sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kevätpöpöjä ja vähän pääsiäisjuttujakin

Takatalvi tuli ja meni. Samoin viikonloppu. 
Meidän viikonvaihteemme ei sujunut lainkaan käsikirjoitusten mukaan.
Piti olla hauska perheviikonloppu Tampereella, mutta toisin kävi!

Olimme varanneet jo aikoja sitten keväisen kylpyläreissun Tampereen kylpylään ja odotimme sitä tietenkin innolla, vaikka kieltämättä nyt on lyhyen ajan sisään osunut ehkä vähän liikaakin reissuja putkeen ;). Säästän teitä nyt jonkin aikaa reissukuvilta, vaikka onhan niitäkin taas kamera pullollaan.

Hotellihuoneemme oli hulppean hieno, mutta eipä siellä silti olisi mielellään sairastupaa pidellyt! Niinpä...kaksi neljästä nimittäin sairastui perjantaiyönä, joten potilaat makasivat koko viikonlopun huoneessaan. Isännälle nousi kuume, ja perheen nuorin sai jonkun vatsapöpön. Me sitten teinin kanssa vietimme äititytär-laatuaikaa kylpien, syöden ja vähän shoppaillenkin, mutta olihan siinä fiilikset matalalla. 

Noh, näillehän ei voi mitään! Parempi onni sitten seuraavalla kerralla.
Kevät on sentään täällä ja pääsiäinenkin lähestyy. 

Pikkuhiljaa pajunkissat, pääsiäismunat, höyhenet ja kevätkukat valtaavat kotia! Tämä on joulun jälkeen ihan parasta aikaa :)






Toivottavasti te muut vältytte kevätpöpöiltä. Vieläkö teilläpäin on muuten lunta maassa?

Valoisaa huhtikuuta!

Iida Emilia

12 kommenttia:

  1. Voi harmi...aina ei vaan elämä mene, kuten sen suunnittelemme.Vaikka kyllähän tuo äiti/tytär laatuaika kuullostaa hyvältä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllähän se harmitti, vaikka olihan meillä tyttären kanssa sitten ihan mukavaa kaksinkin. Harmitti toisten puolesta niin kovin, kun pieninkin oli uimista odottanut niin innolla. Mutta näille ei mahda mitään :/ Onneksi ohimeneviä harmituksia!

      Poista
  2. Voi kurjuus! Meillä kans pari kertaa oltu reissun päällä mahataudissa. ... ei yhtään kivaa mut minkäs teet. Ensi kerralla sitten olette terveitä =)
    Meillä Nivalassa on ihan talvi vielä, hanget korkeat nietokset....! Tehtiin lumiukkoja tänään =)
    Kesää ootellessa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, se on kyllä aina niin tylsää jos juuri reissuun sattuu taudit iskemään! Ja varsinkin silloin, kun lapset olivat pieniä, niin sitä sattui useammin. Meidän neidillä meni vatsatauti nopsaan onneksi ohi, mutta isäntä on vieläkin flunssassa ja kuumeessa.

      Voihan lumiukot sentään :D No kyllä se kesä sieltä tulee...pikkuhiljaa. Ei vaan millään malttaisi enää odottaa. Täällä on kyllä sulaa, mutta todella harmaata.

      Ihanaa kevättä teidän väelle :)

      Poista
  3. Anonyymi6.01

    Harmistus että pöpöt iski juuri hotelliviikonloppuna :( Täällä on nyt lumi sulanut pois mutta koko ajan odotellut et vielä varmaan kuitenkin lunta sataa, ei tartteis kyllä enää....Mukavaa huhtikuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ne pöpöt toisaalta iske koskaan hyvään aikaan ;D Onneksi nyt aletaan toipua taudeista ja harmeistakin :)

      Juu nyt ei enää lunta kaivata, vaan ihanaa vihreyttä tilalle :)

      Oikein lämmintä ja kaunista huhtikuuta sinnekin! <3

      Poista
  4. Harmillinen juttu että osui just reissulle pöpöt :P

    Ihania kuvia <3 Helmililjat on niin ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset sulle Niina <3 Helmililjat on kyllä todella suloisia!

      Poista
  5. No voi harmi, sattuipa huono tuuri :( keväällä nämä pöpöt tuntuu jylläävän. Itsekin sairastin reissussa pari päivää, mutta tulipa ainakin levättyä.
    Täällä sataa räntää ja pihat on yhtä kuravelliä... mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinullekin osui reissuun joku tauti :( No onneksi tajusi nopeasti poistua, että sait loppuloman nauttia täysillä :)

      Räntää tuli täälläkin tänään! Kevät keikkuen tulevi ;)

      Poista
  6. Kevätpöpöjä tuntuu edelleen olevan liikkeellä, tuntuu että se iänaikuinen vatsatautikaan ei koskaan luovuta.. Harmi, että suunnitelmat eivät menneet niin kuin piti! Helmililjat on ihania, itsekin sain niitä haalittua vihdoin ja viimein - olin katsellut niitä kuvan jos toisen toisten blogeissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vatsatautiepidemia piinaa usein juuri joulun ja pääsiäisen aikaan :/ Mälsä tauti! Onneksi ei nyt tuntunut meihin muihin tarttuvan.

      No nyt nautitaan helmililjoista, kun on niiden aika <3

      Poista