Heipähei ihanat!
Niin se vain viikko jälleen vierähti vauhdilla, enkä ehtinyt yrityksistäni huolimatta saada postausta arkena aikaan. Päivät täyttyvät niin nopeaan kaikenlaisesta tohinasta, että turha tässä on näköjään haaveilla tiiviimmäästä postaustahdista! Mutta instagramin puolella päivittyy yleensä kuvia hieman tiuhempaan :). Ja toisaalta...parempi se on elää tosielämää täysillä, eikä hengittää tätä elämää vain somen kautta. Välillä oikein turhauttaa kaikki nämä laitteet! Kännykkä on vihonviimeinen vempele. Jos se unohtuu vahingossa kotiin töihin lähtiessä, niin tuntuu ettei päivästä selviä mitenkään ilman tuota littanaa kapistusta! Voihan someriippuvuus :D
Viikonloppuna heitimmekin elektroniikan nurkkaan ja avasimme mökkeilykauden! Tämä oli itseasiassa ensimmäinen kerta, kun yövyimme mökillä näin talviaikaan ja olipas se ihanaa kerrassaan. Sukumökkimme lämpenee nimittäin nyt takan lisäksi myös patterein, sillä viime kesänä tänne saatiin sähköt, jotka helpottavat ja pidentävät mökkikautta huomattavasti. Siltikin täällä sytytellään mieluummin kynttilät lamppujen sijaan, eikä televisio pauhaa taustalla kuin harvoin.
Täällä sitä jotenkin rauhoittuu ja elää enemmän hetkessä! Touhutaan yhdessä perheen kanssa. Ulkoillaan, pelataan, nautiskellaan pihasaunan lempeistä löylyistä, syödään hyvin ja ihastellaan takkatulen loistetta hämärtyvässä illassa.
Tämä pikkuinen vanha hirsimökki tosin toimii edelleen aurinkokennoilla ja lämpenee vain kamiinan voimin, mutta tämän vieressä oleva isompi ja uudempi mökkirakennus on se paikka, missä enemmän vietetään aikaa. Siitä parempaa kuvaa mm. täällä.
Voi miten kaunista voi olla luonnossa näin talvellakin! Viikonlopun ilmat suosivat meitä mökkeilijöitä leudoilla pakkaslukemilla ja kirkkaalla auringonpaisteella. Linnut visersivät ja räystäät tippuivat. Lammen jää oli kuitenkin vielä paksua ja vahvaa. Kevät-talven ihanuutta parhaimmillaan.
( Harvemmin tänne blogiin tulee laiteltua tällaisia omaksi iloksi räpsittyjä perhekuvia. En myöskään koe olevani kauhean hyvä luontokuvaaja, joten ulkokuviakin laitan aniharvoin. Kiinnostaisivatko nämä ketään ylipäätään )?
Serkut olivat viikko sitten tehneet mökillä komean lumiukon, joka vastaanotti meidät pihamaalla.
Lumileikkeihin ja pulkallalaskuun innostuttiin me aikuisetkin, mutta hangessa pyöriskely suoraan saunanlauteilta jäi meiltä vanhemmilta kyllä väliin ;)
Mutta ajatelkaapa, että parin kuukauden päästä täällä jo luonto vihertää ja laineet liplattaa. En malttaisi millään odottaa!
Iloa ja auringonpaistetta alkavaan viikkoon!
Iida Emilia
Instassa näitä kuvia jo ihastelinkin.
VastaaPoistaMulla kans aika ajoin tulee joku someähky päälle. Turhauttavaa, miten paljon aikaa kaikki vie, mutta siltikään et voi olla ilman. Ja siis tuo kännykän jääminen kotiin on kyllä ihan kamala tunne, sitä miettii koko ajan kuka laittaa viestiä ja kuka yrittää soittaa. Sitten pääset kotia ja huomaat, että kukaan ei oo kaivannut. Maailma pyörii ilmankin:)
Mä fiilistelin kans just noita nokkuvia räystäitä, niin se vaan lumi sulaa, eikä kyllä yhtään tuu ikävä:) Olis niin ihana jo laitella terassia!!
