maanantai 25. helmikuuta 2013

Lomalla

Hiphei! Meillä hiihdeltiin nyt lomaladuille.

Tai no, ainakin muu perhe saa ottaa rennosti koko viikon. Itselleni on pari työpäivää tiedossa, mutta mukavasti aikaa jää olla yhdessäkin. Heti loman alkajaisiksi taivaalle ilmestyi ihmeellinen valoilmiö, jota ei olekkaan tämän harmaan helmikuun aikana juuri näkynyt! Ainakin minut tuo taivaallinen lämmönlähde herätti talvisesta horroksesta, ja alkoi jopa tuntua siltä, että kevät tulee sittenkin :) Lupaukset keväästä leijuvat jo ilmassa...tuoksuna tuulessa, talitintin laulussa, lätäkköinä asfaltilla! 


Kävimme viikonloppuna synnyinseudullani satakunnassa isääni katsomassa.
Pieni maisemanvaihdos teki hyvää. Muutoin aiommekin pysytellä kotinurkissa.


Ulkoilua, uimahallia, ystävien tapaamista, hyvää ruokaa ja yhdessä oloa.
 Siinäpä sitä ohjelmaa kylliksi :)


Jos vaikka ehtisi hieman sisustelemaankin. 
Jotenkin näin kevään kynnyksellä kaikki näyttää kotona tylsältä!
Tekisi mieli sekoittaa koko pakka, ja aloittaa peli ihan alusta ;) Mutta ehkä pienetkin jutut piristää...kuten rouheat oksat kannussa, ja mukavat muistot kehyksissä.



Olen lueskellut ihania kommenttejanne, ja iloinnut niistä jokaisesta! Lämmöllä toivottelen jokaisen uuden lukijan tervetulleeksi. Mukavaa kuulla, että postaukseni ovat jotakuta inspiroineet. Joskus kun tuntuu, että turhia jorinoita täällä höpäjän ;). 


Eiköhän tuo lisääntyvä valonmäärä innosta taas tarttumaan useammin kameraan. Piakkoin laitan vielä postausta wc:n muutoksesta, sekä eteisestä. Niitä on kovasti toivottu.

Auringonhippuja päiviinne!

Iida Emilia

ps: No jopas oli kuvatkin harmaita... 

21 kommenttia:

  1. Eipä tosiaankaan näytä minusta tylstältä. Kaikkea muuta! Teillä on tosi viehättävän näköistä ja ihana tuo naulakko. Sellaista itsekin etsiskelen...

    VastaaPoista
  2. Tuota naulakkoa ihailin minäkin, ja sellainen on täälläkin hakusessa, :)
    Oikein mukavaa ja aurinkoista lomaa!

    VastaaPoista
  3. Se vain itsestä tuntuu tylsältä ja harmaalta, sitä sun kuvat ei I-K-I-N-Ä <3

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia taas. Kyllä on sama ilmiö meilläkin, sisustus kaipaa "piristystä" mutta ajattelin kans pienillä jutuilla sen toteuttaa :) Aurinkoista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Aurinko saa niin ihmeitä aikaan! Virtaa riittää paljon enemmän ja kotiakin pakko "keväistää":)

    VastaaPoista
  6. jatkoa edelliseen..jotain tapahtui ja viesti lähti ennenaikojaan. Piti siis vielä lisätä, että ei ole tylsän näköistä teillä! Päinvastoin!

    VastaaPoista
  7. Kevätmieltä jaoit tälläkin ihanalla kuvasarjalla!
    Leppoisaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Kaunista katseltavaa eikä yhtään tylsää. Siskolleni vinkkasin lomalla keittiönmuutoskuvasi ja kovasti hän niistä inspiroitui, kun samanlaiset kaapit vetimiä myöden odottaisivat käsittelyä:)

    VastaaPoista
  9. Kevät tuo tullessaan aina sisustusvimman :)
    Tyylikkäitä kuvia ja upea tuo naulakko!

