tiistai 6. lokakuuta 2015

Pakkasukon pikavisiitti

Kun aamulla kömmin lämpöisen peiton alta ylös, tunsin heti luissani, että yön aikana joku on hiiviskellyt nurkissamme! Oli jättänyt jälkeensä vain hyytävän viileyden ja huurteella kuorrutetun maiseman. Pakkasukon terveiset olivat selkeät: "täältä tullaan, oletko valmis"? Iiiiks!

Onneksi olin pari päivää sitten nostanut terassilta rosmariinipuun sisälle, ja pilkkonut persiljat pakkaseen. Ja nyt oli muutoinkin korkea aika alkaa kaivella talvivaatteita varastosta esille. Taas näyttäisi suurin osa lasten vaatteista kutistuneen kesän aikana. En osaa niiden kanssa ennakoida koskaan. Olisihan se fiksua ostaa tammikuun alesta jo valmiiksi ne isommat toppavaatteet seuraavaan talveen. Paniikissa sitä sitten aamuhulinassa etsittiin lämpimämpää päälle!

Kyllä se talven tulo yllättää joka vuosi, mutta tässä alkuvaiheessa se on kuitenkin samalla salaperäisen ihastuttava ja kutkuttava. Rakastan sitä ensilumen huumaa ja pakkasen tuoksua edelleen kuin lapsena aikanaan.  Valitettavasti se huuma on aika nopeasti haihtuvaa. Ehkä tänä vuonna opin ottamaan talvesta enemmän irti ;). Sitäpaitsi tämähän oli vasta alkusoittoa. Eihän sitä tiedä ehtiikö kunnon talvi perille jouluksikaan. 

Kuvat eivät nyt liity milläänlailla tekstiin. Valoisa aamu vain pakotti tarttumaan kameraan.
Mutta näkyyhän siellä sentään se terhakkaana vihertävä rosmariinipuuni
 ( se, joka ei kelvannut etanoille ).



Tämä kuvakulma on olohuoneen ovensuulta, josta siirsin tikapuut takaisin vanhalle paikalleen, sillä ne tekivät kulkuaukosta hieman tukkoisen. Muutoin olen kyllä tykännyt tästä työpisteestä kovasti.




Terkut muuten ystävälle, joka kävi eilen kylässä. Pitäisi nähdä useammin. Pus!

Halein!

Iituli

13 kommenttia:

  1. Työpiste on kyllä tosi kiva ja kaunis kokonaisuus. Eteisen suunnalta katsottuna muutenkin näyttää tuo kokonaisuus niin seesteiseltä <3 Ihana valoisuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku :) On se kyllä ollut ihan kätevä ja käytännöllinen tuo piste, eikä tosiaan hassumman näköinenkään nurkkaus. Vielä tuota valoakin onneksi riittää näin päivisin :)

      Poista
  2. Niin oli käynyt täälläkin! Hui! Aina se tulee kuitenkin liian aikaisin ja liian yllättäin... Niitä paksumpia vaatteita sain aamulla hädällä lähteä vintistä komppaamaan :)
    Ihanan seesteinen tuo työpiste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no niinpä! Joka kerta se yllättää ja tuntuu ettei löydä sopivaa varustusta päälle ;)
      Ja kiitokset kommentistasi!
      Mukavaa syystalven jatkoa sinne :)

      Poista
  3. Täällä oli myös tämän syksyn eka pakkasyö ja kovasti näyttää, että jatkoa seuraa! Hrrr! Vaikka onhan näissä ekoissa pakkasöissä ja päivissä oma hohtonsa :) Kauniita näyttää työpiste ja muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Eerika :) No niin näyttäisi siltä tosiaan, että talvi oikeasti tekee jo tuloaan! Hui! Ristiriitaiset tunnelmat ;)

      Poista
  4. Ihanat kuvat ♥ terkkuja lämmöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Teillä ei siellä ainakaan toppavaatteita ja villiksiä kaivata. Nauttikaa :)

      Poista
  5. Anonyymi23.55

    Kylmää kyytiä ulkona, eikö! :D
    Mutta sisällä on lämmintä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin on, hrrrr.... aina se tuntuu alkuun niin hirmu kylmältä ;)
      Onneksi sisällä tarkenee!

      Poista
  6. Niin kaunista! <3

    VastaaPoista
  7. Niin kaunista! <3

    VastaaPoista