Hiphei! Hipsein tänne vielä kertomaan, millaisia lahjoja 10-vuotiaamme saikaan. Selkeästi nyt oli havaittavissa, että iso neiti sai isojen tyttöjen juttuja! Lelujen sijasta tulikin vaatetta, korua, rahaa, radio, cd-levyjä ja models-muotisuunnittelu-puuhakirjoja. Ja kaikki olivat tytölle kovin mieleisiä :) Ehkä parhain lahja kaikista oli lippu Disney on ice- jääshowhun kummien ja serkkujen kanssa.
Onneksi lelutkin kiinnostavat edelleen, sillä lapsihan tuo kymmenvuotias vielä on. Varsinkin barbi-leikit, sekä erilaiset roolileikit tempaavat mukaansa. Olen myös hiljalleen hankkinut tytöille Maileg-juttuja synttäri- ja joululahjoiksi. Mielellään sisarukset niillä leikkivätkin, ja miellyttäväthän ne ( äipänkin ) silmää ihan koristeinakin ;)
Nämä suloiset kalusteet sopivat hyvin barbileikkeihin, mutta Pentikistä aikoinaan hommatut puputkin pääsevät usein mukaan seikkailuun :) Harmikseni jotkut näistä Mailegin leluista ovat aika huteraa tekoa, kuten tuo silityslauta, jota onkin pitänyt hieman liimailla kestävämmäksi. Vai onko nämä tehty vaan koristeiksi? Meillä niillä ainakin leikitään :)
Lastenhuoneen talvisia tunnelmia. Tykkään huoneen Huvikumpumaisesta tunnelmasta ( tosin lattian laittaisin mielelläni vaihtoon ;)
Ikkunanpokia ei voi koskaan olla liikaa! Rakastan vanhoja ovia ja ikkunankarmeja. Jos niitä ei ole talossa omasta takaa, niin täytyy hivuttaa ne jotenkin mukaan sisustukseen :)
Lastenhuoneeseen mulla onkin kiva pieni laajennusprojekti mielessä,
mutta kerron siitä sitten myöhemmin ;)
Iida Emilia
Ps: Blogiin oli tupsahdellut hurjasti uusia lukijoita, joten toivotan kaikki lämpimästi tervetulleiksi
seurailemaan Pilvenhattaran eloa :)
Voi miten suloisan tyttöisä huone ja ihania nuo pupuset!
VastaaPoistaKomppaan sua ovi- ja ikkunanpoka-asiassa.. :)
VastaaPoistaVoi nuo Mailegit on niin ihania!<3
VastaaPoistaKunhan meidän pikkuneiti tuosta vielä hieman kasvaa niin tarkoitus on niitä rueta keräämään :)
Suloinen on tyttöjen huone!<3
Ihania lahjoja ja jääshow oli kyllä upea!
VastaaPoistaToi neitojen huone on kyllä tosi kaunis, mua on ruvennut ahdistamaan meidän neidin jatkuvasti sotkuinen kammari....varmasti aivan liikaa tavaraa :/! Kerro äkkiä siitä laajentamisesta, onnistuisiko täälläkin :)
Mailegit ne aina jaksaa sulostuttaa ja ilahduttaa, ovat super ihania! Kiinnitin huomion myös tuohon virkattuun mattoon, äiti lupasi neidille tehdä juuri tuon tapaisen. Millä ohjeella tuo on tehty?
Nyt on pakko vielä katsoa nuo kuvat uudestaan, huone on vain niin KAUNIS <3
Voi huoh miten tämä kammari on kaunis <3 Kaikki suloiset yksityiskohdat ja värit! Vanhat pokat on kyllä ihkuja <3 Ja mailegit <3
VastaaPoistaOi voi miten suloinen ja ihastuttava huone teidän tytöillä!! <3 Niin herttainen! <3
VastaaPoistaVoi kun sitä saisi meidänkin tytön huoneen noin kauniiksi.. Meillä lelut alkaa aina vähitellen täyttämään siistittyä lattiaa. ;-)
Täällä on toinen, joka hullaantuu vanhoista ikkunanpokista ja ovista. ;-) Joku kerta olen ajatellut toteuttaa ideani, että sommittelisin ikkunanpokan laseihin valokuvakollaasin meidän perheestämme. Sellainen voisi olla tosi kiva tyttömme huoneen seinälle. :-) Ikkunanpoka täytyisi vain ensin löytyä.
