sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Lazy, rainy sunday


Laiskahko sunnuntai! Tuuli ja sade vihmovat kilpaa ikkunan takana. Tänään ei huvita yhtään ulkoilla. Sensijaan keitän kupposen teetä ja lueskelen kirjoja. Lettutaikina saa levätä hetken ennenkuin herkutellaan. 

Viikonloppu on mennyt taas liian nopeasti ja siihen on mahtunut sekä hyvää ja huonoa. Hyviin hetkiin kuului mukava reissu serkkutytön 5v synttäreille. Lapset saivat leikkiä ja aikuiset rupatella. Pöytä oli taas katettu mitä makoisimmin suupaloin. Kiitos vielä kälylle kivoista kemuista :)


Huonoihin uutisiin lukeutuu puolestaan se, että automme teki pikku "kepposen" keskellä vilkkainta risteystä! Kuului vaan poks ja savu nousi konepellin alta, eikä kosla hievahtanut enää mihinkään. Siinä sitten liikenne seisoi ja autot tööttäili. Minä siellä hoomoilasena viuhdoin hätävilkut päällä ja kesti aikansa, ennenkuin joku tajusi tulla auttamaan. Voe elämä mikä tunne! Nyt sitten kauhulla odotellaan kaaran tuomiota ja korjauslaskua. Muutenkin tämä alkuvuosi on ollut täynnä kaikenmaailman laskuja ja harrastusmaksuja. Hyvästi vaan kesälomasäästöt! ( vaikkei nekään kyllä suurensuuret olleet )


 Kammarin seinätkin kokivat kovia tässä eräänä iltana, kun pikkusisko keksi iltapesujen jälkeen suihkia öljypullolla isompaa sisarustaan. Kropan rasvaus muuttui hetkessä suoranaiseksi öljysodaksi, jonka jälkeen seinät olivat täynnä tummia öljyläiskiä!!! Lapset olivat vaan todenneet, että tästä ei äiti tykkää ja sammuttivat nopeasti valot perässään nukkumaan mennessään. Seuraavan päivän valjetessa tihutyön jäljet sitten paljastuivat ja koulusta palaavat neidot saivat rätit käsiinsä.
Onneksi läiskät lähtivät melko hyvin pesemällä pois ( maalin alla on nimittäin tapettia) eikä tarvinnut ryhtyä uuden seinän tekoon.
 

Täytyy vaan todeta, että kaikkea ne kouluikäisetkin vielä keksivät! Ihmettelinkin silloin illalla, että johan siellä makkarin puolella kuuluu hysteeristä kikatusta, mutta komentelin vaan sohvalta neitejä rauhoittumaan.



Noh, nyt makuuhuoneessa näyttää sitten tältä.

 Lisäsin sängyn päätyyn vanhan viiden euron penkkilöydön.
Penkki on seilannut keittiöstä kodariin ja sieltä nyt tänne kammariin. Näyttää mielestäni kivalta tässäkin. Penkille saa mukavasti pinottua tyynyt ja iltalukemiset. Tykkään kovasti tuosta harmaaksi kuluneesta puusta.



Täällä yritetään nyt toipua "rankasta" viikonlopusta. Ehkä uusi viikko on parempi ;)

Letkeää Sunnuntaita!

Iida Emilia

26 kommenttia:

  1. Voi että on upea tuo teidän makkari, kerrassaan ihana <3 Ja tuo penkki on kyllä mieletön, tuollaisen kun löytäisin itsellekin. Kyllä tuolla kelpaa köllötellä.

    Toivottavasti uusi viikko olisi edeltäjäänsä parempi ja autokin saataisin edukkaasti taas kuntoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos Ansku <3 Penkki oli kyllä loistava ja halpa löytö :)

      Täälläkin pidetään peukkuja, ettei auto olis lopullisesti hajalla ja selvittäisiin pienellä huollolla!

      Poista
  2. Ihana penkki <3 Kaunis on makkari ja tyynyjä on hyvä määrä näin tyynyfanin silmiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia <3 Tyynyjä ei voi olla koskaan liikaa :D

      Poista
  3. Ihana makkari! (Kuolaan toisten ihanuuksia ja haaveilen oman remontista..)

