tiistai 29. syyskuuta 2015

Reissulöytöjä ja remppakuumetta

Hiphei!

Tulin vaan äkkiä näyttämään teille reissu-ostokseni, vaikka ne eivät todellakaan olleet suurensuuret.
Oikein hämmästelin itsekin kotona matkan jälkeen, että tässäkö nämä ostokseni nyt sitten olivat!?
Huomaan, että alan olla todella harkitsevainen kaiken pikkutavaran shoppailemisessa, ja sehän on itseasiassa ihan hyvä asia se ;)

Juuri ennen reissua sain nimittäin tyhjennettyä kaappejani kirpparille, ja siitä seurasi jotenkin niin vapautunut ja hyvä fiilis, että nyt ei haluaisi heti kaappien pursuilevan. Huomaan, että yritän peitellä kotini epäkohtia kaikella tavaramäärällä, mutta toisaalta olen kyllä myös harakka, joka rakastaa kaikkea kaunista. Ei minusta minimalistia tule varmasti ikinä, mutta jotain selkeyttä kaipaan toisinaan kuitenkin.

Ihan ensinnä kotimme kaipaisi kyllä kunnon täysremppaa! Tekisi mieli räjäyttää kaikki uuteen uskoon: lattiaa, listoja ja ovia myöten. Tuntuu, ettei täältä saa kunnon kuviakaan enää kun jotenkin  ahdistaa nuo puitteet.  Talokuumekin nostelee taas kovasti päätään. Huoh! Ehkä ensivuonna!

No mutta...palataanpa niihin reissulöytöihin.
Nyt kun remontti ei ihan heti ole alkamassa, niin uutta ilmettä ja piristystä keittiöön antavat tavaroiden uudelleen järjestely ja pikkulöydöt. Esim. tuo Sisustus Satiinista ostamani vaaka on todella kaunis ja lisäksi käytännöllinen. Pari Green Gaten latteakin kotiutin Annivalista. Nuo punaharmaa-raidalliset sopivat kivasti sekä punaisten astioiden seuraksi, että noiden harmaiden lattejen kaveriksi. Annivalista ostin myös ( jo joulua ajatellen ) harmaita ja punaisia paperipussukoita.














Pari löytöä tein Nostalgiasta myös, mutta niistä lisää myöhemmin.
Tulipas jo aavistuksen jouluinen fiilis kuvista. Mutta sopiihan tuo punainen hyvin syksyynkin.

Tarmokasta tiistaita!

Iida Emilia

14 kommenttia:

  1. Ihanan jouluisen oloista! Minäkin tykkään punaisesta näin syksyä kun mennään, keväällä se sitten ahdistaa kuten kai kaikkia..!
    Ja pirteä vaaka, kivat ostokset sinulla!
    Hauskaa viikonjatkoa! !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elise! Punainen on tosiaan ihana ja raikas väri, mutta jotenkin sen mieltää paremmin tähän syksyyn ja jouluun. Keväisin se ei todellakaan jostain syystä iske! ( Vaikka toisaalta sitten taas kesään se jo sopiikin. Ainakin meillä mökillä punavalkoinen toimii :)

      Mukavaa viikon jatkoa sinnekin :)

      Poista
  2. Anonyymi2.24

    Ihana blogi sinulla <3 olen jo pidempään ihaillut olohuoneesi harmaa kuvioista mattoa, mistä olet sen löytänyt?:) -Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hanna :)
      Matto on ostettu parisen vuotta sitten Net-Anttilasta, mutta näin vieläkin hetki sitten Anttilassa noita samaisia mattoja. Olen itsekin tykännyt kovasti, vaikka villamattona se onkin jalalle hieman karhean tuntuinen.

      Poista
  3. Suloisia löytöjä olet tehnyt! <3
    Greengaten astiat ja tekstiilit vaan ovat niin suloisia. :) Tosi kivasti uudet punaraidalliset kupit sopivat yhteen noiden harmaan sävyisten kanssa! :) Nyt on tullut osallistuttua useampaan GG-arvontaan, josko arpaonni joskus suosisi. ;)
    Tuo harmaa metallikori seinustalla on tosi kiva, olen katsellut sitä useampaan otteeseen osassa blogisi kuvia. :)

    Kauniin syksyistä tiistaita sinulle sinne! <3

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emppu <3 Nuo Green Gatet on kyllä kertakaikkisen koukuttavia! Niistä ei vaan tunnu saavan tarpeekseen sitten millään. Itsekin toivon arpaonnen suosivan ;)

      Metallikorin löysin aikanaan Tukholmasta, ja myöhemmin ostin vielä toisen täältä Hämeenlinnasta paikallisesta Sisustus Homesta. Olen ihan hulluna noihin rautalankajuttuihin(kin). Ne sopii ihan joka paikkaan. Keittiöön, kylppäriin, työhuoneeseen, lastenhuoneeseen...Vieläkin voisin itseasiassa hankkia yhden ;)

      Aurinkoista syksyä sinne! :)

      Poista
  4. Ihania ostoksia olet tehnyt <3 Green Gatet on vaan niin ihania! Punainen sopii oikein hyvin syksyyn, meilläkin on keittiössä jo punaistakin näkyvillä. Se tuo sopivasti syksyistä ilmettä kotiin ja muistuttaa kohta puolin saapuvasta joulustakin, jota rakastan niin paljon! Ihanaa tiistaita sinnekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti <3 GG:t on kyllä kauniita ja aina vaan tulee lisää ihania kuoseja :)
      Kyllä tuo joulu hiipii mieleen tuon tuostakin. Ihana aika taas sen puoleen alkamassa vaikka pian synkkeneekin. Mutta ajatus joulusta tuo valoa pimeyteen :)

      Poista
  5. Ihania ❤ Ja tiedän tunteen- mutta ei kai kaikista tarvitse minimalisteja tullakaan :) maailmassa kun vaan on niin paljon ihania tavaroita ja astioita :D Kivaa alkanutta lokakuuta teille ❤ Terv. täällä toinen harakka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 No näinpä juuri ;) Miksei sitä nauttisi hyvillä mielin kauniista jutuista ympärillään :) Mukavaa viikonloppua sinne!

      Poista
  6. Ihania keittiöpyyhkeitä ja vaaka on aivan mainio. Minulta hajosi juuri muutama viikko sitten vaaka täällä kaupunkikodissa. Maalla on digitaalinen. Mietin että taidanpa varastaa ideasi ja hankkia maalle samanlaisen kuin sinulla ja tuoda sen virtaviivaisen tänne kaupunkiin. Vekslausta, vekslausta, vekslausta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kikka :) Siitä vaan vekslaamaan. Ideasi kuulosti hyvältä! Leppoista syys-viikonloppua sinulle :)

      Poista
  7. Ihanalta näyttää, niin kun aina. Jaa, sitä on käyty näillä kulmilla! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :)
      Siellä kulmilla oltiin juu ja tykättiin kovasti :)
      Mukavaa syksyä sinne!

      Poista