Ihanaa viikkoa teille<3
Kiitos Ulla <3
PoistaOn joo ärsyttävän koukuttavaa tämä sometus, mutta ei vaan pysty elämään enää ilmankaan! Välillä kaipaan aikaa, kun kännyköitä ei ollut olemassakaan ;). Siis aivan on orpo olo todella, jos se kännykkä johonkin unohtuu,eikä silti jää mistään tärkeästä paitsi. Tosin työpäivän aikana mulle viestittelee niin lapset, mies kuin äitikin, että taitaa niillä kovasti asiaa aina olla :). Mutta tekee kyllä välillä hyvää pitää breikkiäkin!
Oi mä en siis kestä enää, kun haaveilen niin terassikahveista auringonpaisteessa! Ja lumettomista teistä! Kun voi kaivaa pyörän esiin varastosta.
Tytär juuri tänään sanoikin, kun ulkona sateli lunta, että tuntuu kuin oltaisiin talven vankeja! Hyvin sanottu :D
Mukavaa viikkoa ja talvisia touhuja sinne nyt kuitenkin <3
Ihania kuvia mökkireissusta. Varmasti kiva viettää mökillä aikaa myös näin talvella ja kelien sattuessa kohdalle. Itse tykkään kans mökkeilystä vaikka omaa mökkiä ei olekkaan.
VastaaPoistaVoi kiitos Hilu :)
PoistaEn olisi edes uskonut, että talvella voisi olla näin mukavaa mökkeillä. ( Ainut miinuspuoli oli kylmä huussi) :D Mutta varmasti mennään toistenkin!
Tämä sukumökki on kyllä suuri ilonaihe meille :)
Mukavan näköinen ilma ja ulkoilusää. Ihana viettää noin porukalla/perheellä. Se on luksusta.
VastaaPoistaNämä kevät-talven aurinkoiset ja leudot säät ovat kuin tehdyt ulkoilulle! Ja ihanaa todellakin viettää aikaa perheen ja appivanhempien kanssa :). Oikein superkiva viikonloppu!
PoistaAivan ihana kuvia! Ja ihana mökki! Itse poden mahdotonta mökkikuumetta, joten nämä kuvat on siksikin niin upeita! Oman mökin hankkiminen ei silti ainakaan vielä ole ajankohtaista, mutta aina kannattaa haaveilla!
VastaaPoistaVoi kiitos niin kovasti Hanna :)
PoistaOnhan tämä rento mökkielämä kyllä ihanaa vaihtelua kiireiselle kaupunkilaiselle! Tokihan täälläkin hommaa aina riittää, mutta miten ne mökkitouhut ovatkin muka paljon leppoisampia kuin perus kotityöt ;)
Haaveilu kannattaa aina <3
Voi apua miten ihanan näköinen ja kuuloinen viikonloppu!
VastaaPoistaTäälläkin haaveillaan talvimökkeilystä, mutta se vaatisi ihan mahdottoman suuren remontin toteutuakseen, nyyh. Eli kevättä, alkukesää ja mökkikautta odotellen...ikävä painaa jo rinnassa <3
Voi kiitos paljon marika <3 Ja sitä se kyllä olikin! Ihan huippua kun tänne pääsee nyt talvellakin :). Toki vielä kevätsiivot tekemättä ja sitä lämmitystä pitää aloittaa jo edellisenä iltana, että tarkenee. Saunominenkin vaatii hieman erikoisjärjestelyjä, mutta oma kiva tunnelmansa tässäkin.
PoistaKyllä tänne aina pitkän talven jälkeen on niiiin kova ikävä! Ihanaa kun mökkeilykausi starttaa pian kunnolla <3
Joten tsemppiä sinne! Malttakaa vielä tovi :)
Poista