tiistai 10. marraskuuta 2015

Tonttu tupsahti kylään

Nyt kun halloween ja isänpäivä ovat takanapäin, onkin jo korkea aika päästää joulumieli valloilleen ;)
Jotenkin sitä aina joutuu pidättelemään itseään, ettei vain innostu liian aikaisin hössöttämään.
Miksei sitä saisi muka nauttia täysin rinnoin syystalven ihanimmasta juhla-ajasta,
vuoden ankeimman harmauden keskellä.

Itselläni joulun odotus on pitkälti sellaista fiilistelypohjaista. Haaveilua ja kurkistelua lehtien joulukoteihin, kynttilöiden välkettä, makuja, tuoksuja, joululaulujen kuuntelua... mutta ne viimehetken valmistelut tuppaavat aina jäämään viimetinkaan. Kunpa tänävuonna osaisinkin aloittaa ajoissa ilman stressiä ja hikikarpaloita! Joskus voi toki käydä niinkin, että jo lokakuussa alkanut joulumieli eksyykin matkan varrella jonnekin, mutta aina se on onneksi takaisin löytänyt :)

Tänään, sateisen harmaan vapaapäivän aamuna piristin keittiön ilmettä pikkuruisella kuusella,
ja OHOPS...tonttukin livahti samalla puusohvalle istuskelemaan! 
( Luulenpa, että se katoaa aika nopeaan tuonne lastenhuoneen 
puolelle )







Kodin joulun odotus alkaa muodostua pikkuhiljaa, lähinnä valoista, kynttilöistä ja havun tuoksusta.
Punainen väri saa tulla vasta joulun alla, jos on tullakseen. Tässä vaiheessa aina tuntuu, että haluaa laitella joulua vain vähäeleisesti, mutta aina sekin ajatus ryöstäytyy lopulta käsistä ;)

Viikonloppuna kokeilin askarrella itse paperisia tähtiä, kun en löytänyt kaupasta sopivan kokoisia valmiina. Googlettelemalla löysinkin monia eri vaihtoehtoja tähtien taitteluun, ja ihastuin tuollaiseen helppoon, kolmiulotteiseen tähtimalliin. Nyt olisikin tarkoitus kokeilla vielä tehdä pari hieman isompaa versiota talonpoikaiskaappimme oviin. Voin sitten jakaa teillekin ohjetta seuraavalla kerralla.







Jokos sieltä ruudun takaa löytyy muitakin jouluhulluja? 

Tunnelmaa päiväänne!

Iida Emilia

32 kommenttia:

  1. Jouluhullu ilmoittautuu!! Ihanan näköistä teillä, meilläkin yksi pikkutonttu jo killuu keittiössä!
    Laita ihmeessä tähden taitteluohje, on tosi hieno! Oliko helppo tehdä?
    Upeita joulufiilistelypäiviä sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys Elise ja kiitos kommentistasi :) Hulluja liikenteessä :D
      Tähti oli tosi helppo taitella. Yksinkertainen ja edullinen askartelu kyllä. Laittelen viikonloppuna linkkiä tai ohjetta, mutta löysin sen hakusanalla: taittele paperitähti :)
      Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  2. Mäkin haluan tuon tähden taittelu ohjeen=) Juuri tänään mietin samaa,että miksi pitää pidätellä itseä tämän joulu jutun kanssa?! Mun mielestä on kiva just pikku hiljaa kaivella jotain esille. En tiedä tuleeko meillekkään tänä vuonna punaista väriä jouluksi saa nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Ulla :). Yritän heti viikonloppuna saada valoisan aikaan kuvia ja ohjetta tähdestä tulemaan. Juu on se kyllä kumma, ettei muka saisi rauhassa revitellä tämän joulun kanssa kun niin kädet jo syyhyää. Kuka meitä estää?! :D

      Musta tuntuu, että joka joulu ajattelen, että nyt meille ei tule punaista väriä, mutta jotenkin se aina livahtaa mukaan. On se vaan niin joulun väri ja lapsetkin jo kyselivät, että tuleehan sitten punaistakin :)

      Poista
  3. Hieno tähti! Ohje olisi kiva :)
    Täällä joulukuume on hyvässä nousussa...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanni :) Yritänpä saada ohjeen aikaiseksi piakkoin.
      Mukavaa joulunalusaikaa sinne :)