Rentoa sunnuntaita Sinulle ja iloa alkavalle viikolle! :-)
Halauksin! <3
Torel kaunis huone tyttösel ♥
VastaaPoistaHeissan, mukavaa sunnuntaita teille.
VastaaPoistaMaileg puput ja jutut ovat kyllä niin suloisia.. :) Ihanan satumainen huone tytöillä.
Mailegin jutut ovat kyllä hurjan ihastuttavia. Harmikseni meän tyllerö on jo 12v ja ohittanut tämän ihanuus kauden...Mistä sitä uuden saisi :)
VastaaPoistaTuiju
Moi ihanuus! Ja tuon huvikumpuhuoneen tunnelmia on kyllä aina yhtä ihana ihailla!! Meidän neulemekkoinen pentikpupu on mystillisesti kadonnut jonnekin..kerran kai tyttö otti sen jonnekin mukaansa eikä sitä sen koomin ole näkynyt :( mua harmittaa vieläkin, varsinkin, kun niitä ei taida enää uutena saada :( mä en ole ainakaan löytänyt..
VastaaPoistaJuu, ikkunanpokia ei voi olla liikaa ;)
On kyllä niin nättiä! Mailegit on ihania. <3
VastaaPoistaVoi miten ihana huone!! <3
VastaaPoistaNiin suloinen huone! <3
VastaaPoistaAnselmi, Eija, Hansu: Kiitokset <3
VastaaPoistaAnsku: Kiitos ihanainen <3 Meilläkin tuo tavaranpaljous ja vähäiset säilytystilat saavat helposti kaaoksen aikaan, mutta onneksi koululaisemme on innokas pitämään järjestystä yllä.
Matto on kirppislöytö, joten en valitettavasti osaa auttaa ohjeen kanssa.
Olen suunnitellut lastenhuoneen yhteydessä olevan vaatehuoneen seinän purkamista, jotta tilaa tulis lisää, mutta sitten taas miinuspuolena se säilytystila loppuisi! Katsotaan nyt mitä keksin ;)
Nonnukka: <3
Emppu: Suurkiitokset taas lämmittävistä sanoistasi <3 Kyllä täälläkin helposti lelut pyörivät lattioilla kuopuksen jäljiltä, mutta siivousintoinen esikoisemme korjaa ne onneksi yleensä pois :)
Ikkunanpoka kuvilla kuulostais ihanalta. Samantyyppistä itsekkin miettinyt :) Oikein ihanaa viikkoa sinnekkin!
Johanna, Mrs S: Kiitokset :)
Tuiju Kuukero: Kiitos kommentistasi! :) No sitä minäkin kauhulla odotan, että koska alkaa se aika, kun seinät täyttyykin vaan julisteista, ja prinsessajutut saavat kyytiä ;) Vielä 10v. tuntuu tykkäävän, mutta omasta huoneesta kyllä jo haaveilee kovasti, sillä tämä huone pitää jakaa sotkevan 6v:n kanssa :)
Liisa: Voi kiitokset <3 No olipa harmitus, että pupu hukkui. Kävin juuri ennen joulua Pentikillä, eikä siellä tosiaan ollut näitä pupuja enää myytävänä :(
Christina, Heidi, Jensku: Kiitos teillekkin kovasti :)
hirrween paljon kaikkia ihania juttuja tuolla <3
VastaaPoistaOn teillä NIIN söpöä!! Ihana huone <3!
VastaaPoistaAivan ihana huone ja ihana huvikumpu sielläkin :) Meilläkin kyllä Mailegeilla leikitään ja ihan saman havainnon olen tehnyt.. Mukavaa loppuviikkoa!
