Palaanpa vielä viime viikonlopun mökkitunnelmiin muutaman kuvan kera.
Vietimme mieheni kanssa ihanan rauhallisen ja romanttisen hääpäivän mökillä lasten ollessa serkuilla. Jännää miten lapsiperheessä tuota kaksinoloakin pitää jotenkin uudelleen opetella. On se vaan niin outoa ja "liian hiljaista" olla ilman lapsia jossain. ( Eikä tuo isäntäkään tosiaan turhia pulise...mutta pussaa kyllä senkin edestä ;). Mutta onhan se kyllä tärkeää ottaa välillä näitä irtiottoja tavallisesta perhe-elämästä. Kyllä se tuo parisuhteeseen aina uutta sykettä.
Kiitollinen saan olla, että olen rinnalleni löytänyt tuollaisen sielunkumppanin, kaverin, kokin, rakastajan, tappelupukarin ja vastaanvänkääjän ;) Puolet elämästäni olen hänen rinnallaan jo taapertanut läpi tuulten ja myrskyjen ( suurimmaksi osaksi kuitenkin lempeässä myötätuulessa ) ja toiveissa tietenkin monia vuosia eteenpäin.
Ihana lauantai-ilta tosiaan vietettiin ja aika menikin aivan liian äkkiä!
Ukkokulta grillasi meille herkulliset pihvit lisukkeineen, ja minä keskityin kattauspuuhiin ja tunnelman luomiseen. Istuskelimme ja herkuttelimme pitkään terassilla illan hämärtyessä, kymmenien tuikkujen lämmittäessä ympärillä.
Saunan ja kuutamouinnin jälkeen kelpasi tunnelmoida takkatulen äärellä yömyssujen kera.
Syksyisessä mökkeilyssä on kyllä tunnelmaa kerrakseen!

Pikkumökin tunnelmia:
Aamulla heräsin jo varhain ja ihastelin lammen päällä olevaa usvaa.
Voisin asua täällä. Niin rauhoittavaa ja kaunista!
Tänään lähdemme vielä näihin maisemiin uudelleen. Tällä kertaa koko perheen kera ja hyvä niin.
Varmaan viimeisiä mökkeilyhetkiä tiedossa tälle vuodelle.
Hetkeksi jätetään haikeat hyvästit.
Leppoista viikonloppua!
Iida Emilia
Varmaan viimeisiä mökkeilyhetkiä tiedossa tälle vuodelle.
Hetkeksi jätetään haikeat hyvästit.
Leppoista viikonloppua!
Iida Emilia
Todella kaunista, tuolla jos jossain sielu lepää.
VastaaPoistaKahdenkeskistä aikaa pitäisi kyllä järjestää säännöllisesti, mutta miten se onkin aina olevinaan niin hankalaa.
Kiitos :)
PoistaNiinpä, kyllä sen huomaa että kahdenkeskeinen aika on erittäin tärkeää, mutta ainakin lasten ollessa tosi pieniä, en edes raaskinu viedä niitä hoitoon. Taisivat olla vasta pari vuotiaita kun ekan kerran olivat mummilassa, eikä silloinkaan yökyläilyjä ollut kuin pari kertaa vuodessa.
Nykyään kun ovat jo koululaisia niin nauttivat itsekkin kovasti yökyläilyistä ja mummutkin välillä jopa itse kyselevät, että tulisko tytöt yöksi :)
Niinpä me ollaan saatu ehkä n. kahden kuukauden välein oma vapaailta, eikä se ole ollut pahitteeksi ollenkaan ;)
Niin kaunista <3 <3 Kauniita kuvia ja erityisesti tuo kuva jossa usva on lammen päällä <3
VastaaPoistaKaunista ja tunnelmallista, ihanalle näyttää! Niin upea syksyn tunnelma. ♥
VastaaPoistaOnpa idyllinen rantamaisema! Kauniíta kuvia :)
VastaaPoistaIhana tunnelma välittyy kuvista ♥
VastaaPoistaOnnea teille, samanlaisia vuosia lisää. Kaunista päivän jatkoa<3
VastaaPoistaKiitos paljon <3
PoistaSatumaista ja niin kaunista ♡
VastaaPoistaHei pitkästä aikaa!
VastaaPoistaKuulostaa hyvältä tuollainen irtiotto. Ja kauniit kuvat!
-k-
No heippa tosiaan. Kiva kun olet palaillut linjoille :)
PoistaJa kiitos, kyllä oli ihana irtiotto <3
Ihana paikka ja mikä tunnelma. Kuvat on lumoavan kauniit <3
VastaaPoistaMikä paikka, ihana! <3 Ihanaa, että ootte saanu viettää kaksin aikaa tuolla :)
VastaaPoistaOoo,miten ihania kuvia!!!<3,Varmasti,oli ihana ilta teillä ja missä miljöössä! :)
VastaaPoistaTeillä on ollut kyllä niin upeat puitteet hääpäivän viettoon, onnea!
VastaaPoistaNiin kauniit kuvat, <3
Ihanat puitteet hääpäivälle ja upea syksyinen kattaus. Onnittelut! Tepa Seinäjoelta
VastaaPoistaVoi miten ihana oli varmasti viettää aikaa kaksin ja vielä mökillä! :)
VastaaPoistaNiin suloinen tunnelma välittyy tännekin ruudun toiselle puolelle! <3 Kauniita kuvia! <3
Iloa viikollesi! <3
Halauksin! <3
Kaunis tunnelma ! Onneksi saat viettää aikaa rakkaasi kanssa <3
VastaaPoistaKiitos teille muillekkin tuhannesti kommenteistanne <3
VastaaPoistaAh, nämä olivat niin suloisia kuvia! Tuosta usva veden yllä kuvasta voisi teettää taulun!!
VastaaPoista