tiistai 21. tammikuuta 2014

Talviset synttärikekkerit

Huurteiset pakkasterkut Pilvenhattaralta!

Kyllä nyt on Pakkasukko pistänyt parastaan, kun vihdoin sai talven tänne pohjolaan taikoa. Ihanista tammikuisen kirpeistä ja valoisista päivistä ollaan saatu nauttia lumisissa maisemissa, ja kunhan pukee lämpimästi päälle, niin uskaltaa sen nenänsäkkin hetkeksi ulos pistää ;).
 
Pikkuisen pakollisen blogitauonkin pidin, sillä vanha koneemme päätti vetäytyä eläkkeelle, ja nyt tässä uutta konetta opettelen käyttämään. Mukavaa huomata, että olen saanut blogiin mukaan uusia lukijoita. Tervetuloa kaikille lämpimästi, ja kiitokset ihanista viesteistänne. Pahoittelut, että vastaaminen on viivästynyt näin pitkään!
 
Mutta arvatkaapas mikä päivä tänään on?
Tasan 11 vuotta sitten tapahtui elämässämme jotain mullistavaa. Silloin rakas esikoisemme päätti tulla luoksemme asumaan. Niin pieni ja avuton tuhisija on nyt kasvanut nuoreksi neidiksi. Kuinka se aika rientääkään niin nopeaan?

Otimme varaslähdön synttärijuhlien viettoon viime viikonloppuna, ja saimme tänne sankarin parhaimmat kaverit pyjamabileisiin. Toiveena oli talviset yökyläsynttärit, ja nehän sitten järjestettiin. Väriteemaksi valikoitui turkoosi ja valkoinen, ripauksella mustaa.

Kakuksi Tilleroisemme toivoi pätkisdominojuustokakkua, ja sehän tuntui maistuvan hyvin kaikille vieraille. Koristelimme kakun värjätyllä marsipaanilla ( Väristä tuli tosi epätasainen, mutta onneksi nuo lasten tekemät lumihiutaleet peittivät pohjan hyvin ). Lumitähdet tehtiin piparimuoteilla kaulintamassasta.
 

 
Synttäritunnelmia! Perus pompomit ja viirinauhat koristeina.
 Esikoinen askarteli itse ystävilleen pienet aarrepussukat.
 


Iltahämyssä kuvattua herkkupöytää.
Pikkusisko muovaili kakun päälle lumiukon, ja lumihiutaleita kakussa oli tietenkin 11.
 
 

Pätkisdominokakku

 
Pohja:
- 1 pötkö minttudominokeksejä
-75g margariinia
 
Täyte:
- 1 prk Flora vispiä
- ½ dl sokeria
- 1tl vaniliasokeria
- 200g maustamatonta tuorejuustoa
- n.130g maitosuklaata
-pussillinen pätkikisä
- 3 liivatelehteä
 
Sulata margariini pohjaa varten. Murskaa dominokeksit, ja lisää sulatettu margariini keksimurskan sekaan. Painele seos irtopohjavuuan pohjalle.

Vispaa kerma vaahdoksi ja mausta se sokerilla sekä vaniliinisokerilla. Sulata suklaa, ja murskaa pätkikset. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Lisää kermavaahdon sekaan tuorejuusto, sekä sulatettu suklaa ja pätkismurskat ( kevyesti sekoittaen ). Sulata liivatelehdet tilkkaan kuumaa vettä ja sekoita täytteeseen. Kaada täyte irtopohjavuokaan keksimurujen päälle. Peitä vuoka kelmulla ja laita yöksi jääkaappiin.
 


Kekkerit onnistuivat oikein mukavasti ja yllättävän rauhallisesti. Tytöt leikkivät ja pelasivat, etsivät aarteita, katselivat leffaa, kävivät saunassa ja supattelivat siskonpedissään myöhäiseen yöhön

Ensiviikonloppuna jatketaan vielä juhlintaa sukulaisten kesken :)
 
Nyt täytyy kiirehtiä työpaikalla käväisemään
( vaikka pitikin olla vapaapäivä, mutta aina ei osaa kieltäytyä ;)

 
Pirtsakkaa tiistaipäivää!

Iida Emilia

24 kommenttia:

  1. Anonyymi2.02

    mikä kakku!!! ihana,meidän muksujen synttäreille kans tollainen,kiitos hyvästä vinkistä :) muutenkin aivan ihanat kuvat taasen -A-

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia ja ihanaa synttäripäivää sankarille :)

    VastaaPoista
  3. Oi kun ihanat värit kattauksessa,ja kaunis kakku.Juhlat on niin kivoja varsinkin lastenjuhlat :). Mukavaa tiistaipäivää! -Nina

    VastaaPoista
  4. Kiva, että postasit pitkästä aikaa! :) Tämä sun blogi kuuluu ehdottomasti mun lemppareihin :) Ihanat kekkerit näyttää olleen! Kakku kuulostaa herkulta! Ohjetta siis ehdottomasti julkaisuun :)

