"Elämän syksyn tullessa
ainoa todellinen runo:
Tuntea läheiseksi, ystäväksi
toinen ihminen,
sanoitta".
Mika Waltari
Voih, te ette voi uskoa kuinka ihana elämyksientäyteinen viikonloppu minulla on takana!
Varhain perjantaina, aamu-usvan aikaan starttasi auton nokka kohti pohjanmaata ja tapasimme jälleen tutulla blogiporukalla, johon kuuluu kerrassaan upeita naisia. Sielunsiskoja, joiden kanssa voi jakaa niin sisustus-unelmia, kuin muitakin elämän iloja ja suruja.
Kävimme kauniissa paikoissa, teimme kivoja löytöjä, nauroimme, herkuttelimme, höpöttelimme.

Todellista terapiaa arjen keskellä!
Kiitollisuutta ystävyydestä :)
Palailen vielä varmasti useamman postauksen verran tunnelmoimaan kuvin tätä viikonloppua!
Nämä kuvat ovat makuuhuoneestamme, jossa on tapahtumassa pieniä muutoksia.
Vielä kaikki on kuitenkin niin keskeneräistä, ettei kuvia tohdi enempää laittaa.
Nyt keskityn nauttimaan oman perheeni seurasta, joten:
Leppoista Sunnuntaita kaikille!
Iida Emilia
Vielä kaikki on kuitenkin niin keskeneräistä, ettei kuvia tohdi enempää laittaa.
Nyt keskityn nauttimaan oman perheeni seurasta, joten:
Leppoista Sunnuntaita kaikille!
Iida Emilia
Teillä oli varmasti niin ihana viikonloppu, että sillä jaksaa pitkälle <3 Kiva, kun olet blogin kautta tutustunut ihaniin ihmisiin :)
VastaaPoistaKaunista makkarissanne <3 Mukava, että lisäkuvia viikonlopusta on vielä tulossa! :)
Kiitos Iina ihanasta viestistäsi <3 Kyllä täytyy sanoa, että parasta mitä bloggaaminen on voinut mukanaan tuoda, on nämä uudet ihanat ystävät :) Laittelen pian kuvia lisää.
PoistaNiin kauniita kuvia ja -sanoja! <3 Ihana kuulla, että teillä oli mukava viikonloppu!
VastaaPoistaVoi kiitos! <3 Oli kyllä todella mahtava tapaaminen jälleen kerran :)
PoistaOli niin ihana viikonloppu♥ kiitollisena ystävyydestä♥
VastaaPoistaKiitos vielä emännälle majoituksesta <3 Oli kyllä niin hauskaa!!! :)
PoistaVoi, miten ihana ystäväporukka teillä onkaan <3
VastaaPoistaNäin on <3
PoistaMä aina rakastan lueskella juttuja näistä blogitapaaamisista, niistä tulee itsellekkin niin hyvä ja lämmin fiilis kun toinen on niin iloinen ja nyt on taas kiva kun oli niin monta teitä treffailemassa => monta päivitystä eri kantilta.. ;)
VastaaPoistaKiva kuulla, että tykkäät lueskella näistä tapaamisista :) Laittelen pian lisäkuvia tulemaan.
PoistaJuu, ja se on mukavaa, että olemme aina kaikki päässeet tapaamisiin mukaan <3
Teillä on ollut tosi mukava viikonloppu! :)
VastaaPoistaLisäkuvia uudistuneesta makkarista odotellessa..! ;)
<3 Mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle! <3
Voi että, oli kyllä tottatosiaan ihana viikonloppu! :)
PoistaMakkarin kuviakin varmasti pian tulossa ;)
Oikein kivaa viikkoa sinullekkin<3