tiistai 24. lokakuuta 2017

Takaisin arkeen!

Heippa!

Arkeen paluu sujui ihmeen mutkattomasti syysloman jälkeen, ja nyt on taas akut ladattuna täyteen, mukavien muistojen kera! Tykkäsimme erityisesti koko perheen huvipuistopäivästä Tampereella, ja mielestäni Karmivat karnevaalit oli järjestetty hyvin, ja viimeisen päälle hienosti halloween-teemaan sopivaksi. 

Loman lopuksi saimme vielä ihanan blogiystäväni VillaHovin Anskun tyttärensä kera meille kyläilemään. Ja oli kyllä niin mukavaa tavata pitkästä aikaa, ja rupatella niitä näitä. Kävimme myös pienillä sisustusostoksilla Tiirinkosken tehtaalla, sekä uudessa, ihastuttavassa lifestyle-myymälässä, Etelä8:ssa, joka Hämeenlinnaan on hetki sitten avattu.

Kävin itseasiassa Tiirinkosken tehtaalla jo toistamiseen pienen ajan sisällä, sillä eräs herttainen  tuttavani, johon olen työni kautta saanut tutustua, halusi viedä minut vohvelille kyseiseen paikkaan, ja vietimme mukavan aamupäivän tuon vanhaan navettaan remontoidun puodin tunnelmissa.

Kauheasti en ole kotiin mitään uutta ostellut, sillä tavaraa on muutenkin liikaa. Mutta säilytyskoreille ja näteille pahvisalkuille löytyy aina tarvetta ;). Seuraavassa sekalaisia kuvia syysloman varrelta:




Tiirinkosken tehtaalta mukaani tarttui TineK:n pikkukorin lisäksi saippuapullo, sekä pieni pyöreä puuharja pyykkihuoltoon. Olen nimittäin nyt vihdoinkin aloittelemassa sitä meidän kylpyhuoneen pintaremppaa, ja sitä silmällä pitäen ostelin näitä valmiiksi! Yhden kaakeliseinän olen jopa kylppäristä jo maalannutkin, mutta nyt etsiskelemme tilaan sopivia uusia kalusteita, joten kunhan ne löytyvät, ja pääsemme purkamaan vanhat alta pois, niin homma jatkuu! 




Siellä Rouva Pilvenhattara pääsi nyt kuvaan itsekin!
Minähän en mikään trendien seuraaja ole, enkä muotifriikki muutenkaan. Ostan vaatteita itseasiassa todella harvoin, sillä työssäni käytän aina työasua ja muutenkin käyn niin harvoin missään, ettei kauheasti tarvitse vaatteista stressata! Eniten tykkään käyttää rentoja tunikoita ja mukavan letkeitä legginssejä.( Villasukkien kera tottakai ). Toki ihmisten ilmoille mentäessä pitää sitten hieman peilistä vilkaista, että mitähän sitä päällensä on löytänyt :D. Mutta tämä syksyn aika on kyllä ihanaa, kun saa vetää taas saapikkaat jalkaan ja huiveja asusteeksi.


Tässä pari kuvaa vielä Tiirinkosken tehtaalta, joka on aivan häkellyttävän kaunis ja ihana paikka! 
(Valitettavasti minun lompakolleni aika tyyris vaan, mutta laadusta kannattaa toki maksaa )!
 Mutta ai että, nuo vohvelit ovat maukkaita! 


Ja onpas hei mahtavaa, kun aurinkokin paistaa taas pitkän sadekauden jälkeen! 
Tuo pieni pakkanenkin tuntuu niin pirtsakalta, että nyt taidan nostaa hyllyvän pyllyni ylös sohvalta ja painua ulkoilemaan.

Kivaa viikon jatkoa kaikille!

Iida Emilia

8 kommenttia:

  1. Tosi kaunista! <3 Olen itsekin katsellut pahvisalkkuja tyttöjen huoneeseen :) Itselläkin on vähän sama "vaiva", ettei vaatteita kyllä tule itselle kauheasti osteltua, tytöille sitäkin enemmän... :D Mukavaa viikkoa sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! <3 Jollyroomilla on ainakin mielettömän hyvät pahvisalkkukokoelmat :)
      No sepä se, että mieluummin lapsille ostelisi, mutta nämä meidän isot tytöt eivät enää suostu laittamaan päälleen mitään äidin ostamaa :D
      Mukavaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  2. onpas taas ihania kuvia ja kivoja nuo jutut mitä oot ostanut!
    Täälä suunnalla toinen joka viihtyy vallan mainiosti kotosalla leggari-tunika-yhdistelmällä. Farkut revin saman tien pois, kun kotiin pääsen:)
    Ihania päiviä teidän suunnalle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Ulla :)
      Farkuissa ei todellakaan pysty kotona hetkeäkään olemaan! Niin epämukavat! :D
      Oikein kivoja syyspäiviä sinnekin! <3

      Poista
  3. Ihania ostoksia! Ja kaunis sinä! :) Mua myös ilahduttaa syyspukeutumisessa juurikin saappaat ja huivit <3 Ihanaa käpertyä suuren huivin sisään!

    Kivaa arkea ja lokakuun loppua sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos Marika :) Kyllä kauneus alkaa olla aika katoavaista ;)
      Mutta huivit on kyllä ihania, ja villasukat ja säärystimet ja villatakit!

      Sulle toivottelen mitä ihaninta syysloman jatkoa! <3

      Poista
  4. Yksi mun haaveista on päästä käymään Tiirinkoskella, vaikuttaa niin ihanalta paikalta! Harvakseltaan vain on siellä suunnalla kulkua, mutta jospa joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti toiveesi toteutuisi jossain vaiheessa. Tiirinkoski on kyllä näkemisen ja käymisen arvoinen paikka :). Toisaalta itsekin käyn siellä hirveän harvoin, vaikka asun ihan lähellä ;).

      Mukavaa viikon jatkoa sinne!

      Poista