      Poista
  4. Ihanan tunnelmallista teillä <3 Aiempina vuosina olen vähän arkaillen ripustanut paperiset valotähdet ikkunoihin heti pyhäinpäiväviikonlopun aikoihin, mutta tänä vuonna en arkaillut yhtään. Meidän naapurit eivät siitä enää hätkähdä, sillä niin monena vuonna meidän joulun laittaminen on alkanut jo lokakuussa. Liian monesti havahtuu siihen ajatukseen, että mitä muut ajattelevat. Mitä sen on edes väliä mitä joku toinen ajattelee, itselleenhän sitä joulua laitetaan ja omaksi iloksi. On vielä opettelussa, että pääsisin siitä ajattelutavasta kokonaan eroon. Minä tunnustaudun jouluhöperöksi myös :) Tämän pimeyden keskellä ei valoa ole koskaan liikaa ja mukavaa fiilistelyä joulusta kaipaa jo kovastikin. Nuo paperiset tähdet ovat kauniita ja helppoja taitellakin. Minäkin tein niitä vuosi sitten joulun alla erikokoisina. Kauniin värinen on tuo taittelemasi tähti <3 Ihanaa joulun fiilistelyä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka höperö ;) ja kiitos ihanasta kommentistasi!
      No tuo on kyllä NIIIN totta joka sana! Minäkin täällä tuskailen, kun ei kukaan naapuri ole vielä valoja viritellyt, ja mun jo tekisi mieli läväyttää kaikki mahdolliset valaistukset pihan jokaiseen nurkkaan :D Itse ainakin kovin mielelläni ihailen pihoissa välkkyviä valosarjoja tämän pimeyden keskellä.

      Tähti oli tosiaan yllättävän helppo tehdä ja nätti koriste siitä tulikin :)

      Ihanaa joulutunnelmointia myös sinne! Nautitaan täysillä tästa ajasta <3

      Poista
  5. ihana tunnelma ja ihana ihana nisse <3 Meilläkin neitin oli pakko saada kotoa nisset mukaan.. Minäkin taittelin viime jouluna nuita paperi tähtiä, helppo viivoittimen kanssa taitella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sanna <3 No tokihan nisset pitää mukaan ottaa. Meilläkin tytöt tykkää yhä edelleen kovasti noista nisseistä :)

      Taittelu sujui tosiaan viivoittimen avulla hienosti.

      Poista
  6. Paperitähti on hieno, ohje olis kiva joo. Musta on tullut jouluihminen viime vuosina, ihanaa kodinlaittoaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa :) Löysin ohjeen, kun laitoin kuvahakuun: "taittele paperitähti". Yritän saada linkin vielä jakoon pian.
      Se kodinlaitto on niin parasta...varsinkin jos olisi aikaa. Yleensä pukkaa joulun aikaan olemaan kovasti töitä. Siksi onkin hyvä aloittaa ajoissa ;) Mä olen ollut jouluihminen aina, ja imenyt sen varmaan jo äidinmaidosta :).

      Poista
  7. Itsekin haluaisin jo vähän alkaa laitella joulua mutta mies ei oikein innostu...

    VastaaPoista
  8. Voi miten kauniita kuvia upeasta kodistanne, aina vain jaksan ihailla ja voisin kuviasi katsella vaikka ja kuinka kauan...
    Hauska tuo tonttu ja minikuusia olen minäkin jo muutaman hakenut, ovat tosi kivoja! Samaa mietin muuten itsekin, miksei voisi jo räjäyttää jouluvalot sun muut jo paikoilleen, onhan vuoden pimein aika, mutta olen myös pidätellyt itseäni, kun ei kellään muullakaan vielä ole ainakaan täällä meilläpäin! Mutta pikkuhiljaa lisäilen joulujuttuja kyllä:)
    Mukavaa viikonjatkoa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi lämmin kiitos Sari <3 Onpas ihana kuulla, että kuvat ilahduttavat! Nämä nurkat kun ovat aina kuitenkin niin samanlaiset ja tylsät omasta mielestäni...
      Minikuuset ovat kyllä suloisia. Niitä voisi ripotella sinne tänne. Hyasinttejäkin olen jo etsinyt, muttei ole kaupassa vielä vastaan tullut.
      Kai meidän täytyy nyt viikonloppuna viritellä valot paikoilleen, eikös juu ;)
      Leppoista viikkoa sinnekin <3

