tiistai 3. lokakuuta 2017

Telkkarin piilopaikka!

Moikat harmaaseen tiistaipäivään!

Kuinka tuo syyskuu katosikin niin nopeaan? Lokakuuta tässä tallustellaan jo eteenpäin, ja sen myötä syystuulet ovat muuttuneet yhä synkemmiksi ja vilpoisemmiksi! Nyt kodin lämpö kynttilöineen on aina vain houkuttelevampaa, ja illan tullen kääriydytään vilttiin sohvan-nurkkaan televisiota katsomaan.

Itse en juurikaan telkkarista mitään erityistä seuraile, mutta hyviä leffoja katson kyllä mielelläni.
Koko perheen lemppareihin kuuluvat mm. Possen ja Miljonäärikisailun lisäksi Kaikki vastaan yksi.
Muutoin en juuri tuota mölytoosaa päällä pitäisikään, ja välillä tuleekin isännän kanssa vääntöä siitä, että voiko esim. sunnuntaisin televisio huutaa taustalla aamusta iltaan!? Mieheni mielestä voi ;)

Itse taas piilottaisin mielelläni kaiken elektroniikan pois näkyvistä, ja rauhaa rakastavana ihmisenä voisin kuunnella pelkkää hiljaisuuttakin pitkän tovin! Musiikkimakuni suhteen olen myös aika vanhanaikainen, sillä mielestäni parasta musaa on soitettu 50-70 luvuilla! Mm. Beatles, Elvis, Pepe Wilberg tai Rauli Padding. Avot! Suomipoppia fanitan kyllä kovasti.



Mutta palataanpa nyt lukijan toiveesta tuohon television piilopaikkaan vielä tarkemmin.
Pitkään haaveenani oli löytää töllöttimelle vanha kaappi, jonka narisevien ovien suojiin tuon elektroniikkamöykyn saisi tarvittaessa piilotettua. 

Alkuun tv-kaapin virkaa toimittikin useamman vuoden ajan kirpputorilta löytynyt Ikean Markör, mutta kun sattumalta muutama vuosi sitten löysin tämän antiikkisen talonpoikaiskaapin Torista kohtuullisella hinnalla, niin se oli menoa se! Enkä ole ostostani päivääkään katunut. Luonnossa tämän kaunottaren ikä tulee paremmin esiin, kuin kuvissa, sillä valkoisen maalipinnan alta näkyvät ihanasti kaikki kolhut ja vuosisatojen tarinat. 

Kaappi olisi toki ihana myös vaatekaappina, tai astiakaappinakin, mutta olohuoneessamme se saa komeilla ansaitsemallaan paraatipaikalla. 

Koukut ja hattuhylly ovat alkuperäistä perua, mutta kiinnitimme niiden lisäksi kaappiin pari liimapuulevystä sahattua hyllykköä, joiden päälle televisio ja muu elektroniikka sopisi.  Hattuhyllyillä koreissa pysyvät tallessa mm. cd-levyt ja dvd-leffat.



Verhon taakse piilotin nuo pakolliset digipoksit ym. pelilaitteet johtoineen. 
Myös valokuva-albumit ja kynttilävarastoni löytyvät täältä kaapin kätköistä. Johtoja varten jouduimme poraamaan suurehkon reijän kaapin takaseinustaan, alareunaan. 

Hyvin on TV-kaappi meitä palvellut, ja isännällekin se on kelvannut, mutta isompi televisio pitäisi kuulemma jossakin vaiheessa saada ;)



Nämä olkkarikuvat onkin otettu hieman eri päivinä, kun asetelmat pöydillä ovat muuttuneet, ja muutenkin päivä näyttää olleen aika paljon kirkkaampi tuolloin. 

Tänään vapaapäivänäni pitelen sadetta sisällä kanin kanssa. Ei nimittäin pupuherrakaan viihtynyt kosteassa säässä kymmentä minuuttia kauempaa, vaan loikki äkkiä aidatulta takapihalta takaisin sisälle pötköttelemään.


Mielelläni otan muuten vastaan noita blogipostaustoiveita, jos niitä teiltä lukijoilta löytyy :)

Iloa päiväänne ja mukavaa lokakuuta!

