :) Mukavaa viikon alkua

    VastaaPoista
  14. kaunista! Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  15. Upeasti onnistui tuo saareke, on sulla huippu veli :)

    Viimeisessä kuvassa on jotain harrasta, vaikka kerrot heidän katsovan alaviistoon, näyttäisi siltä että nukkuvat sylikkäin. Ihana kuva.

    Kyllä on sielläkin isien kelvannut viettää vapaapäivää :)

    Hovissa isi toivoi aamupalaksi paistettua pekonia ja munakokkelia. En ole eläissäni pekonia paistanut ja härrekuude mikä käry oli hovissa. Herkkä aamu vaihtui meillä mielettömään tuuletukseen, joka puolelle kynttilöitä ja liesituuletin täysille. Tunnelma oli aika kaoottinen. Mä luulen ettei meidän isi enää tilaa pekonia kotona, sen verran karmea se käry oli hänenkin mielestään :/. Me ollaan tällaisia herkkisneniä :D

    VastaaPoista
  16. Ilolla täällä lueskelen viestejänne :)

    JohannaMaria: Lämpimät kiitokset kauniista sanoistasi <3 Kyllähän sille meidän isukille aamiainen tuossa maistui :)

    Lovviisa: Kiitokset <3

    Allidaalia: Kiitos <3 Heti tuli nälkä, kun mainitsit jouluruuat ;P
    Onhan tuo saareke aika pieni loppuenlopuksi, mutta helpottaa se kummasti ruokien esillepanoa, kun laskutilaa on enemmän. Kivaa viikkoa sinne kans!

    Mari: Niinpä, olis kyllä mukava useamminkin panostaa myöhäiseen aamiaistarjoiluun oikein pitkän kaavan mukaan. Tekis oikein pekonit ja paakkelssit kans :)

    Villa harmonia: Kiitos viestistäsi :) Mä kuvailen vähän eri kameroilla, kun mieheni työskentelee valokuvausliikkeessä, niin hän aina raahaa viikonlopuksi työkameroitaan kotiin ;)Välillä kuvaan meidän omalla, ihan tavallisella Fujifilm EXR-digikameralla ( siitä en kauheasti tykkää, mutta ihan hyviä kuvia sillä saa ;). Brunssikuvat on otettu ammattilaisten järkkärikameralla: Canonin EOS-1 mark III ( tarkkoja loistavia kuvia, mutta kameran käyttö on vaikeaa...onneksi isäntä osaa neuvoa ;). Kaikkein eniten olen tykännyt Canonin EOS 7, tai Panasonic LUMIX gf-1 järkkäreistä.
    Toivottavasti näistä jotain apuja :) Kivaa viikkoa sinulle!

    Christina: No voihan kökkö, minkä taudin pukkasi teille isänpäiväksi :( Toivottavasti jo helpottaa! Saahan sen herkkuaamiaisen toteutettua onneksi vaikka joka viikonloppu :)

    Hih, vai huomasit sen pikkiriikkisen jutun ;) Kiitos <3

    Vanilja: Suuret kiitokset! Olen niin ihastunut tuohon vanhaan laatikkoon. Sinne voi loihtia vaikka mitä. Nyt sieltä löytyi lapsille kaakao ja maito + muita mausteita ;) Mukavaa viikkoa myös sinulle!

    Ruususuun äiti: Kiitos <3 Ihanaa viikkoa teillekkin :)

    Ansku: Heh! Että mä repesin :D Pekonit ja kokkelit oliskin ollu herkullisia, mutta mä olisin varmaan kans savustanu koko pirtin. Isäntä on meillä kyllä joskus onnistunu hyvin paistopuuhissa :)

    Niin, ja kiitos kehuista <3 Mustakin tuossa kuvassa oli jotain niin kivaa herkkää tunnelmaa :)

    VastaaPoista
  17. Mahtava saareke! Ja ihanat värit :)
    Sulla on paitsi valokuvauksellisia lapsukaisia niin myös valokuvauksellinen mies ;)

    VastaaPoista
  18. Iida Emilia,

    Tiedätkö, että blogisi on IHANA!!♥ Se on yksi suosikeistani täällä Suomessa:)
    Kuvasi ovat kauniita, selkeitä,
    kodikkaita, sisustustyylisi makuuni;) just love them ♥

    Eipä sitten muuta kuin kivaa viikon jatkoa ja joulun odotusta!:)

    Lämmin halaus, Marge

    VastaaPoista
  19. Ihanat tunnelmat <3 Ja niin kaunista <3 Halit!

    VastaaPoista
  20. Marika: Voi kiitos <3 Kerroin valokuvauksiselle miehelleni terkut ;)

    Marge: No voi sinua <3 Kiitos ihan hirmuisesti kauniista sanoistasi! Ihan täällä punastuttaa. Sinullahan se IHANA blogi vasta onkin :) Mutta kyllä näillä sanoilla porskuttaa taas kummasti eteenpäin ;) Halit sinne myös <3

    Nonnukka: Kiitos ihanainen <3 Halit sinnekkin :)

    VastaaPoista
  21. Täältä kans ISOJA kehuja saarekkeen panelointiin ja kauniiseen kattaukseen!! :) Kuola valluu ko kattoo tuota brunssia :D Täytyy hipsiä jääkaapille :P

    Ja ihana kuva tuo isänpäivän-halauskuva <3

    VastaaPoista