keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Koululaisen huoneessa

Moikka talviseen keskiviikkoon!

Yöllä pakkanen lymyili talon nurkissa ja mittari näytti seitsemän aikaan -19 astetta, mutta nopeasti näyttää lukemat onneksi aamupäivään lauhtuneen ja aurinkokin meitä jälleen ilahduttaa läsnäolollaan. Tytär katseli eilen ikkunasta ulos, kun lunta leijaili maahan ja totesi: " Tuntuu kuin olisimme talven vankina" ! Kuinka osuvasti sanottu! Talvi on ollut ihana, mutta nyt olisi jo kevään aika :) Ja tuleehan se sieltä, kun jaksaisi vain odottaa...

Kevään ja lisääntyvän valon myötä sitä innostuu taas enemmän sisustamaan ja karsimaan tavaraa.
Varsinkin lastenhuoneessa riittää kaikenlaista epämääräistä roinaa, jota tässä silloin tällöin yritän käydä läpi. Periaatteessa tyttäremme pitävät jo itse hyvin huolta huoneistaan ja niiden järjestyksestä. Saavat sisustaakin oman mielensä mukaan, joten hirveästi en huoneisiin kajoa.

Kuvia tulee otettua huoneista enää harvakseltaan, sillä seinille on kiinnitetty julisteita ja pöydillä notkuu tavaroita, jotka eivät äidin blogisilmää niin miellytä ( toki tavallisessa elämässä ne eivät häiritse ollenkaan ). 

Vapaapäivänä räpsäisin kuitenkin muutaman kuvan järkkäilyjen jälkeen ja ajattelin samalla vinkata kivasta Jollyroom-arvonnasta Instagramin puolella! Tämä päivä vielä aikaa osallistua.



Koululaisen huoneeseen on saatu yhteneväinen ilme Jollyroomin Alice & Fox- tuotemerkillä, josta löytyy niin lamppuja, mattoja, lakanoita kuin pahvisalkkujakin. 

Suloinen uutuus huoneeseen on tuo pöydällä istuva Alice&Fox-pupulamppu, joka sopii kotiimme täydellisesti. Tähtilamppu oli myös pakko saada!



Kuvista ei jääne epäselväksi, ketä tämän huoneen haltija fanittaa ;)
Marcus ja Martinus on nyt kova sana!


Mutta nyt lähden valmistautumaan työpäivään. Palaillaan taas!

Kivaa keskiviikkoa!

Iida Emilia

-Yhteistyössä Jollyroom.fi-

8 kommenttia:

  1. Ihana huone ja niin kivasti on julisteet ja kaksospojat sijoitettu huoneeseen ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku <3
      Kuopus on osannut laittaa nuo kuvat tosi nätisti esille ja suurin osa vielä jopa omasta tahdostaan mustavalkoisia kuvia! ( Mutta kuvasta ei näy ihan koko totuus, sillä kuvia on ihan joka seinällä ja vaatekaapin ovissakin ;). Mutta näinhän se pitääkin olla :)

      Poista
  2. Kauniiksi olette sisustaneet tyttären huoneen. Ihanan harmooninen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Hanne! Mukava kuulla <3

      Poista
  3. Mä oon kyllä kateellinen miten ihanan harmonin tämä huone on! Meillä tuntuu varsinkin Mandin huone olevan sellainen sekasoppa, että tämän äidin silmää (nimen omaan sitä blogisilmää) ahdistaa aika mahdottoman paljon! Jos saisin niin mä heivaisin sieltä 70% leluista pois, mutta kun ei. No ehkä sekin aika vielä tulee!
    Ihanaa viikonloppua teille<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Ulla kovasti <3 Eikä ole syytä olla kateellinen, sillä tässä kuvassa ei näy koko karu totuus, kun äidin blogisilmä karsi kuvasta haittatekijät pois :D

      Meilläkin leluja löytyy vielä ( sängyn alla laatikoissa ) mutta osa on yhdessä tuumin myyty tai kierrätetty. Vielä legofriendsit, pullip-nuket ja iiiso kasa ty-pehmoja on muistona, vaikkei niillä juurikaan leikitä.

      Normaalisti tuossa sängyssä ei saa pitää päiväpeitoa, sillä sieltä täytyy näkyä M&M-lakanat...kirkkaan turkoosit sellaiset! Lisänä vielä reppua ja kasa vaatteita ;)

      Koulupöydälläkin on aina esillä jos jonkinlaista pehmoa ja värikästä pikkusälää, mutta tyttö asettelee ne kyllä nätisti aina.

      Tämä oli tällainen vieraskorea esittely vain :D
      Ihanaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  4. oi kuinka ihana huone <3

    VastaaPoista