    Tervetuloa minunkin uutukaiseen blogiin vierailemaan! :)

    VastaaPoista
  5. Kivan näköiset kekkerit! :) Ja musta toi epätasainen väri on oikeastaan aika hauska, näyttää vähän jäätyneeltä järven- tai merenpinnalta! :)

    VastaaPoista
  6. Ihana kakku! Noi pipatimuotit on tosi kauniit! Ja taitavia tyttösiä sulla :)

    VastaaPoista
  7. Onpas ihanan näköset synttärit!! :)

    VastaaPoista
  8. Upean näköiset juhlat!:)

    VastaaPoista
  9. Kaunis talvikakku ja niin kauniit värit!
    Onnea esikoiselle!:) Sielläkin on sitten se ensimmäinen kymppi ylitetty;)Minun tyttöni on 14 ja ensi kesänä rippijuhla*huoh* Aika tosiaan rientää ihan huomaamatta tässä arjessa:)
    Mukavaa talviviikon jatkoa sinne!♥

    VastaaPoista
  10. Voi kuinka kauniita kuvia syttäreiltä!!! On kyllä ollut varmasti ihanat juhlat!

    VastaaPoista
  11. Voi kuinka ihanan näköistä synttäriherkkua, -kattausta ja -koristelua! Tuo kakku oli minusta upea juuri tuon värin vuoksi. Tuli ihan epätodellinen, kolmiulotteinen tunne kun katsoi sitä! Oikein kaunista, mukava viettää juhlia kun on kaunista!

    VastaaPoista
  12. Oi kun ihanan näköinen juhlapöytä.

    Vinkkinä jos tarvitset lisää muffinsivuokia - Tavastilassa euron kaupassa oli tosi edullisia.

    VastaaPoista
  13. Ihanan näköinen kattaus synttärijuhlissa!

    VastaaPoista
  14. Söpön näköiset kemut teillä :) Sainkin tuosta teidän muovaillusta kakunkoristeesta ideaa oman pikkuisemme talvisynttäreiden teemaan.. Muuten tuo epätasainen marsipaanin värjäys toi minulle ekana mieleen huurteisesta ikkunasta heijastuvan talvisen sinitaivaan. Ei siis ollutkaan hassumpi "sattuma" se värjäys!

    VastaaPoista
  15. Ihanat talvisynttärit. Tarjottavat näyttävät herkullislta ja kattaus kaunis <3

    VastaaPoista
  16. Ihana kakku. Nuo koristeet siinä on todella nätit.

    VastaaPoista
  17. Voi upeus mikä kakku ja kattaus, kyllä olis tuohon pöytään ilolla istahtanut! Kaikki väritkin niin ihanasti mietitty ja koti koristeltu <3

    Onko nuo kaikki pilkkumukit samaa väriä vai hämääkö vain tuo kuva, näyttää niin herkulliselta :)

    VastaaPoista
  18. Kiitos ihanista viesteistänne jälleen jokaiselle <3

    Hih, no kiva kuulla, että mun epäonnistunut marsipaanin värjäys näyttääkin hyvältä ;D Se olikin sitten ihan hyvä vahinko!

    Ja mukavaa jos joku saa ideoita mukaansa omiin talvijuhliin. Tuo lumiukko oli kyllä söötti <3

    Noi kuvien värit on vähän hämäävät, kun osa kuvattu illalla hehkulampun valossa, niin näyttävät ihan oudon vihreiltä, mutta kyllä ne GG-pilkkulatet ovat kaikki niitä samanvärisiä vaaleansinisiä :)

    Marikki: Voi jestas, siellä aletaan jo rippijuhlia järkkäilemään! Vastahan se teidänkin tyttö oli alakoululainen :)

    VastaaPoista
  19. Ai niin, ja Kirsille kiitokset vinkistä :) Kävinkin siellä kaupassa varmaan pari viikkoa sitten, mutta silloin en huomannut muffinivuokia.

    VastaaPoista
  20. Voi ku ihanan näköiset kekkerit teillä on ollut! <3 Kaunis kattaus, suloisia pallo -ja tähtikuoseja! :)

    VastaaPoista
  21. Voi että, miten ihana kattaus!! Ja tuo kakku on kyllä upea:))

    VastaaPoista
  22. Ihana kakku ja todella kaunis kattaus! Jos saan kysyä, minkä nimiset ovat nuo GG:n lattekupit?
    Ihanaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  23. Kiitokset kommenteistanne <3

    Pallot, tähdet, ruudut ja raidat miellyttää kyllä kovasti :)

    Iidadii: Toki saat kysyä :)Nuo kupit ovat Green Gaten: Spot pale blue-lattemukeja. Näyttävät kuvissa vihertäviltä, mutta ovat niitä v.sinisiä.

    VastaaPoista
  24. Voi ihanuus mikä synttäripöytä ja tuon kakun koristus ... niin ihku

    VastaaPoista