    Toivottavasti auto ei aiheuta järkyttävää lovea budjettiin, noi on niin ärsyttäviä juttuja. Rahat ois paljon kivempaa käyttää johonkin muuhun! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Hanna :) Mäkin jo haaveilen pienimuotoisesta rempasta täällä lattian ja seinänkin osalta. Lapsethan jo melkein saikin seinän laitettua uuteen uskoon ;)

      Voi auto minkä teki! Niin harmillista, mutta toivotaan ettei remppa olisi kovin suuri.

      Poista
  4. Voihan neitosten tekosia :D
    Mutta kivalta näyttää makkarissa, penkki on suloinen vanhus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano! Isot ja kiltit tytöt...kaikkea tyhmyyksiä keksivät :D
      Mutta kiva jos kelpaa muillekki :)

      Poista
  5. Anonyymi7.03

    Ihana tuo teidän makuuhuone <3 niin kaunis <3 löysin sattumalta blogiisi ja onkin niin mukavaa luettavaa että heti jäin myös lukijaksesi.Tervetuloa vasta vierailulle happystarhome blogiini :) Mukavaa sunnuntai iltaa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Happystarhome! :) Mukavaa kun eksyit tänne ja tervetuloa uudelleenkin <3 Täytyypä poiketa pikimmiten vierailulle teillekkin!

      Poista
  6. Kaunista! Miten nuo lapset aina keksivätkin...meillä poika aikoinaa ruiskutteli suihkupullossa ollutta tömäkkää pesuainetta suihkussa panelikattoon...siellä ne roiskeet näkyvät edelleen. Luulimme jo että katto vuotaa, sitten totuus paljastuikin, kun poika tekonsa tunnusti! No, onneksi suihkutti vain kattoon eikä silmiinsä...olis voinut käydä huonosti!!
    Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita :) No kyllä keksivät tosiaan :D (Ja odotahan vaan kun kerron toisella kertaa vielä lisää tihutöistä...)
      Voi suihkepullot ja roiskeet sentään. Onhan niillä niin mukava suihkutella ;) Mutta onni tosiaan ettei silmiin osunut. Hui! Meillä on nyt suihkepullo visusti piilossa ;)

      Poista
  7. Niin kaunis, viihtyisä ja rentouttavan näköinen makkari teillä! :) Ihana tuo penkki! Meillä on itse asiassa samat yöpöydät aika samanlainen penkki myös sängyn päässä, harmaa tosin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos :) Penkki oli kyllä mukava löytö ja noista Ikean pöydistäkin tykkään kovasti. Penkki sängyn päässä on sekä kaunis että kätevä :)

      Poista
  8. Ihana, ihana makkari siellä! Tykkään niin paljon väreistä, joilla sisustelet, niin rauhaisaa ja seesteistä!
    Voi tyttöjä, minkä tekivät, mutta onneksi et tarvinnut maalailla seinää uudelleen:)
    Toivottavasti autokin saadaan kuntoon, ilma sen suurempia remontteja!

    Letkeää oleilua sinne ja mukavaa pian alkavaa uutta viikkoa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari :) Muakin nyt inspiroi tuo valko/harmaa/musta värimaailma, vaikka tuntuuhan se olevan nyt muutenkin in.

      Tytöt kyllä keksii :D Eikä se seinien tuhoaminen edes loppunut tuohon. Kerron myöhemmin lisää ;)

      Autosta ei vielä tietoa. Täytyy pitää peukkuja ettei tulis kovin kallis lasku :/

      Poista
  9. Ihana makkari, tuolla viihtyisi! <3
    Ketsuppipullollakin saa muuten läikät kattoon, kun sen vihastuksissaan pamauttaa pöytään, joten ketsuppipullokin piiloon ;) Minä pikku tyttönä kokeilin ja entisen talomme rapatusta katosta löytyvät jäljet edelleen :D

    Ja voi autot, miten kalliita muttei ilmankaan voi olla. Omakin autoni meni huoltoon, kun vilkuttaa virhekoodeja, joten kauhulla odotetaan täälläkin laskua! Toivottavasti selviämme suht edullisesti molemmat!