Iida Emilia

12 kommenttia:

  1. Uijui, nerokasta! Ja yhä uudestaan ja uudestaan jaksan ihailla tuota ovesta tehtyä pöytäänne. Se on upea ja kruunaa kauniin sisustuksenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia kovasti ihanasta viestistäsi Jenna! <3

      Ovipöytä on ollut kyllä tosi kiva, kun siihen on tilaa laitella kyntilöitä ja kukkasia, ja kaikenmaailman kupposia. Ja jalatkin siihen saa mukavasti nostettua sohvalta lepäämään ;)

      Leppoisaa tiistaipäivää sinne!

      Poista
  2. Nuo kaislakorit on ihastuttavia,itse ostin yhden Hemtexistä ja voisin villalangoille vähän isomman hankkia seuraavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kans tosi paljon noista koreista. Ostin myös tuon pikkukorin Hemtexistä, ja isompaa koria olen vähän villasukille havitellut :)

      Poista
  3. Voi kun meidänkin toosa mahtuisi kaappiin, teidän olkkari on ihanan seesteinen ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vaatisi tosiaan vähän isomman kaapin :D
      Meillä juuri tänään isäntä tässä sohvalla huokaili. että tarttis hommata joku 55 tuumanen telkkari!;)

      Ja kiitos ihana kehuista! <3

      Poista
  4. Tosi kaunista, hyvää inspistä saan sinulta monesti omaan kotiin! Kiitos siitä!!
    Olisi kiva vielä kurkata sinun kiertätysterassille =) meillä se piti purkaa ikävä kyllä kun otti ja homehtui...! Ehkä ensi kesänä pysyvämpi ratkaisu.
    Iloisia syyspäiviä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitoksia Elise! Onpa mukavaa kuulla, että täältä saa inspiraatiota, kun itse usein ajattelen, ettei näissä postauksissa ole oikein mitään järkeä :D

      Vai homehtui se teidän terassinne!? Voi kökkö! Meillä tuntuu vielä toimivan ihmeen hyvin, ja voisinpa tosiaan kuvata sitäkin nyt, kun saan viimeiset syysistutukset laiteltua. Onkin tullut tuota pihaa tosi vähän kuvailtua ;)

      Mukavia syyspäiviä sinnekin!

      Poista
  5. No onhan tuo nyt mielettömän ihana!!
    Yhdyn Eliseen, sun blogista saa ihan mielettömiä idiksiä ja inspistä tuunailla omaa kotia,kiitos<3

    Mikä ihme noissa miehissä ja isoissa telkkareissa oikein on?? Meillä on puhuttu jo monta vuotta isommasta telkusta ja mä vastaan aina, että tuosta nykyisestäkin näkee ihan hyvin. Joku vois keksiä sisustukseen hyvin istuvan telkun!!Ja ne muut pakolliset elektroniikat...

    Ihania päiviä teille<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Ulla! Todella ihanaa kuulla tuo <3 Minä kun en ole mikään käsityöihminen, enkä kauheasti leivo tai askartele, niin välillä tuntuu, ettei täältä blogista edes saa mitään kivoja vinkkejä mihinkään, mutta mahtavaa jos ispistä kuitenkin saa kodin sisustamiseen :)

      Voi miehet ja elektroniikka tosiaan! Kaiken pitäisi olla niin isoa ja mahtavaa!Kyllä tosiaan noita telkkuja voisi kans vähän tuunailla ;)

      Kauniita lokakuun päiviä sinne!

      Poista
  6. Teillä on niin kauniita yksityiskohtia ja vanhoja kalusteita! <3

    Meilläkin telkku on piilotettu, juurikin siihen Ikean Markör -kaappiin. Ja vaikka telkkari on valkoinen, niin tykkään ettei se ole jatkuvasti näkyvillä kaikkine johtoineen. Ihan paras hankinta enkä tosiaan aio siitä enää luopua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämellinen kiitos kauniista sanoistasi! <3 Nuo vanhat kalusteet ovat kyllä heikkouteni ja sellaisia aarteita, joista en helpolla luovu :)

      Tuo Markör-kaappi on tosi nätti! Tykkäsin siitäkin tosi paljon. Jos meillä joskus vaihtuu tuo töllö, niin valkoinen saisi olla sekin ;)

      Poista