keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Jouluttaako?


Heipsan taas pitkästä aikaa! 

Tulikin oikein kunnon bloggausloma tähän väliin! Uudistunut arki ja lisääntyneet työt meinaavat viedä ajan, ja energian mennessään. Saan olla kuitenkin kiitollinen, että näinä aikoina työt ylipäänsä lisääntyvät, kun ympärillä läheisiä ihmisiä irtisanotaan ja lomautetaan jatkuvalla syötöllä. Jatkan siis tutusti ja turvallisesti samoissa hommissa kuin ennenkin, mutta teen nyt yhtä tai kahta lisäpäivää toisessa paikassa, elikkä kahdeksan vuoden osa-aikatyön jälkeen lähestulkoon normaalia työaikaa! Hyvin on lähtenyt kaikki sujumaan. Lapsetkin ovat onneksi jo niin isoja, että pärjäävät ilman ainaista mamman huolenpitoa. Iso kiitos kuitenkin äidilleni, joka pääsee usein iltapäivisin alakoululaistemme seuraksi :).  

Mutta palatakseni tuohon otsikkoon....


Musta tuntuu, että aika monellakin on tänävuonna joulufiilikset hukassa! Vai olenko ainut? Yleensä intoilen joulua jo lokakuussa, mutta nyt ei meinaa jouluttaa sitten  millään, eikä edes väkisin! Olen kyllä viritellyt tunnelmavaloja ympäriinsä pimeyttä karkoittamaan, ja sisustellut kotia talvisempaan asuun ja kaivellut joululehdet esille....mutta missä viipyy se ihana, lämmin joulufiilis?


Sukset nostin sisään, kun niille ei ainakaan vielä ole ulkosalla käyttöä ;)


Sammalesta tein pienen sydänkoristeen. Leikkasin pahvista sydämenmuotoisen palan, ja asettelin sammalet siihen päälle rautalangan avulla. 



Nyt sitten vaan odotellaan, että milloin se joulu päättää tulla tupaan :)
(Onhan tässä vielä sentään vähän aikaakin).

Tunnelmointia viikkoonne!

Iida Emilia

20 kommenttia:

  1. ....joulufiilistä odotellessa.
    Hieno idea tuo sammalsydän! Yksinkertainen, mutta kaunis.
    Taidanpa heti tänään kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Samoilla fiiliksillä täällä tuon joulun suhteen...ja se jos mikä on OUTOA :O?!?Ei meinaa itteään tunnistaa...
    Jouluttelu on meillä aina alkanut viim.isänpäivänä!Täysin valmis se on ollu 1.adventin aikoihin,viimeistään 6.12!!!
    Nyt en oo oikein ees aloitellu...
    Mä uskon,että pakkasen ja lumen puute on SE syy!

    Tänään oon kuitenki täällä punaista laitellu ympäriinsä ja jouluverhot meinaan jo vaihtaa keittiöön...jostainhan se on aloitettava ettei vaan käy niin,että joulu tulee ja menee ohi ettei huomaakkaan!

    Nyt siis joulumieltä kaivelemaan ;)

    Ihanat kuvat taasen <3.
    Eino vei mennessään mun sammalaskartelut ulkoa!Ja taas terassi kaipaa jouluista ilmettä ;)

    Iloa päivääsi <3

    VastaaPoista
  3. Kyllä se joulumieli varmasti lämpenee tuossa 1.adventin lähestyessä. Itse ainakin odottelen ja uskon niin käyvän! :) Vähän on vielä niin syksyinen kelikin. Ihanat nuo vanhat sukset teillä sisällä, sopii kivasti. Talvea ja sen lumipeitettä odotellen.. :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä se sieltä tulee...aina on tullut :)

    Ihanat kuvat, kerrassaan ihanat! Suloinen tuo sydän ja paljon ihania pieniä juttuja...ja tutut suksetkin siellä odottelee lumen tuloa ;)

    Pian nähdään ystäväiseni <3

    VastaaPoista
  5. Teillä on ainakin kuvien perusteella jo ihanan tunnelmallista! <3 Eli siis tykkään! ;) :)
    Tuo sammalsydän onkin tosi kiva idea ja kuulostaa aika helpolta toteuttaa!
    Minulla joulun tunnelmointiin vaikuttaa kyllä suuresti lumen puute... :( Sitä tässä onkin jo odoteltu pitkän aikaa! :/
    Nyt sentään täällä Tampereella on alkanut öisin pakastaa! :)
    Toivotaan, että luntakin saataisiin vihdoinkin! <3

    Toivon Sinulle sinne myös lumisadetta! <3

    VastaaPoista
  6. Kylläpäs mä olenkin odotellut postausta sulta♡ tosi valloittavat kuvat! Nuo sammalsydämet on niin nättejä ja nopeita tehdä. Täällä kans meinaa olla vähän hukassa, tänään heti erilainen fiilis kun pikku pakkanen on. Lumen tulo on varma keino saada joulu fiilis♡

    VastaaPoista
  7. Ehkäpä se joulun tunne alkaa hiipimään pikkuhiljaa tännekin. Tänään vaihdoin viininpunaiset verhot keittiöön ja aion laittaa jo kynttelikötkin ikkunalle.
    Viikonloppuna menen kaksillekin joulumarkkinoille, ehkä silloin jo jouluttaa kun ekat tortut, piparit ja glögit maistellaan!

