keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Juhannusviikon juttuja

Huomenta!

Juhannusviikkoa körötellään jo kovaa vauhtia eteenpäin, ja työpäiviä olisi enää kaksi edessä, ennen pientä juhannusvapaata. Isäntä jääkin nyt juhannuksesta lomille kokonaan. Itselläni olisi vielä kolme viikkoa odoteltavaa.

Mattoja en ole saanut pestyä, mutta kevyttä juhannus-siivousta olen tehnyt kotiin, vaikka mökillä toki koko juhannuksen vietämmekin. Keittiössä vaihtui pölyjä pyyhkiessä kippojen ja kuppien paikat, ja vanha kuivausteline pääsi sittenkin tiskialtaan viereen, johon se sopii täydellisesti.

Ikkunoita en ole tänä keväänä pessyt, kuin hätäisesti sisä- ja ulkopuolelta, sillä heinäkuun alussa taloyhtiöömme on tulossa ikkunaremppa. Näistä vanhoista ikkunoista saisi muuten kätevästi pykättyä sen haaveilemani kasvihuoneen! Olisi isännälle kivaa kesäpuuhaa tiedossa :D




Tein nopeasti vanhasta keittiöliinasta salusiinit ikkunan eteen, ja ne tuovat yhdessä pelargonian kanssa ihanan entisajan henkäyksen keittiöön. 

Kuopus siellä herkuttelee isosiskonsa leipomalla pannukakulla :)




Eilisen sadepäivän kunniaksi syttyi kynttilät harmaata päivää ilostuttamaan.
Toivottavasti juhannuksena kuitenkin paistaisi, vaikkei niin lämmintä olisikaan.


Halauksin!

Iida Emilia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti