tiistai 8. heinäkuuta 2014

Takapihan kesähuone

Saatiinhan me vihdoin kesä ja lämpimät kelit näillekkin leveysasteille. Kyllä nyt kelpaa lomailla :)

Viimeviikon lomailimme koko perheen kesken ja teimme ihanan kesäreissun pohjanmaalle. Kävimme mm. huvipuistossa, talonpoikaismuseossa ja kotieläinpihassa. Lisäksi tehtiin pientä maalaismatkailua ja kyläiltiin parissa kauniissa kodissa. Kerron näistä vielä lisää, jahka saan käytyä "muutamat" lomakuvat lävitse. 

Aurinkoisten kelien ja loman ansiosta innostuin myös vihdoin laittamaan pihaa kesäkuntoon.
Joskus lukijat toivovatkin meiltä pihakuvia, mutta valitettavasti joudun tuottamaan pettymyksen tälläkin kertaa. Pieni sisäinen puutarhurini uinuu yhä satavuotista untaan, enkä tiedä minkälainen suudelma hänet herättäisi?! Onnetonta, etten saa edes tätä pientä rivitalopihaa pidettyä kuosissa! Pionipuskat eivät nousseet tänävuonna maasta, vaikka viimekesänä yritin niitä lannoittaa ja nyhtää jopa rikkaruohotkin pionien juurelta. Pöh!

Onneksi ruukkukukkien avulla terassille saa kivasti ilmettä ja tunnelmaa. Olin vaan niin kovin myöhään kukkaostoksilla, ettei vaihtoehtoja paljoa ollut jäljellä, eikä kukat ole vielä päässeet täyteen kukoistukseensa, mutta eiköhän ne näillä helteillä vielä innostu kasvamaan.






80-luvun värimaailma: ruskea ja keltainen ei hivele silmää, mutta kauniilla tavaroilla ja kukilla terassi naamioituu viihtyisämmäksi. Keväällä Etolasta ostamani tähti -vahakangas siirtyi sisältä ulos ja Ikean harsoverhot hulmuavat terassin kulmilla.

Tykkään ennemminkin sisustaa pihaa, kuin kykkiä siellä kukkapuskissa. Mutta haaveilen kyllä kovasti, että jonain päivänä osaisin laittaa sellaisen koko kesän kauniisti kukkivan perennapenkin johonkin nurkkaan. Täytyypä jäädä odottamaan minä kesänä tuo ihme tapahtuisi ;)










Olen kiikuttanut pihaan paljon kiviä, ja niiden rinnalla viihtyvät näemmä (ainakin toistaiseksi ;) kuunliljat ja jonkinlaiset havukasvit. Tuijat venähtivät ihan järkyttävän isoiksi, enkä oikein tiedä mitä niille pitäisi tehdä?! Isäntä kävikin sitten kevät-talvella parturoimassa tuijani, mutta ei ne oikein uudesta tyylistään innostuneet. ( eivät näy siksi kuvissakaan ). Joku kummallinen havukasvisto tuossa ikkunan alapuolellakin kiemurtelee, mutta ajattelin lykätä sen tilalle kuunliljaa.
Noh, eiköhän tämä tästä joskus pihaksi muutu.

Pieni istutus/yrttipöytä on löytö veljeni luota.



Kesässä ehdottomasti parasta on se, että takaovea voi pitää koko päivän auki, ja kesä saa tulvia sisään tuoksuineen ja tuulenvireineen. Rakastan aloitaa aamun terassilla rauhassa aamupalaa syöden, ja kesäiltoina on myös ihana hipsiä kesähuoneeseen katselemaan auringonlaskua, joka värjää taivaan punaiseksi :)

Helteistä ja nautinnollista kesäpäivää!

Iida Emilia

29 kommenttia:

  1. Näyttääpä ihanan suloiselta ja kesäiseltä! Oikein aurinkoisia kesäpäiviä sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sari! :) Ja samoin sinne, nyt nautitaan kesästä <3

      Poista
  2. Mä oon ihan samanlainen puutarhuri :) tykkäänsisustella ulkona mut tuo rukkaruohotouhu ei muakaan kiinnosta niin paljon kuin pitäis :p
    Viihtyisää on teidän terassilla <3
    Nautitaan kuumista kesäpäivistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kohtalotoveri siellä ;) Sulla onkin niin iso piha siellä, että nypittävää riittää, mutta tää meidän pieni läntti ei paljoa vaivaa vaatis, mutta näemmä silti liikaa :D

      Ja kiitos, kyllä nyt otetaan ilo irti näistä aurinkoisista päivistä <3

      Poista
  3. Oikein ovat somat keltanen ja ruskia yhessä...Rauhasa ja kesänutusa tunnelma siellä teillä, kaunista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lovviisa! Tuo aidassa oleva vaaleankeltainen ei ole paha, mutta toi ruskea tökkii. Pitäisi saada tänä kesänä pestyä ja maalattua terassi uudelleen niin näyttäis siistimmältä. Olen yrittänyt saada isännän innostumaan asiasta ;)

      Poista
  4. Kaunista ja kodikasta teidän terassilla, söpöjä yksityiskohtia <3 :-)