      Poista
  9. Anonyymi9.35

    Ihanaa joulun odotusta <3 Olen yrittänyt itseäni pidätellä ja odotuttaa tuota joulun intoilua mutta ei auta, tänään virittelin valoja ja katselin jo koristeita joulua varten joten se on menoa jo :)Jouluhöperyyttä ilmassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Niin se on...kun joululle kun antaa pikkusormen, niin se vie koko käden :)

      Poista
  10. Tosi kaunis tähti! :) Itse olen odottanut joulua innoissani jo syyskuusta asti ja pikkuhiljaa kotiin on rantautunut punaista ja muuta joulukrääsää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta :)
      Hih, ihanaa jouluhöperyyttä!
      Ja kieltämättä se joulu kävi mielessä jo syyskuussakin, vaikka aurinko paistoi vielä täydeltä terältä ;)

      Poista
  11. Mä niin rrrrakastan näitä sun kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiiiitos Tuija <3 Ihana kuulla :)

      Poista
  12. Anonyymi3.19

    Yks naapuri kyllä kovasti jo mielessään valoja asettelee, muttei vaan saa aikaseks :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, heippa vaan sinne naapuriin :)
      Täytyy myöntää, etten minäkään ole vielä jaksanut alkaa kaivella loppuja valoja kaapista, mutta jospa viikonlopuksi sitten :). Laitelkaahan tekin, niin ei olla kulmakunnan ainokaisia :D

      Poista
  13. En tiedä, mutta tänävuonna odotan joulua enemmän kuin aikaisempina vuosian, mistä lie tälläinen tunnetila. :)
    Ehkä se on sitä, kun saa kaikki läheiset saman katon alle jouluaatoksi.
    Meillä isäntä viritti navetan jouluvalot päälle ja iltaisin ne antavat niin ihaa tunnelmaa. Joulukortteja olen tuunaillut jo monia ja tuntuu ettei into lopu vieläkään. Niiden tekeminen on niin rentouttavaa ja ajatukset nollaantuvat, kun pitää vain keskittyä niiden tekemiseen. :)
    Instagramissani näkyy kaikki kortit joita olen tehnyt, facesivustollani on joulkortti arvonta meneillään. Käväseppä tutustumassa. (Taloni Maalla).

    Ihania kuvia olet ottanut ja niin ihania, että en pysty varmaan hetkeen poistumaan sivustoltasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimät kiitokset Ta Ra viestistäsi :)
      Löysinkin tuon Insta-tilisi juuri. Aivan ihania kortteja olet kyllä värkännyt! Itse en ole vielä kortteja alkanut tekemään, kun mielessäni olisi yksi kuva-idea, mutta siihen tarvittaisiin lunta! ;)
      Tuo olisi kyllä ihanaa, kun isompi porukka mahtuisi jouluksi saman katon alle.

      OIkein mukavaa joulun odotuksen aikaa sinne <3

      Poista
  14. Täällä myös yksi pikku hiljaa innostuva jouluhullu! ;)
    Ensimmäiset joulupiparit leivoin tytön kanssa Pyhäinpäivänä ja viime päivinä olen kuunnellut jo vähän joululaulujakin (Michael Buble`n Christmas-levy on minusta aivan ihana). :) Eilen kaivoin laatikoiden pohjalta vanhoja joululehtiäkin luettavaksi. Ehkäpä juuri vähitellen lisääntyvällä fiilistelyllä joulun tunnelma saapuu ainakin minulle. :)
    Paperitähtien taitteluohjetta odotan kovasti, yhtä mallia jaksoin hetken yrittää askarrella huonolla lopputuloksella. :D

    Harmaasta säästä huolimatta iloa torstaihisi! <3

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat joulufiilistelyt sielläkin jo käynnissä :)
      Itse en ole vielä tänä vuonna joulumusaa kuunnellut. Pitäisi ihan hakea jokin uusi kiva levy täksi jouluksi. Useana jouluna olen kuunnellut jouluradiota :) Joulupipareita meillä leivottiin eilen ekaa kertaa. Yleensä ollaan leivottu aiemmin ;)
      Tänäänkin harmaa päivä, plääh! Yritetään silti nauttia ja tunnelmoida <3

      Poista
  15. Täältä löytyy yksi oikein iso jouluhullu! ! Odotan jo heti syyskuusta alkaen joulua! Voi ihanaa♡♡ Kauniita kuvia♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihanaa Jonna <3
      Lämpöisiä joulun odotuksen hetkiä sinne! :)

      Poista