    Aurinkoa lomaviikkoonne!

    VastaaPoista
  10. Kivaa lomaa kamuselleni <3
    Nautihan !
    Kaunis kotisi on aina piristys vaikka päivä olisi harmaa.

    VastaaPoista
  11. Kiitos naiset :)Kiva, jos teidän silmäänne ei kuitenkaan näytä tylsältä ;) Naulakko on löytö mummolastani. Se on todellinen aarre!

    Villa vaahtokarkki: Kiva kuulla, että siskosi innostui keittiöjutusta! Ei muutakuin suti heilumaan vaan. Uurastus kannattaa kyllä :)

    Tai jos ei halua itse hommaan ryhtyä, niin voihan sitä vaikka kysellä ammattikoulujen maalauslinjoilta ruiskumaalauksista. Itsekkin sellaista alkuun mietein, mutta nyt olen tyytyväinen, että lähdin itse kokeilemaan, sillä lopputulos palkitsi :)

    VastaaPoista
  12. Kuvasi näyttävät todella kauniilta ja rauhallisilta,ei yhtään tylsiltä.Minusta kodin pitää olla rauhoittumisen tyyssija ja teillä näyttää juuri siltä.Kiitos myös sinulle siitä että jaksat vastailla super suositun blogisi moniin kommenteihin! Arvostat lukijoitasi!

    VastaaPoista
  13. Teillä on aina yhtä kaunista <3

    Tuo piikkilankasydän jaksaa aina vain ihastuttaa minua. Siinä on jotain ihan täydellistä...

    VastaaPoista
  14. Kuulostaa kivalta hiihtolomalta :) Itselläni ei ole nyt talvilomaa kun pidin joulun aikaan kaikki, kesälomaa odotellessa :) Tervetuloa vierailemaan blogiini: http://wwwunelmaonnesta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  15. Ani: Voi kiitokset kauniit ja niiaukset päälle <3 Yritän tosiaan aina vastailla, vaikkakin joskus saattaa kestää ;)

    Mape: Kiitos :)Piikkilankasydän on kovasti minunkin mieleeni. Yksinkertaisen kaunis.

    Heli: Kiitos. On se loma tosiaan aina lomaa, vaikka ihan kotiympyröissäkin pörräisi :)

    Onneksi tässä kevään mittaan on kivoja pieniä pyhiä, niin tulee se kesäkin nopsaan sieltä!

    VastaaPoista
  16. Voi, minä taas ajattelin, että onpa ihanan kirkkaita kuvia, niissä on lupaus keväästä!:)

    VastaaPoista
  17. Ihanaa lomaa toivottelemassa, ompa ihana saada sinut mukaan uusiin seikkailuihin;)
    Ilona

    VastaaPoista
  18. Anonyymi6.09

    oih, naulakko ja tuo piikkilankasydän on jotain niin uskomattoman kaunista! :) mistä tuollaisia sydämiä saisi, vai itsekö olet taiteillut? todella ihanaa, että kuuntelet lukijoiden toiveita ja haluat esitellä vielä wc:tä ja eteistä. miten mukavaa! blogisi on todella inspiroiva!
    rentouttavaa lomaa!

    T. sara

    VastaaPoista
  19. Heidi: Hih, no kiva jos näytti kirkkaalta. Kuvausmuokkauksen ansiota, mutta kyllähän nuo päivätkin jo kirkastuu :)

    Ilona: Kiitokset! Ilo on minun puolellani <3

    Sara: Sydämellinen kiitos sulle kommentistasi <3 Tuon rautalankasydämen mulle taiteili eräs tuttavani! Tykkään siitä myös kovasti :)

    VastaaPoista
  20. Siis niin hienoja kuvia, ihanan näköistä! Inspiroi taas itseäni =)

    Hyvää kevään odotusta sinulle!

    VastaaPoista
  21. Kiitos, ja ihanaa kevättä sullekkin <3

    VastaaPoista