    VastaaPoista
  5. Syy pioneiden kukkimattomuuteen on tuskin sinussa, vaan kukissa.:) Mulla on useampi pionipuska samassa penkissä. Ensimmäiset, jotka istutin ehkä viisi vuotta sitten, eivät ole kertaakaan kukkineet. Sen sijaan myöhemmin istutetut(myös tänä keväänä istutetut) kukkivat loistavasti, kun ostin ne siinä vaiheessa, kun kukat olivat nupullaan, ihan Plantagenista. Nyt kukkia on yli 20 ja koska meillä on iso piha, haaveilen ostavani tulevina keväinä lisää pioneita. Oikeasti nuo perennat on paljon helpompia kuin esim. nurmikko! Yritänkin kaikkia aina rohkaista, sillä olin itsekin todella epäluuloinen omien puutarhurin taitojeni suhteen. En siis kokenut konkari ole vieläkään. Koko ajan oppii uutta. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ovat kyllä niin hurmaavia pihan kuningattaria juuri tuollaisina isoina puskina! Lohduttavaa kuulla, että ajanmyötä puutarhahommia voisi oppiakkin, kun vaan rohkeasti lähtisi kokeilemaan :)

      Nämä meidän pionit ovat siis todella vanhoja. Olleet täällä kokoajan kun olemme täällä asuneet. edellisen omistajan istuttamia, mutta ne ovat aika huonossa varjoisassa paikassa, eivätkä ole koskaan tuottaneet paljoa kukkia. Viimekesänä ajattelin, että nyt alan hoitamaan niitä kunnolla jotta alkavat kukoistaa, niin mitä ihmettä...tänä kesänä ei ole edes varret juuri maasta nousseet?! :D

      Poista
  6. Ihanaa ettei kaikki muutkaan ole puutarhureita, sillä minä en todellakaan ole :)! Ostan kyllä ihania kesäkukkia, mutta niiden hengissäpito kesän läpi ei tahdo sujua, enkä myöskään osaa kykkiä koko ajan hoitamassa puutarhaa. Toivon kyllä myös että jonain päivänä opin sen :), siihen asti jatkan mieluummiin myös sisustuspuuhia :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos Johanna ihanasta viestistäsi! :) Mullakaan ei tahdo pysyä edes kesäkukat hengissä koko kesää. Katselen kateellisena kun naapurien kukat rehottaa pitkälle syksyyn, ja omani alkavat nuivettua jo heinäkuun lopulla :D

      Taidan kastella alkukesällä liikaa, ja sitten loppukesästä kastelu meinaa unohtua kokonaan. Hupsistaheijaa! Tänävuonna ostin oikein lannoitusta ja päätin pitää kukat hengissä pitkään ;)

      Mutta kesä on lyhyt ja nautitaan siitä sisustellen :)

      Poista
  7. Minäkään en ole mikään viherpeukalo. Joskus mulla oli omakotitaloasujan alkuinnostuksessa kasvimaa ja perennapenkki. Nyt on vain havupenkki ja pensaita. En jaksa yhtään rikkisten nyppimistä. Siinon tarpeeksi ku nurmikon leikkaa kerran viikossa. Omenapuita laitettiin ja ne näkyy lähteneen hyvin kasvamaan. Mitä sitä ressaamaan; mullaki on aina vain ruukkukukkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kuulostaa niin tutulta! Meilläkään ei meinaa ruohonleikkuri käynnistyä kovinkaan usein ;D
      Voi mäkin kyllä kovasti haaveilen pienestä kasvihuoneesta, mutta saankohan edes tuota yhtä yrttipuskaa pidettyä hengissä?! :) Omenapuut olisi kyllä ihania. Niistä mä myös haaveilen :)

      Havut ja pensaat ja kiviröykkiöt on helppoja ja kauniita. Nautitaan me laiskat puutarhurit niistä :)

      Poista
  8. Anonyymi11.18

    Aivan hurmaavan kaunista, todella!
    Ja kauniilla tavaroilla todella saa uuden ilmeen helpolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voih, kiitos paljon :) Kyllä täällä nyt ihan kelpaa tämä lyhyt kesä nautiskella, vaikkei upeat perennapenkit olekkaan seurana ;)

      Poista
  9. Ihanan viihtyisä piha! :)

    VastaaPoista
  10. Onpa siellä kaunista...niin kesäisiä kuvia...ja niin pitää ollakin,kun kesä nyt viimeinkin saatiin...tykkään tuosta kärrinpyörästa erityisesti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kyllä kun vihdoin tuli kesä! Kiitos paljon kauniista sanoistasi :)
      Kärrinpyörä on kyllä hauska. Löysin sen joskus vuosia sitten ihan jostain Prisman alemyynnistä, ja se on mukavasti kulunut ja harmaantunut ulkona ollessaan :)

      Poista
  11. Kyllä olet niin kauniiksi pihankin puitteet laittanut. Kelpaa tuolla nauttia kesästä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitokset kauniit <3
      Aurinkoista kesän jatkoa sinne :)

      Poista
  12. Älä ole turhan vaatimaton, erittäin kauniin ja viihtyisän näköistä teidän terassilla! :)
    Ja ruukkukukat on helppoja, kun voi joka kesä vaihtaa niihin uudet kukat -kukkapenkin uusiminen ois hieman isompi urakka ;) Naisen mielihän saattaa muuttua seuraavaan kesään mennessä ;)
    Nautinnollisia kahvihetkiä terassille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no kiitos ihana Iina <3 Ja osuit kyllä naulan kantaan. Ruukkukukilla saa oikein kivasti muutettua ilmettä joka kesä :)

      Poista
  13. Kauniilta näyttää ! Olet ihanasti sisustanut pihan.
    Samaa kasia väriä löytyy meidänkin takapihalta ... OuJee !
    Kas kummaa meilläkään ei asusta yhtää viherpeukkua :D
    Kivaa kesää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että piha kuitenkin näyttää viihtyisältä vaikka puitteet eivät ole täysin unelmiani vastaavat ;)
      Ihan hyvä täällä on silti oleskella ja kesästä nauttia :)

      Poista
  14. Mä en kestä...nii ihanaa!! <3
    http://villejalupiineja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti!? No kiitos paljon Marita :)

      Poista