    Mukavaa uutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kauniit <3
      Hah...ketsuppi on tosiaan kans paha :D

      Voih...toivotaan ettei nuo kovin tarpeelliset rahasyöppömme vie meitä perikatoon! Tsempit sinnekin autohuollon kanssa!

      Viikonjatkoa! :)

      Poista
  10. Viisi euroa! Johan olet tehnyt löydön! Tosi kaunis penkki!
    Kaikkea lapset keksivät! Ei ehkä naurata sillä hetkellä, mutta kyllä naurattaa myöhemmin ;)

    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Vain viisi euroa :) Olin kyllä iloisesti yllättynyt kun kirpparilta penkin löysin. OIisin voinu enempikin maksaa :D

      Voi että noi tenavat kyllä aina keksii kepposia! Meillä ei olla pahemmin piirrelty kyllä seiniin, mutta näköjään öljylläkin onnistuu graffitit ;D

      Poista
  11. Anonyymi0.06

    Aivan ihania kuvia, vaikkakin sää on tosi karmea!
    Kaikesta huolimatta valoisaa tiistaita sulle!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Micu :) Sää on edelleen karmea, mutta kevättä kohti mennään kovalla vauhdilla ;)

      Poista
  12. <3 Niin kaunis makuuhuone, voi että! <3
    Noiden autojen kanssa saa aina harmaita hiuksia, meilläkin autoa huolettin viime vuonna muutamalla sadalla eurolla.. :( Yllätyksetkin kun sattuvat aina juuri siihen huonoimpaan aikaan! Tuo on kyllä oma pieni kauhukuvani, että olen yksin autolla liikenteessä ja auto leviäisi juurikin keskellä risteystä ruuhka-aikaan.. ;) En kyllä tiedä, miten siinä menettelisin! ;)
    Toivotaan että ikävät yllätykset loppuvat nyt hetkeksi tähän! <3

    Rentouttavaa viikonloppua sinulle! <3
    Halauksin! <3

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    P.S Tuossa muutamapäivä sitten kirjoitin pitkän sepustuksen, mutta tämä ihana bloggeri päätti sekoilla juuri silloin ja kommenttini katosi sen siliän tien. ;) Mutta tiivistetysti; kohtalotovereita ollaan kilpirauhasen suhteen, tosin minulla todettiin pari vuotta sitten vajaatoiminta ja sain lääkityksen siihen. Ensi viikolla kontrolleihin, vähän jännittää jos arvot alkavatkin jo olla liian koholla. ;) Ihana kuulla että vointisi on jo paljon parempi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Emppu aina niin pirteistä viesteistäsi! <3

      Hih...on se kyllä uskomatonta että auto päätti hajota juurikin siihen risteykseen ja juuri silloin kun olin yksin liikkeellä!!! Ihan järkyttävä tunne todella! Onneks oli jo pimeää, niin kukaan ei ehkä tunnistanu mua tai nähnyt naamani tulipunaista väriä ;) Toisaalta ihan naurattaa koko juttu, vaikka tosiaan toi ärsyttävä huoltolasku ahdistaakin!!!

      Vajaatoimintaa tuntuu olevan todella paljon! Onneksi siihen on hyvä lääkitys, mutta taitaa se lääkkeen määrän hakeminen olla hyvin vaikeaa! Toivottavasti sulla kontrolleissa kaikki ok? Uskon että huomaat kyllä jos alkaa muuttua liikatoiminnalle. Toisaalta se voi toki alkaa niin pienin oirein ettei sitä heti hoksaa. Tuntuu vaikuttavan kyllä tosi moneen juttuun nää kilpirauhashäikät :/

      Mutta tsemppiä meille ja pirtsakampaa kevättä! :)

      Poista
  13. IHANA makuuhuone! Ja kaikki muukin... :) Jos kiinnostaa niin käy katsomassa oma blogini osoitteessa www.amandanunelmia.blogspot.fi
    Kommentit on tervetulleita ja seuraamaankin saa alkaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Amanda! :)
      Tulen mielelläni vastavierailulle :) Kiva kun jätit kommenttia!

      Poista