torstai 10. elokuuta 2017

Arki!

Nyt se sitten alkoi! Arki nimittäin.
Tuttu herätyskellon pirinä herätti kesken makoisien unien ja sinne lähtivät koululaiset 
ihmeen reippaina ja tottuneesti koulutielle. Me jäätiin pupuherran kanssa
 ihmettelemään, että mihin se kesä katosi!? 

Tai ei kesä onneksi kadonnut, sillä eilenkin oli lasten viimeisenä lomapäivänä mitä ihanin ilma, ja me pakkasimme eväät reppuun, ja pyöräilimme maauimalaan koko päiväksi. Mukava päätös lomalle. 
Ja kun kuopus kirkkain silmin ilmoitti iltasella, että tämä on ollut paras kesä ikinä, niin itsekin heräsin miettimään, että miksi meillä aikuisilla on aina niin liialliset paineet ja odotukset tuon kesän suhteen? Pitäisi olla reissua ja projektia. Pitäisi tehdä sitä, tätä ja tuota ja auringon pitäisi paistaa aina! 

Tänä kesänä säät eivät juuri suosineet, eikä meillä aikuisilla ollut yhteistä lomaa. Ei käyty Tamperetta tai Hesaa pidemmällä reissussa. Ei nukuttu hotellissa yhtään yötä. Ei saatu aikaiseksi aloittaa yhtäkään ainutta projektia pihassa tai sisällä (eikä siivottu vieläkään sitä ulkovarastoa)!

Mutta talvipakkasilla voidaan muistella sensijaan rentoa aikataulutonta elämää: mökkeilyä, telttaretkeä, iltauinteja, pieniä pyöräretkiä kaupungilla, huvipuiston härpäkkeitä ja iloisia hetkiä ystävien kanssa. Niistä ne kesän kauniit muistot syntyvät! Ja tietenkin siitä, että perheemme kasvoi yhden pehmopupun verran :)



Tänään koululaiset pääsevät aikaisin kotiin, ja elokuun lämpimistä päivistä otetaan kaikki ilo irti.
Nyt taidan kuitenkin arjen kunniaksi pyöräyttää arkisen koneellisen pyykkiä ja siivoilla hieman. Vaikka lapset eivät sotke enää niin kuin pienempinä, niin tuo uusi perheenjäsenemme saa kyllä sotkua melkoisesti aikaan! Nimimerkillä: asummeko heinäsuulissa ;)



" Annatkos mamma mulle sitä porkkanaa, vai mutustelenko taas yhden sisustuslehden poskeeni"


Tsemppiä ja reipasta arkea sinne muillekin arkeansa aloittaville!

Varsinkin ekaluokkalaisten koulutielle enkeleitä ja turvallisia askeleita! 

Iida Emilia

10 kommenttia:

  1. Kyllä noin söpösen herran kanssa kelpaa olla =) aivan ihana!
    Täällä Nivalassakin lapset lähti tänään koulutielle. Kesäloma taitaa olla vuosi vuodelta aina vaan lyhyempi, siltä ainakin tuntuu. ..!
    Kauniita loppukesän päiviä Hämeeseen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no eikös vaan :) Hyvässä seurassa olen täällä lomaillessa!

      Miten tuntuukin todella, että kesä lyhenee aina vaan, ja joka vuosi saa vain vähemmän ja vähemmän aikaan :D

      Ihanaa elokuuta teillekin ja mukavaa arkeen paluuta! :)

      Poista
  2. Meillä koulut alkoi peruskoulun osalta jo eilen. Lukiolainen aloitti tänään ja Voutilaisen kanssa lomaillaan vielä ensi viikkoon.
    Kuulemma kesän parhautta oli meidän kymppi veen mielestä mummolassa, joten miksi ihmeessä sitä aina yrittää kehitellä jotain erikoista ja ihmeellistä, vaikka lapsille riittäisi vähempikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika eri aikaan tuntui eri koulut alkavan, mutta pian se on arki rullaa kaikkialla. Tsemppiä sinnekin arkitohinoihin!

      No sepä se, että ihan turhaan sitä stressaa sillä, että pitäisi olla aina jotakin hienoa ja spesiaalia lomalla, kun lapset nauttii ihan perus jutuista.

      Lämpimiä elokuun päiviä sinne!

      Poista
  3. Itse oon täälä tänä kesänä miettinyt juuri samoja asioita. Ja yrittänyt sitten myös elää sen mukaan,miksi odottaa sitä auringon paistetta, kun voi ihan hyvin touhustella vaikka mitä pilvisellä säällä.
    Meilläkin lapset arvostaa tosi paljon noita pienempiä juttuja. Nytkin kun kysyttiin mikä oli kesässä parasta, he sanoivat että eväsretki omenapuiden luona. Joka toteutettiin noin viiden minuutin suunnittelun tuloksena:)

    Ihania koulupäiviä teidän lapsille ja mukavaa syksyä koko joukolle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinpä juuri :) Kesä on ennenkaikkea mielentila, eikä kaikkeen kivaan tekemiseen tarvita hellepäiviä, vaan nuo pilvisetkin kelit ovat oikein hyviä ( sadetta oli kyllä valitettavan paljon tälle kesälle ).

      Mutta voi miten ihanalta kuulostikaan tuo eväsretki omenapuiden alla! Ja lapset osaa todellakin nauttia pienistä asioista ja sää on ihan sivuseikka! Olisi meillä aikuisilla opeteltavaa siinä ;)

      Ja kiitos samoin sinne, ihania elokuun päiviä <3

      Poista
  4. Hei! Onko usein kuvissasinäkyvö puinen lattiaharja löytynyt mistä? Se on aivan ihana. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tiina! Kiitos, itsekin tykkään todella paljon puisesta harjasetistä, ja nyt sille on todentotta käyttöä, kun pupu tuli taloon :D. Mutta valitettavasti tuo hankittiin aikanaan Anttilasta, joten enpä osaa nyt sanoa mistä muualta noita saisi. Olen kyllä nähnyt niitä muuallakin. Olisikohan Clas Ohlsonilla esim olllut?

      Mukavaa viikonloppua! :)

      Poista
  5. Meillä ei ole ollut lomaa, vaikka ei olla työelämässä. Kotona on ollut kaikenlaista puuhaa, isännällä lähinnä.....autotalli uusinta.
    Nyt voimme ensi viikolla lähteä vaunuilemaan.
    Pupu on ihana kaveri, ja aika sottaaja :) kokemusta on pupuherroista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija mukavasta viestistäsi! :)

      No hyvä toisaalta, että tulee hommia hoidettua, ja kiva kun pääsette pian vaunureissuun! Nythän ilmatkin ovat olleet niin kauniita ja kesäisiä.

      Ai teilläkin on ollut pupuja :) Ihan yllättävän kivoja lemmikeitä nämä...mutta tuo heinäsotku...pitää jotakin kehitellä että heinät pysyisi siellä missä pitääkin ;)

      Leppoisia loppukesän hetkiä sinne!

      Poista