    VastaaPoista
  8. Voi ja täällä jouluttaa jo ihan hirveästi...saan oiekin pitää itseäni aisoisSA, että en vielä liikaa innostu...:)

    VastaaPoista
  9. Anonyymi5.26

    Ihania kuvia!
    Täällä jouluttaa jo kovasti :)
    Eiköhän se joulufiilis sinnekkin pikku hiljaa hiivi.
    E-R

    VastaaPoista
  10. Kyllä täälläkin jouluttaa...pienin askelin kohti joulua mennään. Ihanat kuvat<3

    VastaaPoista
  11. Iida Emilia: Totta, saa olla kiitollinen, että on työtä ja jos on vielä vakituinen, kunnon työsuhde, se on oikea lottovoitto! Minullakin oli onni saada vaihtaa tänä syksynä uuteen työhön lähemmäs kotia, vakituinen, kunnon työsuhde, olen tosi kiitollinen ja ihmeissänikin, se ON lottovoitto:)

    Minua on taas jouluttanut yllättävän aikaisin..;D En laita kuitenkaan vielä valoja, koska yhteisestä sopimuksesta mieheni kanssa, meillä laitetaan jouluvalot yms. joulukuun alusta:) Mutta kynttilöitä poltetaan, glögiä juodaan ja joulutorttujakin ollaan jo syöty...;)

    Kyllä sinnekin jolufiilis pian tulee, usko vaan pois!;)

    Hali!♥

    VastaaPoista
  12. Niin ihanan kauniit sävyt - suloiset kuvat <3

    VastaaPoista
  13. Täälläkin ihmetellään, että missä ihmeessä se joulufiilis luuraa tänä vuonna! :) Josko sitä viikonloppuna kaivelis vähän joulutavaroita kaappien kätköistä ja kattois auttaisko se yhtään asiaa..;) Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  14. Kiitos kommenteistanne ihanat :)

    Mukava kuulla, että joillakin on kuitenkin joulu-intoa synkeistä säistä huolimatta!

    Kyllä se varmasti tuo syksyinen sää on, mikä ei nyt saa mieltä kääntymään joulu-aatoksiin!

    Tällä hetkellä lunta näyttääkin tupruttelevan oikein runsaasti maahan ( tosin märkää sellaista, mutta jospa se talvi sieltä kuitenkin olisi tulossa :)

    Marikki: Kyllä näin on tosiaan, että vakituinen hyvä työsuhde on erittäin tärkeä asia! Ja vielä jos saa tehdä sitä mistä tykkää, ja mitä parhaiten osaa.

    Itselläni on kokoajan ollut vakituinen mukava työsuhde, ja erittäin joustava, kiva pomo. Harmikseni työtä oli vaan tarjolla liian vähän, enkä olisi halunnut vaihtaa kuitenkaan työpaikkaa. Mutta nyt kävikin mukavasti, kun sain samalta alalta lisäpäiviä, niin ei tarvitse alkaa etsiä uusia töitä. Kaikki siis järkkääntyi hyvin :)





    VastaaPoista
  15. Mulla on vähän samat fiilikset. Joulua olen laitellut ja jouluvaloja ripustellut, mutta jotenkin se syvällisempi jouluntunnelma puuttuu ... josko tänään alkaisi lunta hidellä ja jouluntunnelmat löytyä :)

    VastaaPoista
  16. Anonyymi9.42

    Joulufiilis se on kateissa täälläkin :O

    Paitsi ihan hetkittäin. Kuten tuo teini kuvasi yhtenä päivänä " Käväisi joulufiilis, se vähän kuin juoksi lävitse". Ja työpaikka kyllä näiden uutisointien aikana tuntuu aika voitolta tosiaan. Jouluintoa odotellen
    Venla

    VastaaPoista
  17. Kyllä se on joulufiilis mullakin hukassa. Vaikka yrittääkin joulua sisustella, ni ei se vaan auta. Taidan kohta alkaa kuunnella joululauluja, josko se tunnelma vaikka tulis niitten mukana. :)

    Kauniita kuvia sulla taas jälleen. <3

    VastaaPoista
  18. Pitkästä aikaa vierailulla..aina yhtä kodikasta teillä:) Ja älä huoli, kyllä se joulumieli sieltä vielä löytyy..:)

    VastaaPoista
  19. Ihania kuvia jälleen kerran. Blogissani olisi muuten sinulle pieni haaste. Mukavaa joulun odotusta! :)

    VastaaPoista
  20. Täällä sama vika, ei jouluta ei..tosin mulla ei voi lumenpuute siihen vaikuttaa koska täällä ei sada koskaan.. ;) mutta siis just toi kun on kauheasti muuta hommaa, niin se väsyttää, uskon jos olisin enemmän kotona niin jaksaisin etsiskelläkkin niitä koristeita eri tavalla, nyt tuntuu kivalta ettei sitten tarvitse joulun jälkeen raivata niin kauheasti tavaraa pois.. =)

    VastaaPoista