VastaaPoistaVoi teidän valloittavan kaunis koti on Unelmien talo & koti-lehdessä!! <3 <3
VastaaPoistaJo kansikuvasta tunnistin ja voi miten ihastuttavan kodin löysinkään lehteä tarkemmin selatessani!! <3
Oli todella kiva kun suosikkiblogini on päässyt esille! :-)
Mukavaa päivää Sinulle!
Halauksin!
Aivan ihanan valoittava koti!
VastaaPoistaTalo&Koti lehden ansiosta löysin blogisi. Olen jo tämän päivän aikana momen monta kertaa ihastellut ja lukennut lehdestä kodistanne kertovan jutun ja nyt vasta honasin että jutusta löytyi myös linkki tänne blogiisi. Ja nytpä saan jatkaa kotinne ihastelua myös täällä blogissa.
Kodistanne hurmaantunut uusi lukijasi :)
Ihana juttu kodistanne Ilonan kirjoittamana uudessa Talo&Koti lehdessä!
VastaaPoistaMukava katsella ennen ja jälkeen kuvia lehdestä, vaikka täälläkin on tullut vierailtua:)
Ihana Huvikumputunnelma lastenhuoneessa onkin. Mailegin puput ovat niin suloisia.
Oih, täällä ihan hymy korvissa lueskelen viestejänne <3
VastaaPoistaAnu, Maarit, Ruususuu: Kiitos :)
Emppu: Kiitos ihana! <3 No siellähän se lehtijuttu oli nyt juu, ja oikeen kansikuvamallinakin näemmä ;) Ihmeen paljon olivat kuvia meiltä laittaneet! Hieno juttu oli. Teen vielä postauksenkin viikonloppuna, jahka kerkiän.
TiinaK: Voi kiitos! Ihan nyt posket punaisina täällä lueskelen ihanaa kommenttiasi <3 Mukava kuulla, että tykkäsit, ja sydämellisesti tervetuloa blogia seurailemaan.
Hanne: Kiitos :) Kyllä oli Ilona ja Hanne tehneet hienon jutun! Nuo ennen-kuvat on otettu silloin, kun kävimme kotiamme ekan kerran katsomassa. Onhan tää jonkinverran muutosta kokenut ;)
Leppoisaa keskiviikko-iltaa kaikille :)
Blogissani on sulle haaste :)
VastaaPoistaIhana juttu teidän kodista Talo & Koti-lehdessä!!!
VastaaPoistaKikke: Kiva. Kiitos Kikke :)
VastaaPoistaTuire: Voi kiitokset sulle <3
Uusimman Talo&Koti-lehden ansiosta löysin tänne blogiisi:)
VastaaPoistaTodella kaunis koti teillä, oli mukava lukea juttu lehdestä ja ihastella kuvia!!
Ihastuttava huone ja mulle ihan uusi tuttavuus nuo Mailegit! Kiva tietää, niin nyt helppo alkaa keräilemään ihanuuksia Erinille :)
VastaaPoistaIhanaa vielä tuo lehtijuttu! Onnea :D
Tiitu: Kiva kuulla, että tykkäsit jutusta. Kiitos :) Oikein lämpimästi tervetuloa lukijaksi!
VastaaPoistaSuvi: Kiitos kovasti :) Nuo Mailegit on kyllä suloisia pikkutytön leluina.
vallan kaunis! Me muuten hiottiin ja vahattiin vaaleanharmaalla/valkoisenharmaalla samanlainen parketti ja tuli ihan jees :) Olihan siinä työtä, mutta lattian työstäminen oli ihan kivaa :) Hinkattiin rätillä sitä vahaa, eli oli aika varma lopputulos.
VastaaPoistaOi, kiva kuulla että muutos on onnistunut. Kiitos vinkistä! Kyllä mulla myös aikomus jotain tälle tehdä :)
VastaaPoistahttp://www.lamaisonprime.fi
VastaaPoistaLöysin täältä hienot Mailegin tuotteet :)