sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Talven riemuja!


Mukavaa Sunnuntai-iltaa jokaiseen kotiin!

Tänään on ollut mitä täydellisin talvipäivä. Yön aikana oli pyrytellyt kunnon kerros lunta maan päälle. Pakkasta oli juuri sopivan lempeästi. Auringonsäteet kimmelsivät ihanasti valkoisilla hangilla, ja lämmittivät jo mukavasti poskipäitäkin.

Läksimme heti aamupäivästä ulkoilemaan koko perheen voimin, ja saimme lasten serkkutytötkin seuraamme. Pulkat viuhuivat kovaa vauhtia ja lumi pöllysi. Voi sitä riemun määrää. Kun pakkanen alkoi kipristää tarpeeksi sormia ja varpaita, oli aika suunnata mummilaan, jossa odotteli lämmin, maailman herkullisin kalasoppa. 


Välipala nautiskeltiin vielä iltapäivällä ulkosalla. Kuuma kaakao ja voileivät maistuivat ulkoilmassa taivaallisilta. Termoskannun ympärille sujautin säärystimen, jotta olisi mukavampi tarttua teräksiseen pulloon, ja lampaantalja lämmitti lasten pikkupeppuja.
 
Kyllä talvestakin voi näemmä ottaa ilon irti  :)










 
Nyt pakkaudumme sohvalle viltin alle katselemaan koko perheen elokuvaa, ja sitten saunan kautta pehkuihin. Kylläpä viikonloppu meni taas ihan liian äkkiä!

Lumista alkavaa viikkoa!

Iida Emilia

16 kommenttia:

  1. Samaa täälä päivittelen,että miten vkl sujahti sunnuntaihin jo noin äkkiä..??
    Ihanan kuuloinen vkl teillä ollut <3
    Me ollaan lähdössä vielä illan happihypylle,luistelemaan koko väki :)

    Aurinkoisia päiviä alkavaan viikkoosi <3

    VastaaPoista
  2. Onni on kun osaa ottaa ilon irti näistä talven iloistakin.
    Meillä kun ei ole aina se kesä vaikka kuinka toivoisi.

    Kiitos kauniista kuvista <3

    VastaaPoista
  3. Onpas tunnelmallisia kuvia, kauniita:)

    VastaaPoista
  4. Ihastuttavia kuvia! Samanlainen pikakiito oli meidänkin viikonlopulla, liian nopeasti hujahti :(

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Nopsa oli sunnuntai päivä !
    Suloisesti olet eväät paketoinut ja namilta ne varmasti maistuivat ulkoilmassa.
    Mekin käytiin pulkkailemassa ja nauttimassa talven raikkaudesta.
    Kivaa Helmikuuta Kamuseni <3

    VastaaPoista
  7. Tuntuu siltä, että todella moni itseni mukaan lukien kokee ajan menevän nykyisin jotenkin nopeammin kuin ennen... mistäköhän se johtuu? Kauniit talvikuvat, etenkin tuo lumienkeli:) Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  8. Oi ku ihania kuvia!:) varmasti teillä oli mukava päivä!! :D

    VastaaPoista
  9. Kauniit kiitokset kommenteistanne <3

    Ihan käsittämätöntä todella tämä ajankulku! Lapsena aika tuntui usein matelevan, mutta nyt se vauhti vaan kiihtyy vuosivuodelta! Jospa se sitten eläkeiässä aika jo hidastuu, kun kokoaikaa ei ole jotain tekemistä, ja kiirettä kaikkialle ;).Vaikka toisaalta tuntuu että nuo eläkeläisetkin ovat nykyään kovin kiireisiä :)

    Mutta mukavaa helmikuuta kaikille, ja iloa alkavaan viikkoon! Pianhan se onkin taas viikonloppu ;)

    VastaaPoista
  10. Toistan samaa kuin muutkin: ihania kuvia!

    VastaaPoista
  11. Miten kauniita kuvia ja tunnelmia <3

    VastaaPoista
  12. Niin suloinen tuo sinun eteistila ed.postauksessa.
    Mukavia ulkoilukelejä toivotaan helmikuulle=)

    VastaaPoista
  13. Ihania kuvia! Ja niiin ihanat sävyt, kuin edellisessä postauksessakin! :)

    VastaaPoista
  14. Voi että näitä sun kauniita kuvia!! <3 Ihania!

    VastaaPoista